Jarmo Kekäläisen Columbuksella käsissään tulevaisuuden huippupuolustaja – ”Olen sopeutunut hyvin”
Vaikka tällä kaudella tulokaspuolustajista huomion on pääosin varastanut Nashvillen Seth Jones, on myös Jarmo Kekäläisen manageroimalla Columbuksella kaikessa hiljaisuudessa kypsymässä todellinen huippupuolustaja NHL:ään.
Ryan Murray, 20, tulee NHL:ään vuoden myöhässä. Edelliskaudella WHL:ssä tullut olkapäävamma piti lopulta Saskatoonista, Kanadasta kotoisin olevan Murrayn sivussa kaukaloista aina tämän kauden harjoitusleirille asti. Murray tuli kuitenkin Blue Jacketsin leirille ennakkoluulottomasti taistelemaan ja otti itselleen paikan NHL-joukkueesta.
Nyt Murraylla, kesän 2012 ensimmäisen kierroksen (2.) varauksella, on takanaan jo 27 NHL-ottelua Tehotilasto on plussalla ja tehopisteitäkin (3+3) on syntynyt. Nuori mies kehittyy joka päivä. Eikä viimekesän kohuvaraus Jones oli juuri enempää pisteitä (3+6) tehnyt ja on vieläpä -12.
SuomiKiekko-sivusto tapasi Murrayn Vancouverissa.
– Harjoitusleiri oli todella hermostunutta aikaa. En ollut pelannut yhdeksään kuukauteen ja katselin, miten paljon tässä seurassa on hyviä puolustajia. Olen kuitenkin todella onnellinen, että olen täällä nyt. Loistava kokemus. Haluan tehdä paljon töitä pysyäkseni Columbuksen mukana, Murray virkkoi SuomiKiekko-sivustolle.
Luotettavuus
Murray pelasi viimeiset juniorivuotensa Kanada WHL:ää Everett Silvertipsissä Kanadan ja Yhdysvaltojen rajan tuntumassa Amerikan puolella. Murray ei ole mikään Erik Karlsson tai P.K Subban hyökkäyspäähän, mutta ib erittäin fiksu, hyvin liikkuva ja kuitenkin käsistään riittävän taitava aina ylivoimapelin pyörittämiseen asti.
Murray on ennen kaikkea, ja tulee olemaan kokemuksen myötä, luotettava peruspuolustaja, joka pystyy NHL:ssä tekemään puoli pistettä per ottelu. Jopa hieman yli. Ei säihky, mutta hoitaa tonttinsa hötkyilemättä.
– Haluan tehdä jatkuvasti töitä kehittyäkseni. Yritän pelata yksinkertaista peliä, voittaa kamppailuja kulmissa ja ajatella ensin omaa maalia. Kiekkoa pitää saada liikelle omissa ja ylhäällä maalille. Pikkuhiljaa pyrin nostamaan tasoani. Hyökkäyspeli tulee kyllä aikanaan, kanadalaispuolustaja toteaa SuomiKiekko-sivustolle.
Murrayn otteet NHL-kaukaloissa ovat olleet puolentoista vuoden pelaamattomuuden jälkeen hämmästyttävän kypsiä. Ja se näkyy myös vastuussa. Päävalmentaja Todd Richards lähti Murrayn kanssa liikkelle noin vartin peliajalla. Nyt nuorukainen pelaa yli 20 minuuttia. Ja täysin aiheesta. Käsi ei tärise eikä päätä palella.
– Olkapää tuntuu nyt hyvältä. Siellä täällä siihen tulee pientä osumaa ja mustelmaa, mutta ei se ole haitannut. Olen pystynyt sopeutumaan mielestäni hyvin NHL-vauhtiin, vaikka täällä hyviä ja voimakkaita hyökkääjiä on todella paljon. Omalla kohdallani en kuitenkaan ole huolissani fysiikasta, 182-senttinen Murray sanoo lopuksi.
Jarmo Kekäläisellä ja Columbuksella on käsissään todellinen helmi, jonka ympärille Jacketsin alakertaa tullaan tulevaisuudessa rakentamaan. Lauantaina Columbus vieraili Bostonissa, missä se joutui tyytymään 1-3- tappioon. Murray jäi pisteittä ja tehotilastossa nollille reilun 20 minuutin peliajalla.
Tämän nuorukaisen otteita kannattaa seurata.
Tommi Seppälä, Vancouver
Twitter: @TommiSeppala
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- IL: Kaksi TPS-hyökkääjää vaihtaa seuraa Liigassa – nuori puolustaja suuntaa Pohjois-Amerikkaan
- Sidney Crosbylla uskomaton putki Kanadan maajoukkueessa: ”Yksi parhaista”
- Kanadalle kova kolaus 4 Nations -turnauksessa: tähtipelaajan turnaus ohi
- Kanada kaatoi Ruotsin 4 Nationsin avausottelun jatkoaikatrillerissä – huonojakin uutisia tuli
- Nyt se on varmaa: jääkiekon World Cup tekee paluun!
- Katso: Kanadan superylivoima jysäytti 12 sekunnissa!
- Tässä ovat 4 Nationsin aloittavat maalivahdit – Suomi paljasti korttinsa viimeisenä
- Sami Kapasen Pelicans-debyytistä tuli todellinen maalihurjastelu
- Tamperelainen Tommi täräytti 130 000 euron voiton Liiga-otteluista!
- Kokaiinista kärynnyt Miro Aaltonen heti uuteen seuraan
- I-P: Atro Leppäsen loppukauden osoite selvillä!
- Christian Heljanko palaamassa ensi kaudeksi Liigaan – nämä kaksi seuraa kintereillä!
- Sopimus puretaan – Jesse Puljujärvi vaihtaa joukkuetta!
- IS: Kärpiltä iso paljastus Jesse Puljujärveen liittyen
- IL: Tänne Jesse Puljujärvi tähyää seuraavaksi
- USA:n maalivahti esitti oman näkemyksensä Leijonien 4 Nations -valinnoista: ”Hänen kuuluisi olla Suomen joukkueessa”
- Paljastus kulisseista: Colorado NHL-supertähden kintereillä – tämä mies vaihtonappulana!
- IS: Kiekko-Espoon haaviin iso vonkale – toinen huippuvahvistus lähellä
- Leijonien NHL-supertähti herättää pelkoa ruotsalaispelaajassa: ”Hän tulee jyräämään minut”
- Leijonien avausvastustaja iski kentälliset kasaan – näillä ketjuilla Yhdysvallat harjoitteli