Lukko-lupaus hurmasi historiallisessa debyytissään: ”Yksi merkkipaalu”
Rauman Lukko esitteli tiistaina yhden historian lupaavimmista junioreista, kun vasta 16-vuotias Aleksi Saarela pelasi ensimmäisen liigaottelunsa Lukko-paidassa.
Ja hyvin nuorukainen esiintyikin. Tehot 1+1 iskenyt Saarela hurmasi heti avausvaihdosta lähtien.
Nuori hyökkääjä kertoikin olevansa tyytyväinen esitykseensä.
– Se oli yksi tavoite, että pääsi pelaamaan liigassa. Hienoa, että sai heti sen ensimmäisen maalin pois alta. Yksi merkkipaalu, Saarela myönsi.
Samalla Lukko-kasvatti teki seurahistoriaa. Maalin myötä Saarela nousi seuran kaikkien aikojen nuorimmaksi maalintekijäksi. Liigassa irtosi kakkostila Aleksandr Barov jr.:n jälkeen.
– En ajattele tuollaisia ennätyksiä lainkaan. Yritän vain pelata ja siten kehittyä.
Kusi ei nouse päähän
Peruskoulusta hiihtolomaviikkoa viettävä Saarela kertoi joukkueeseen sopeutumisen olleen yllättävän sujuvaa. Nuorukainen kehui kokeneen kaartin neuvoja ennen peliä.
– Oli kyllä helppo päästä mukaan. Äijät tsemppasivat kopissa ja kannustivat käyttämään vain omia vahvuuksia.
Saarela kuuluu kiistatta jo nyt raumalaisen kiekkoilun suurimpiin lupauksiin. Kusi ei kuitenkaan nouse Pasi Saarelan pojalla päähän.
– Iskän kautta olen nähnyt niin paljon tätä maailmaa, ettei täällä ole kyllä hetkeksikään varaa ruveta lepsuilemaan.
– Kun jatkaa kovaa työskentelyä, sitä kautta se kaikki hyväkin tulee. Ei auta siis leijua, ikäisekseen kypsästi vastaillut Saarela päätti.
Ilari Isotalo (@IlariIsotalo), Rauma
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Leijonien NHL-supertähti herättää pelkoa ruotsalaispelaajassa: ”Hän tulee jyräämään minut”
- Leijonat jysäytti poikkeuksellisen ketjuratkaisun – Antti Pennanen: ”Viikonloppuna tehtiin päätös”
- Leijonien 4 Nations -ketjut ovat tässä!
- USA:n maalivahti esitti oman näkemyksensä Leijonien 4 Nations -valinnoista: ”Hänen kuuluisi olla Suomen joukkueessa”
- IL: Jesse Puljujärvi perustelee yllättävää ratkaisuaan
- Tällainen on 4 Nations -voittopokaali – katso kuva täältä!
- Kaksi uutta ulkomaalaista Liigaan – ja yksi pois
- MTV: Teemu Pulkkinen sai lähtöpassit – seuraava suunta selvillä
- Luistimet naulaan! Yli 1000 NHL-ottelun hyökkääjä päättää uransa – ”On tullut aika”
- Miika Elomon kuolemasta tuli uutta tietoa
- I-P: Atro Leppäsen loppukauden osoite selvillä!
- Christian Heljanko palaamassa ensi kaudeksi Liigaan – nämä kaksi seuraa kintereillä!
- Sopimus puretaan – Jesse Puljujärvi vaihtaa joukkuetta!
- IS: Kärpiltä iso paljastus Jesse Puljujärveen liittyen
- IL: Tänne Jesse Puljujärvi tähyää seuraavaksi
- Shokkiväite: Liigan pistepörssin kärkimies vaihtaa joukkuetta!
- IS: Tapparan tähtihyökkääjä vaihtaa joukkuetta!
- Paljastus kulisseista: Colorado NHL-supertähden kintereillä – tämä mies vaihtonappulana!
- IS: Kiekko-Espoon haaviin iso vonkale – toinen huippuvahvistus lähellä
- Ei hyvältä näytä! Patrik Laine koki karun kohtalon NHL:ssä