Tappara-Pelicans: Ennakko – nämä ovat lähtökohdat, näin käy!
Liigan pudotuspelit käynnistyvät täydellä tohinallaan perjantaina, kun vuorossa on puolivälierät.
SuomiKiekko-sivusto käy läpi puolivälieräsarjojen alla niin lähtökohdat kuin sarjojen avainpelaajat sekä potentiaaliset yllättäjät.
****
Runkosarjassa kakkoseksi sijoittuneen Tapparan ja kahdeksanneksi päätyneen Pelicansin kohdatessa ottelusarjasta löytyy vain yksi ennakkosuosikki.
Vaikka lahtelaisryhmä onnistuikin yllättämään HIFK:n, kantaa tamperelaisjoukkue millä mittarilla tahansa tarkasteltuna kaikki paineet tässä sarjassa.
Tapparan kausi on ollut aivan alkusyksyä lukuun ottamatta odotetun vahva ja koko sarjan yksi suurimpia mestarikandidaatteja. Joukkue on myös tätä kevättä ajatellen mielenkiintoinen ratsu aivan loppukahinoita silmäillen.
Ilman sen kummempia odotuksia kauteen lähtenyt Pelicans on puolestaan onnistunut kuin varkain nostamaan asetelmiaan.
Joukkueen päävalmentaja Hannu Aravirta on tehnyt nousujohdanteista työtä ryhmän peräsimessä, mistä kertoo myös HIFK:n kesälomille lähettäminen.
Ryhmät kohtasivat tämän kauden runkosarjassa viidesti. Tappara nappasi niistä neljä voittoa – peleistä kolme ratke kuitenkin vain yhden maalin erolla.
Jyllääkö tuttu kone?
Mikäli katsoo Tapparan taivalta tämän kauden runkosarjassa, voi sieltä löytää osittain samoja elementtejä kuin viime kauden nipusta.
Vaikka joukkue onkin muuttunut, ovat peruselementit konkarivalmentaja Jukka Rautakorven palapelissä silti samat.
Tiivis viisikkopeli tasaisella materiaalilla ovat myös tänä keväänä elementtejä, jotka tekevät tamperelaisryhmästä inhottavan vastuksen.
Tähän kun lisätään maalipörssin voittoakin juhlinut Olli Palola sekä ulkomaalaisvahdituksia luokkaa Josh Green sekä Nick Bailen.
Tiivistettynä voi hyvällä mielellä sanoa, että tätä joukkuetta on äärimmäisen vaikea voittaa neljä kertaa yhden sarjan sisällä.
Puolustusmuuri koetuksella
Pelicansin kausi on ollut moninainen, mutta samalla yllättävänkin nousujohdanteinen.
Joukkue aloitti kauden ryminällä, kun Radek Smolenakin osumat siivittivät ryhmän hurjaan lentoon. Sen jälkeen tshekki myyntiin ja joukkue koki loppusyksyn taantuman.
Vuodenvaihteen jälkeen joukkueen peli on parantunut askel askeleelta, minkä ansiosta sijoituskin nousi runkosarjan loppua kohden kahdeksanneksi.
Kaksi jatkoerävoittoa HIFK:sta kertovat myös joukkueen itseluottamuksesta. Siinä mielessä joukkue pääsee herkullisesta asemasta haastamaan Tapparaa.
Kevättä ajatellen tärkein huippuvireessä oleva herra löytyy lahtelaisten maalilta. Jere Myllyniemi päästi HIFK-sarjassa taaksensa vain yhden maalin ja oli suurin yksittäinen syy puolivälieräpaikkaan.
KOOVEE-kasvatin huikeita torjuntoja Aravirran porukka tarvitsee myös perjantaista lähtien, mikäli joukkue halajaa taistella voitoista myös jatkossa.
Ratkaisun paikat
Pelicansin kukistettua HIFK:n kahdessa pelissä, eivät eri pelimäärät hetkauta juurikaan voimasuhteita tässä sarjassa. Molemmat joukkueet ovat saaneet tarpeeksi aikaa levätä. Tappara on suuri ennakkosuosikki, mitä Pelicans lähtee haastamaan.
Lahtelaisten saumat ovat silti sarjan alussa. Tapparan edellisestä pelistä on tovi, mikä avaa pelikaanilaumalle mainion sauman yllättää.
Se on samalla ainoa mahdollisuus horjuttaa Rautakorven konetta. Mikäli Tapparan peli lähtee rullaamaan alusta alkaen, voi lahtelaisille tulla kylmää kyytiä.
Kahdesta voitosta huolimatta joukkue antoi HIFK:lle isot kasat maalipaikkoja. Samaan ei ole varaa Tapparan hyökkäysarsenaalia vastaan, joten varsinkin sarjan alku näyttelee suurta roolia.
Tiivis puolustuspeli, erikoistilanteet ja tehokas vastaiskupeli. Ne ovat lääkkeet, jolla Tapparaa pystyy horjuttamaan. Muuten Tapparan kone survoo kasaan helpon lintupaistin.
Arvio: Pelicans kiusaa alussa, mutta sarja kääntyy väkisin tamperelaisille. Tappara jatkoon voitoin 4-2.
Ilari Isotalo
Twitter: @IlariIsotalo
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Pahin pelko kävi toteen: Miro Heiskanen ulkona 4 Nations -turnauksesta!
- Yli 500 Liiga-ottelun suomalaispuolustaja vaihtaa seuraa – uusi osoite löytyi Ruotsista
- Miro Heiskasen vammasta uutta tietoa – nyt ei hyvältä näytä!
- Kultaleijona siirtyy uuteen seuraan
- Maisema vaihtuu! Kanadalaispuolustajan Liiga-sopimus purettu
- Tässä on Leijonien 4 Nations -turnauksen kapteenisto
- Utah Hockey Clubin nimeksi enää kolmevaihtoehtoa – näistä yleisö saa äänestää
- Jukurit-hyökkääjälle jatkosopimus – siirtyy loppukaudeksi Pohjois-Amerikkaan
- Colorado-GM rikkoi hiljaisuuden Mikko Rantasen kaupasta: ”Tiesimme, että se olisi…”
- Lähde: Nämä NHL-seurat ovat vapailla markkinoilla olevan mestarihyökkääjän perässä
- Toimittaja: Tapparan mestarihyökkääjä loikkaamassa kilpailijan leiriin?
- HS: Tehopuolustaja jättää HIFK:n!
- Jesse Puljujärvelle huipputilaisuus!
- Raju päätös! MTV Urheilu: Tähtihyökkääjälle porttikielto Leijoniin
- Iso paljastus Mikko Rantasesta: ”Oli halukas”
- Mestis-seura värväsi kaksi uutta pelaajaa – entinen pistekuningas palaa Suomeen
- Supertähdeltä tyly ilmoitus: Jää pois 4 Nations -turnauksesta
- Lähde: Kärpät jää taakse – kultaleijona löysi uuden seuran
- Colorado-GM rikkoi hiljaisuuden Mikko Rantasen kaupasta: ”Tiesimme, että se olisi…”
- Hurja väite: Mikko Rantasen kauppaamista isompi megadiili vireillä NHL:ssä!