OULU. Viimeisten kolmen vuoden aikana kaksi mestaruutta ja yhden pronssin napanneen Kärppien kausi on ollut melkoista turbulenssia täynnä.

Kesällä Kärppien runko meni pitkälti uusiksi ja kaupan päälle itse suunnanmuuttaja, Lauri Marjamäki, lähti Leijonien päävalmentajaksi.

Tässä vaiheessa Kärpät teki kummallisen ratkaisun.

Se palkkasi päävalmentajakseen Kai Suikkasen, koska se halusi nopeuttaa peliään.

Kulisseissa nimittäin kuohui. Sponsorit ja osa yhteisöstä oli kyllästynyt ”hitaaseen peliin”.

Joka siis toi tulosta.

Marjamäen aikana Kärpät voitti jatkuvasti enemmän kuin hävisi. Kotona se oli jatkuvasti vaikea vastus mille tahansa joukkueelle ja sponsoreille tarjottiin voittavaa jääkiekkoa.

Mutta se ei kelvannut.

Kärppien toimitusjohtaja Juha Junno oli paineen alla. Sponsorit halusivat muutosta.

Toki ei Junno itse ole mikään puhdas pulmunen kaiken keskellä. Hän oli se, joka valitsi Suikkasen. Junno luotti siihen, että oma poika, Suikkanen, toisi Kärppien peliin viihdyttävyyttä.

Ensiviitteet isolle teemalle tulivat selville heti ensimmäisissä harjoituspeleissä. Kun Suikkaselta kysyi pelin avaamisesta ja erityisesti viivelähdöistä, oli vaikea edes päästä kysymyksen loppuun.

– Se ei tule olemaan meidän avainsana. Kyllä me pyritään pelaamaan nopeammin pois omista, Suikkanen viestitti viivelähdöistä.

Kärpät tavoitteli mahdottomuuksia.

Se yritti jääräpäisesti pelata nopeasti, kun oikeasti sillä ei ollut kykyä siihen.

Käännekohta

Kärpillä oli ongelmia pelinsä kanssa. Tulokset olivat heikkoja ja nuoret pelaajat, joista kaavailtiin vastuunkantajia, olivat aivan yössä.

Mutta muutoksia alkoi tapahtua.

Hieman ennen marraskuun maajoukkuetaukoa Kärppien harjoituksista ilmeni mielenkiintoisia huomioita. Kun aiemmin päävalmentaja Suikkanen oli huutanut vittua harjoituksissa niin että se toistui useamman kerran kuin Kärpät sai maaleja keskimäärin peleissä, oli nyt apuvalmentaja Mikko Manner huomattavasti enemmän äänessä.

Manner veti viisikkoharjoitteita ja haki selkeästi enemmän niitä perustoistoja, mitä Kärpät oli jauhanut Marjamäen aikana.

– Kokonaisharjoittelua muutettiin ja ruvettiin tekemään vähän enemmän viisikkoharjoituksia. Sen tyylisiä, mitä oltiin aiemmin tehty, Manner puhuu taustasta SuomiKiekko-sivustolle.

Samalla toinen apuvalmentaja Toni Sihvonen keräsi kasaan porukan nuoremmista pelaajista, jotka tekivät extraharjoitteita. Tämä alkoi näkyä talven aikana siinä, että esimerkiksi Ville Leskinen ja Antti Kalapudas heräsivät ja heidän pelistään paistoi esille raikkaus.

Samalla peli parani. Kärpät palasi enemmän juurilleen. Se haki selvästi enemmän hitaita lähtöjä, pyrki hyökkäämään paremmin rintamana, eikä se puskenut päättömästi alivoimaisena vastustajan viisikkoa vastaan.

– Meidän hyökkääjät ja pakit rupesivat pelaamaan paremmin samaa peliä ja sitä kautta saatiin sitä peliä auki, missä oltiin jäljessä alkukaudesta, Manner palaa marras-, joulukuulle.

Kehuja esimerkkitapauksille

Mannerilla on todella osuva puheenvuoro aiheesta.

– Jos katsoo kärkijoukkueita, KalPaa, HPK:ta ja Tapparaa, ne pelaavat aika nopeaa yhteistyöjääkiekkoa. Heillä ennen kaikkea pelaajat liikkuvat dynaamisesti ja kiekko liikkuu sitä kautta. Jos pyrkii nopeuttamaan peliä, niin se vaatii ensin sitä, että siihen pitää saada yhteistyö mukaan ja sitä peliä pitää ensin vähän hidastaa. Ei sitä voi nopeuttaa pelkästään sillä tavalla, että mennään päästä päähän mahdollisimman nopeasti. Se vaatisi aivan maailmanluokan ratkaisuja, mikä taas ei ole mahdollista, koska siellä on monesti alivoimaisia tilanteita. Ensin pitää saada etäisyydet, yhteispeli, syöttöpeli ja itseluottamus rakennettua kuntoon. Kun ne alkavat olla riittävällä tasolla, niin sitten se peli voi näyttää tuolta, mitä se on KalPalla ja HPK:lla parhaimmillaan. Se on todella lennokasta ja hyökkääjät eivät joudu pysähtelemään. Pakit löytävät yhteistyöllä heidät. Siihen suuntaan mekin halutaan mennä.

Eikä Manner välttele muiden kehumista. Fakta kun on se, että moni Liigan kärkijoukkue pelaa tällä hetkellä todella hyvää jääkiekkoa. Siihen syy on se, että heillä rakenteet ovat kunnossa ja monet avainpelaajat suorastaan lentävät flow’n keskellä.

Näistä esimerkkinä Manner mainitsee HPK:n Sakari Mannisen, joka on noussut nyt myös Leijonien mukaan. Eikä sovi unohtaa Tapparan Henrik Haapalaa ja Veli-Matti Savinaista, jotka pelaavat hurjalla tasolla.

Koska edellytykset sille ovat olemassa.

– Juuri esimerkiksi Tappara pelaa todella viihdyttävää jääkiekkoa, vaikka pohjalla on todella kurinalainen yhteistyöpeli. Kyllä mekin uskotaan siihen, mutta se vaatii paljon yksittäiseltä pelaajalta. Tässä Suomi-kiekossa kymmenen pelaajaa liikkuu niin lähellä toisia, että se asettaa pelille kovia vaatimuksia. Pitää pystyä ottamaan syöttöjä vastaan kovassa vauhdissa ja jatkaa siitä eteenpäin lyhytsyöttöpelillä. Juuri esimerkiksi KalPa, HPK ja Tappara ovat tehneet sitä erinomaisesti ja sellaiseen jääkiekkoon uskon. Sieltä ne luistelunopeus, taito ja viihdyttävyys sitten tulevat esille. Mutta sitten jos kohtaa joukkueen, jolla keskialueen puolustaminen on todella tiivistä ja se oma yhteistyö ei ole riittävän hyvää, niin se peli näyttää nopeasti aika hitaalta.

Osasyy Kärppien pelillisille vaikeuksille löytyi järjettömästä painotuksesta, mutta jo sen tavoittelu oli hyvin vaikeaa.

– Alkukaudella ei pystytty toteuttamaan vahvaa visiota, kun ei ollut yhteisiä harjoituksia, yhteisiä kilometrejä ja joukkue ei ollut tarpeeksi tuttu toisilleen. Meillä oli niin paljon vaihtuvuutta jos katsoo ihan esimerkiksi meidän puolustusta. Sieltä lähti Markus Nutivaaraa, Adam Masuhria ja Arto Laatikaista, jotka olivat meillä niitä, jotka toivat sitä kiekkoa ylös ja olivat niitä lyhytsyöttöpelin välien löytäjiä. Se osasto kun vaihtuu, niin se ottaa aikansa ja se vaatii harjoitteita, että sitä saa paremmaksi. Siihen päälle hyökkäykseen tuli vielä uusia jätkiä eri kulttuureista.

Totuus rooleista

Ilmentymä on kuitenkin selkeä. Maajoukkuetauon yhteydessä Kärpissä todettiin se, ettei tästä tule nyt yhtään mitään.

Sen jälkeen pelillisen puolen vastuu siirtyi Mannerille. Hiljalleen Kärpät alkoi palata vanhojen, toimivien asioiden pariin. Eli vahvasti siihen suuntaan, mitä se toteutti Marjamäen aikana.

Eikä Manner tätä kiellä.

Eikä hän kiellä myös kulissifaktoja. Roolit ovat muuttuneet alkukaudesta.

– Meillä valmentajilla kävi vähän sama kuin joukkueella. Tultiin eri kulttuureista ja ollaan sitten opittu tuntemaan toisiamme paremmin ja paremmin. Saan itse kantaa enemmän vastuuta pelinharjoituttamisesta ja siitä pitää kiittää ”Kaitsua” (Suikkasta). Se on häneltä upeaa johtajuutta, että hän on antanut mun vetää noita viisikkoharjoitteita, mitä olen tottunut vetämään jo aiemmin Sportissa ja Kiekko-Laserissa. Sen lisäksi opin vielä paljon ”Latelta” (Marjamäeltä), kun pidin silmät ja korvat auki. Olen osannut sitten käyttää niitä vahvuuksia. Nyt toki ei ole ollut sitä Latea, jolta voi kysyä jotain, mutta nyt esimerkiksi Sihvonen on ottanut enemmän roolia tämmöisessä pelin tutkimisessa. Kaitsu on ollut hyvä sellainen yleisjohtaja.

– Hän antaa kasvot ja tuo johtajuuden ja karisman pelaajille. Meidän apuvalmentajien ei tarvitse olla pelkkiä kiekonkerääjiä tai tötsienkerääjiä, vaan saa tuntea itsensä oikeasti tärkeäksi, Manner puhuu roolituksista.

Ilmiö ei ole mitenkään ennennäkemätön. Yksi vahva esimerkki on kevät 2014, jolloin Marjamäki toimi Leijonien apuvalmentajana Erkka Westerlundin johtamassa valmennuksessa. Marjamäki veti pelillisiä harjoituksia, heilui fläppitaulun kanssa ja loi raameja, mitä Leijonat toteutti.

Westerlund oli hiljainen valtiomies, joka seurasi jääharjoitukset vierestä ja huolehti kokonaispaketista. Hän antoi kasvot, kun taas taustalla Marjamäki oli isossa roolissa pelillisen kokonaisuuden saralla.

Sama tilanne on Kärpissä. Manner vetää viisikkoharjoitteet, antaa taktisia ohjeita pelaajille ja Suikkanen toimii hengenluojana.

Kun Manner asteli pelinkehittäjäksi, on hän joutunut aivan olosuhteiden pakosta perusasioiden äärelle.

– On haettu sitä, että hyökätään viisikkona, puolustetaan viisikkona ja vaihdetaan kiekon kanssa. Ihan tämmöisiä peruspelin jatkumoja olen yrittänyt tuoda. Sitä ymmärrystä siitä, että jokainen tilanne johtaa seuraavaan tilanteeseen. Yhteistyötä ollaan pyritty saamaan paremmaksi, samoin kurinalaisuutta. Ylipäätänsä voittavia asioita. Se arki kuitenkin on jatkuvaa tasapainoilua voittavien asioiden ja pelirohkeuden kanssa. Sellaista luonnetta ollaan yritetty kasvattaa. Sitä, että omissa ei kolise, mutta on kuitenkin sitä pelirohkeutta olemassa. Ja että oltaisiin kovasti prässäävä joukkue. Mutta jos halutaan prässätä kovasti, niin sitä pitää tehdä porukalla ja sinne pitää päästä porukalla kiinni. Ihan näitä perusasioita, mitä monella muullakin joukkueella on.

Nykyisillä roolituksilla operoivalla Kärppien valmennusjohdolla riittää kuitenkin tekemistä ennen pudotuspelien alkua. Toki sinne pääsy ei edes ole mikään varma juttu.

– Meidän pitää kehittyä. Me ollaan nyt sijalla yhdeksän. Se ei Kärpille riitä. Ei tässä kannata valmentajana liikaa henkseleitä paukutella. Paljon on töitä edessä ja nöyrin mielin mennään eteenpäin. Kärpät kuuluu korkeammalle kuin sijalle yhdeksän, Manner naulaa.

Aiheet Haastattelut Kärpät Liiga Manner Mikko Pääuutiset