Teemu Selänne Anaheimin heikosta startista: ”Valmentaja varoitti varmaan viisi kertaa”
Anaheim Ducks teki maanantaina seurahistoriansa komeimman nousun, kun se kampesi kolmannessa erässä 1-4-tappioasemasta 5-4-jatkoaikavoittoon. Tasoitusmaali syntyi lopulta viimeisellä minuutilla kuudella pelaajalla. Voitosta huolimatta Ducksin esitys, ja koko kevätkausi, ovat heitelleet ilmoille kysymysmerkkejä vireestä.
Maanantaina Ducks pelasi kaksi erää kauden huonointa jääkiekkoaan. Mitään ei tapahtunut. Ei mitään. Kahteen erään joukkue sai aikaiseksi yksitoista laukausta. Yhtään jäähyäkään se ei saanut hankituksi vieraille.
– Siis ihan hirveetä kaksi erää. En ole meiltä nähnyt tuollaista tällä kaudella, Ducksin Teemu Selänne manasi SuomiKiekko-sivustolle ottelun tauottua.
Toisaalta Selänne kiirehti huomauttamaan, että vierasreissun jälkeen, etenkin henkiseen palautumiseen, jäi niukalti aikaa, mikä näkyi löysyytenä kahdessa ensimmäisessä erässä.
– Ei tässä huolissaan pidä kuitenkaan olla. Tultiin sunnuntaina neljältä aamuyöllä himaan ja sitten eilen jengi vain huilaili. Henkisesti sä oot tuollaisen vierasreissun jälkeen aika puhki. Ei voi mitään. Siinä menee yhdet yöunet ja pari päivää. Inhimillistä se on, Selänne jatkoi.
Valmentaja näki jo ennalta tulevan.
– Valmentaja varoitti meitä tästä varmaan viisi kertaa, että pitää olla valmiina. Hän oli oikeassa siinä, mutta ei silti oltu. Vähän, kun sulla on takaraivossa, että ollaan parempi jengi, niin sit tulee vaikeuksia.
Nousukunto haussa
Takaa-ajon kautta voittoon nousu heijasti Ducksin kautta isossakin kuvassa. Joukkue on usein noussut juuri kolmannessa erässä ohi. Kolikossa on kaksi puolta.
– Kolmannet erät on ollu meille vahvoja. Mutta ei tää tyyli playoffeissa toimi, että päästetään kaveri eteen. Mutta katsotaan, miten se meillä menee, Selänne pyöritteli.
Ducksin kausi alkoi hurjalla lennolla, mutta kevätkaudella ankkalauma ei ole saanut peliään syksyn tasolle. Peliin olisi saatava pudotuspeleihin mennessä nouseva trendi. Nyt sitä ei ole näkyvissä.
– Ilman muuta sellainen pitäisi sinne saada. Vielä meillä ei missään nimessä sellaista ole, mutta on tässä vielä aikaa, Selänne muotoili SuomiKiekko-sivustolle.
Ducks voitti ottelun lopulta jatkoajalla 5-4. Anaheimin voittomaalin iski puolustaja Stephane Robidas. Suomalaisista vain Saku Koivu (0+1) pääsi tehopisteille.
Tommi Seppälä, Anaheim
Twitter: @TommiSeppala
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Draamaa Liigassa! Hirvittävä rökitys ja ulosajoja
- Suomalaishyökkääjälle kovaa kritiikkiä NHL:ssä: ”Romahdus yksi pahimmista koko liigassa”
- HIFK:lle merkittävä vahvistus sairastuvalta
- Vaasan Sport naarasi vahvistuksen hyökkäykseensä: ”Saammekin erinomaisen pelaajan juuri hyökkäyspäähän”
- Ilves sai loistavia uutisia lauantai-illan otteluun
- HIFK:n loukkaantumishuolet jatkuvat: taas tipahti yksi pelaaja
- Sveitsin kurinpito jyrähti: Sakari Manniselle tuntuva pelikielto ja sakot
- Ottawa Senators sorvasi 13 miljoonan jatkopahvin nuoren hyökkääjänsä kanssa
- Ruotsin kolmosdivarin joukkue vahvistuu lähes 1000 NHL-ottelun veteraanilla
- Olli Jokisen raivo herätti huomiota Pohjois-Amerikassa asti – Kiekkoraamatulta huima arvio
- IL: Tässä Nuorten Leijonien ensi kauden päävalmentaja!
- Loistouutinen: Jättipalkkainen suomalainen palaa NHL:ään!
- Suomalaislupaus mätti hattutempun farmissa – antaa kovia näyttöjä NHL:ään
- HIFK vahvistuu Mestiksen tehomiehellä
- IS: Ässät-tähti Eemil Erholtz vaihtaa toisen Liiga-seuran riveihin
- Hyökkääjätaituri lähtee Ilveksestä
- Kaapo Kakon hankinnalla karu seuraus – tehomiehelle näytettiin ovea NHL:ssä
- Jokerit virittelee hurjaa kaappausta Mestikseen – Tapparassa nähty hyökkääjä haaviin?
- Liiga-seura repi hyökkääjänsä sopimuksen – uusi osoite selvisi nopeasti!
- Liiga-seura vahvistuu kanadalaisella pistehirmulla!