KalPan huippulupaus Kasperi Kapasella riittää pelikiireitä

Kuopiossa KalPan riveissä on saatu talven aikana ihmetellä kaksin kappalein Kapasia. Heistä nuorempi, Kasperi Kapanen, on murtautumassa näyttävällä tavalla liigaympyröihin.
16-vuotias hyökkääjä on pelaajaprofiililtaan maalien sylkijä, mutta SM-liigassa tärkein oppi on löytynyt kaukalon toisesta päästä.
– Osaan pelata hyökkäyssuunnassa ja siellä pitää saada jalat liikkeelle, sekä pitää pystyä ampumaan. Samalla pitää olla huolellinen omassa päässä, nuorempi Kapanen painottaa SuomiKiekko-sivustolle.
– Tärkein juttu on kuitenkin se, että puolustuspelaaminen hoituu. Muuten ei pääse pelaamaan.
Vaikka painotuksena on olla huolellinen omassa päässä, ei pelityyliä ole ollut järkeä muuttaa.
– Luistelee, taklaa, ampuu ja käyttää vahvuuksiaan kiekon kanssa. Sitten samalla hoitaa niitä pieniä asioita puolustuspäässä, Kapanen kertaa.
Maaliputkessa
Tähän mennessä Kapanen on pelannut 11 ottelua KalPan riveissä. Viimeisimmissä otteluissa laituri on löytänyt todellisen maalivireen, sillä menossa on nyt kolmen ottelun maaliputki.
Henkilökohtaiset onnistumiset maistuvatkin ymmärrettävästi.
– Tuntuuhan se toki hyvältä, kun on pohjimmiltaan maalintekijä. Hienompaa on kuitenkin se, että voitetaan näitä pelejä samalla.
Kapasella kiireitä riittää juuri parhaillaan. SM-liigan lisäksi pelejä on tarjolla A-junioreiden puolella.
– Nyt mennään kahdessa joukkueessa. Se on aina aikalailla peliä edeltävä ilta, kun tulee viestiä siitä, että missä ollaan mukana, Kapanen kertailee viitaten kevään kiireisiin.
– Aina kun pääsee pelaamaan, niin se on hyvä juttu, nuori lupaus kuitenkin painottaa.
Ilari Savonen (@ilarisavonen), Lahti
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Aleksander Barkov täysin pitelemätön NHL:ssä! Valittiin ykköstähdeksi
- Peräti yhdeksän suomalaispelaajan kausi päättyi Sveitsissä runkosarjaan – mukana useita kultaleijonia
- MTV Urheilu: Marko Anttila päättää pelaajauransa!
- Washington Capitals kiinnitti maalivahtinsa NHL:ssä – kouraan uran rahakkain sopimus
- Patrik Laineen tutkapari polvileikkaukseen – kausi ohi!
- Paljastus kulisseista: Tämä NHL-seura valmis hankkimaan Mikko Rantasen!
- Jokerien tähtihyökkääjä sikaili – pelikieltoon!
- Lähde: Kärpistä tuttu suomalainen jättää Pohjois-Amerikan – uusi osoite selvisi!
- Kärpille riitti! Päävalmentajalle lähtöpassit – tilalle huippunimi
- NHL-supertähdelle kävi karmea kohtalo – päävalmentajan reaktio oli liikaa
- Ville Nieminen vaihtaa maisemaa
- HS: Jokerit kaappaamassa todellisen seuraikonin!
- HS: Ulkomaalaisvahvistuksella ei enää asiaa Liiga-seuran harjoituksiin
- Liigan pistetykki teki valintansa – tässä ensi kauden seura!
- Lähde: tässä on HIFK-maalipyssyn ensi kauden todennäköinen osoite
- Florida teki ison päätöksen Matthew Tkachukin suhteen – jättivahvistus tähtäimessä?
- Uusi käänne! Carolina valmis hurjaan ratkaisuun Mikko Rantasen suhteen
- Urheilucast: Christian Heljanko tekee huiman miljoonatilin Tapparassa – sopimuksessa yllättävä pykälä
- Toimittaja: HIFK:lle pahasti lunta tupaan – superhankita karille ja kärkimies loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Paljastus kulisseista: Tämä NHL-seura valmis hankkimaan Mikko Rantasen!