Syöpää sairastanut Antti Törmänen, 53, kertoo Instagramissa tekevänsä paluun työelämään.

Törmänen kertoo, että hänet on pyydetty mukaan Immoseeker-kiinteistöyrityksen hallitukseen. Yritys sijaitsee Sveitsissä, jossa Törmänen asuu perheensä kanssa.

– Olen ilahtunut tästä uudesta roolistani. Johtajuus on ollut lähellä sydäntäni jo monien vuosien ajan, ja jo pelaajana olin siitä kiinnostunut. Nyt voin käyttää osaamistani uudessa ympäristössä. Palaan hiljalleen takaisin töihin. Ei liikaa, mutta olen valmis aloittamaan työt uudestaan, Törmänen kirjoittaa päivityksensä yhteyteen.

Törmänen on myös avoin vastaanottamaan muitakin työtarjouksia.

– Jos sinulla on mielenkiintoisia bisnes- tai jääkiekkoideoita, älä epäröi ottaa yhteyttä. Kyse voi olla esimerkiksi valmentamisesta, mentoroinnista, johtamisesta tai puheiden pitämisestä.

Törmänen sairastui sappirakon syöpään vuonna 2020. Syöpä uusiutui viime vuonna, jolloin hän aloitti myös kemoterapiahoidot.

Törmänen valmensi Sveitsin NL-seura EHC Biel-Bienneä vuosina 2017-2023. Kausi 2020-21 jäi häneltä väliin syövän alkamisen vuoksi. Törmäsen syövän uusiutumisesta kerrottiin hänen viimeisimmän valmennuskautensa pudotuspelien aikana.

LUE MYÖS