Nuori Kärppien sankari tyytyväisenä: ”Peli, mitä lähdettiin hakemaan”
Kärpät kesti perjantaina paineet vieraskaukalossa, kun joukkue nappasi tärkeän 4-2-voiton Rauman Lukosta.
Samalla voitto tarkoitti sitä, että Villi Kortti -kierroksen ratkaisu siirtyy sarjan kolmanteen peliin sunnuntaille.
– Oli sellainen peli, mitä lähdettiin hakemaan. Nyt oli meiltä vähän tiiviimpää tekemistä, mitä edellisottelussa. Pystyttiin ratkaisemaan myös maalipaikoista tehokkaasti, Kärppien voiton takuumiehiin kuulunut Joonas Komulainen myhäili SuomiKiekko-sivustolle.
Illan komeimmasta suorituksesta vastannut nuori hyökkääjä jakoi ovelasta syötöstään kunniaa joukkueen kokeneemmalle kaartille.
– Se oli itse asiassa ”Bumen”(Josef Boumedienne) idea. Oli kyllä tärkeä maali siihen paikkaan. Hyvin onnistui suunnitelma.
Lapsukset jäivät Ouluun
Kärpät oli läpi ottelun hallitsevampi osapuoli ja pystyi lopulta kääntämään tiukan pelin itselleen. Tämän myös Komulainen allekirjoitti.
– Pelattiin hieman kärsivällisemmin ja nöyremmin, nyt ei tullut mitään lapsuksia tai typeriä virheitä. Siinä mielessä hyvä esitys.
Voiton myötä sarjasta jatkoon ponnistava joukkue ratkeaa sunnuntaina. Pelin jälkeen hierontapöydälle rientänyt nuori laituri löysi nopeasti aseet myös kolmanteen peliin.
– Tästä lähdetään samalla pelillä sunnuntaihin. Tiiviin puolustuksen kautta kärsivällisesti, niin eiköhän hyvä tule.
Ilari Isotalo(@IlariIsotalo), Rauma
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Leijonat-tähti kärähti kokaiinista – pelikielto ja sakot napsahti!
- Leijonien NHL-supertähti herättää pelkoa ruotsalaispelaajassa: ”Hän tulee jyräämään minut”
- Leijonat jysäytti poikkeuksellisen ketjuratkaisun – Antti Pennanen: ”Viikonloppuna tehtiin päätös”
- Leijonien 4 Nations -ketjut ovat tässä!
- USA:n maalivahti esitti oman näkemyksensä Leijonien 4 Nations -valinnoista: ”Hänen kuuluisi olla Suomen joukkueessa”
- IL: Jesse Puljujärvi perustelee yllättävää ratkaisuaan
- Tällainen on 4 Nations -voittopokaali – katso kuva täältä!
- Kaksi uutta ulkomaalaista Liigaan – ja yksi pois
- MTV: Teemu Pulkkinen sai lähtöpassit – seuraava suunta selvillä
- Luistimet naulaan! Yli 1000 NHL-ottelun hyökkääjä päättää uransa – ”On tullut aika”
- I-P: Atro Leppäsen loppukauden osoite selvillä!
- Christian Heljanko palaamassa ensi kaudeksi Liigaan – nämä kaksi seuraa kintereillä!
- Sopimus puretaan – Jesse Puljujärvi vaihtaa joukkuetta!
- IS: Kärpiltä iso paljastus Jesse Puljujärveen liittyen
- IL: Tänne Jesse Puljujärvi tähyää seuraavaksi
- Shokkiväite: Liigan pistepörssin kärkimies vaihtaa joukkuetta!
- IS: Tapparan tähtihyökkääjä vaihtaa joukkuetta!
- Paljastus kulisseista: Colorado NHL-supertähden kintereillä – tämä mies vaihtonappulana!
- IS: Kiekko-Espoon haaviin iso vonkale – toinen huippuvahvistus lähellä
- Leijonien avausvastustaja iski kentälliset kasaan – näillä ketjuilla Yhdysvallat harjoitteli