Saipa-pakki Lintner siirtyy Rauman Lukkoon

Puolustaja Richard Lintner, 34, siirtyy SaiPasta loppukaudeksi vuokralle Rauman Lukkoon.
Kesken kauden 2010-2011 SaiPaan saapunut Lintner on pelannut tällä kaudella SM-liigassa 21 ottelua, joissa tilastoihin on kertynyt 41 jäähyminuuttia, tehotilastoon -11 ja tehopisteiksi 2+5=7.
SaiPan toimitusjohtaja Riku Kallioniemi kertoo, että slovakialaisen suoritukset eivät vastanneet syyskaudella odotuksia.
– Lintner on hieno urheilija, mutta emme valitettavasti saaneet tällä kaudella sitä samaa loistavaa pelaajaa esiin kuin viime talvena. Päädyimme yhteisymmärryksessä hänen kanssaan tähän ratkaisuun.
– Lukko etsi samaan aikaan riveihinsä puolustajaa ja saimme sovittua lainapestin ehdoista.
Kallioniemen mukaan Lintnerin siirto tuo samalla uusia mahdollisuuksia joukkueen kehittämiseen.
– Lintnerin siirron myötä meillä on paremmat mahdollisuudet kehittää joukkuetta. Etsimme parhaillaan markkinoilta sellaisia pelaajia, jotka pystyvät parantamaan SaiPan iskukykyä loppukaudeksi, Kallioniemi kertoo.
//
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- NHL:ssä rysähti päävalmentajapotkut – karu väite kulisseista: ”Pelaajat halveksuvat häntä”
- Kiekko-Espoo rysäytti: 7 pelaajaa jättää seuran
- Oho! Colorado Avalanche harkitsee todellista yllätysvetoa
- Ruotsille kovia NHL-vahvistuksia MM-kisoihin
- Leijonien maalivahti vaihtaa seuraa
- Mestaripakilta ilmoitus: ura päättyy
- Paha isku NHL:n suomalaisseuralle – tähtipelaaja sivuun pudotuspeleistä
- Leijonien MM-leiriryhmään uusi nimi
- Draamaa Vancouverissa: Canucksin päävalmentaja latasi suorat sanat riitapukari Elias Petterssonista
- Finaalipaikasta mieletön vääntö – Ilves venytti otteluparin kuudenteen peliin
- Urheilucast: Henrik Haapalaa viedään yllättävään Liiga-seuraan!
- LS: SaiPa virittelee hurjaa kaappausta toisesta Liiga-joukkueesta!
- Tre Kronor -hyökkääjä siirtyy Liigaan – uusi seura selvillä: ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- I-P: Topi Rönnin suhteen tehtiin iso päätös
- NHL-konkari sai tarpeekseen – lähtee ovet paukkuen: ”Tämä on perseestä”
- Liiga-sensaatio Atro Leppänen siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Lehti: Ilveksellä voi jäädä karusti luu käteen – tähtihyökkääjä tekemässä oharit?
- Ura ohi – entinen Liiga-puolustaja lyö luistimet naulaan
- Lehti: Tässä on JYPin ulkomaalaisvahvistuksen ensi kauden osoite
- Sami Vatasen ensi kauden Liiga-seura selvisi!