Philadelphia Flyersin suomalaispuolustaja Kimmo Timonen loukkaantui tiistain ottelussa Detroitia vastaan ja jätti ottelun kesken toisessa erässä. Suomalaispuolustajan vammasta ei ole vielä tarkempaa tietoa.

Timonen ehti tiistaina alustaa Scott Hartnellin iskemän 1-0-maalin ennenkuin joutui itse jäämään loukkaantumisen vuoksi ottelusta Detroitia vastaan.

Suomalaispuolustajalle kirjattiin syöttöpisteen lisäksi ottelussa jääaikaa vain 7.20 ennen poistumista pukuhuoneeseen.

Timonen blokkasi ottelussa laukauksen, jonka jälkeen linkkasi kipeän näköisesti, joten kyse saattaa olla jalkavammasta.

Philadelphian GM Paul Holmgren tiedotti kolmannen erän aikana, että Timosella on alavartalovamma.

Timonen on yksi kahdeksasta Philadelphia-pelaajasta, joka on esiintynyt kaikissa Flyersin 54 ottelussa tällä kaudella. KalPa-kasvatin tehotilastossa on kaksi maalia ja 16 syöttöä tiistain jälkeen.

Timonen valittiin aiemmin tammikuussa edustamaan Suomea Sotshin olympialaisiin. Kisat olisivat Timoselle uran viidennet olympialaiset. Olympialaisten avajaisiin on kaksi viikkoa.

Philadelphia voitti ottelun lopulta 5-0.