JYP murskasi vaisun HIFK:n

JYP jatkoi loistavia otteitaan jääkiekon SM-liigan lauantain kierroksella. Jyväskyläläisjoukkue otti viidennen perättäisen voittonsa lyötyään hallitsevan mestarijoukkueen HIFK:n selkein 5-1-lukemin kotikaukalossaan.
JYP aloitti jyräämisensä heti avauserän alussa, kun Sami Vatanen vapautti Jani Tuppuraisen ylivoimalla maalintekoon vajaan kahden minuutin kohdalla. Muutamaa minuuttia myöhemmin Jonne Virtanen lämäsi hurrikaaninutut jo 2-0-johtoon Olli Sipiläisen loistopassista.
HIFK ei päässyt peliin mukaan toisessakaan erässä. Erän ainoasta osumasta vastasi JYPin Antti P. Jaatinen, joka sai rauhassa pistää kiekon reppuun maalin edestä.
JYPin Harri Pesonen niittasi viimeisen naulan HIFK:n arkkuun päätöserän alussa, kun hyökkääjä teki hieman onnekkaasti 4-0-maalin. Erän lopussa kapteeni Juha-Pekka Hytönen viimeisteli kotijoukkueen viidennen osuman tyhjiin.
Robert Nyholm teki HIFK:n ainokaisen 49.34.
Liigassa viidentenä majailevan JYPin puolustus on ollut kunnossa viime peleissä, sillä viidessä edellisessä ottelussa joukkue on päästänyt vain kolme maalia.
JYP – HIFK 5-1 (2-0, 1-0, 2-1)
1.42 1-0 Jani Tuppurainen (Sami Vatanen, Eric Perrin) yv
5.55 2-0 Jonne Virtanen (Olli Sipiläinen, Miika Lahti)
27.03 3-0 Antti P. Jaatinen (Filip Riska)
41.01 4-0 Harri Pesonen (Juha-Pekka Hytönen, Ossi Louhivaara) yv
49.34 4-1 Robert Nyholm (Niko Piiparinen)
57.11 5-1 Juha-Pekka Hytönen tm
Maalivahdit:
JYP: Joni Myllykoski 10+8+5=23
HIFK: Juuso Riksman 7+8+11=26
Yleisöä 4 500
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Jonne Virtaselta suoraa puhetta Jokereista
- NHL:ssä villi päivä – taas päävalmentajapotkut!
- AL: Tappara esti Veli-Matti Savinaisen siirron – ”V*tutti kuin pientä eläintä”
- NHL:ssä rysähti päävalmentajapotkut – karu väite kulisseista: ”Pelaajat halveksuvat häntä”
- Kiekko-Espoo rysäytti: 7 pelaajaa jättää seuran
- Oho! Colorado Avalanche harkitsee todellista yllätysvetoa
- Ruotsille kovia NHL-vahvistuksia MM-kisoihin
- Leijonien maalivahti vaihtaa seuraa
- Mestaripakilta ilmoitus: ura päättyy
- Paha isku NHL:n suomalaisseuralle – tähtipelaaja sivuun pudotuspeleistä
- Urheilucast: Henrik Haapalaa viedään yllättävään Liiga-seuraan!
- LS: SaiPa virittelee hurjaa kaappausta toisesta Liiga-joukkueesta!
- Tre Kronor -hyökkääjä siirtyy Liigaan – uusi seura selvillä: ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- I-P: Topi Rönnin suhteen tehtiin iso päätös
- NHL-konkari sai tarpeekseen – lähtee ovet paukkuen: ”Tämä on perseestä”
- Liiga-sensaatio Atro Leppänen siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Lehti: Ilveksellä voi jäädä karusti luu käteen – tähtihyökkääjä tekemässä oharit?
- Ura ohi – entinen Liiga-puolustaja lyö luistimet naulaan
- Lehti: Tässä on JYPin ulkomaalaisvahvistuksen ensi kauden osoite
- Sami Vatasen ensi kauden Liiga-seura selvisi!