Jääkiekkoliitto saattaa irtisanoa kahdeksan – ”Kentälle suunnattuihin euroihin emme halua koskea”
Suomen Jääkiekkoliitto aloittaa koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut tuotannollisista ja taloudellisista syistä.
Neuvottelut voivat johtaa henkilöstön vähentämiseen enimmillään kahdeksalla henkilötyövuodella. Ratkaisuja haetaan myös toimintojen uudelleenjärjestelyillä sekä mahdollisilla organisaation, tehtävien ja vastuiden uudelleen organisoinnilla.
– Yleismaailmallinen taloudellinen tilanne näkyy myös Jääkiekkoliiton arjessa. Meidän on pakko sopeuttaa kulurakennettamme tuottoja vastaavaksi, toimitusjohtaja Matti Nurminen kertoo.
Jääkiekkoliiton vuoden 2015 alustava talousarvio on 200 000 euroa tappiollinen, eikä taloudellisen tilanteen uskota lähivuosina helpottavan.
– 2012 ja 2013 MM-kotikisojen hieno taloudellinen tulos on varmasti monella tuoreessa muistissa, mutta nämä varat on tarkoitettu ensisijaisesti lajin kehittämiseen ruohonjuuritasolla. Jääkiekkoliitto on kohdistanut MM-tuottoja erilaisiin kehittämisprojekteihin vuodesta 1998 lähtien noin miljoona euroa vuodessa.
– Viimeisten kotikisojen tuotot mahdollistivat vastaavan resursoinnin tuleville vuosille, mutta eivät tuoneet sinänsä merkittäviä lisäresursseja aikaisempiin vuosiin verrattuna. Kentälle suunnattuihin euroihin emme halua koskea, lajin näkökulmasta on järkevämpää tehostaa hallintoa ja organisoida uudelleen muita toimintoja, Nurminen jatkaa.
Lähde: Jääkiekkoliiton tiedote
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Antti Pennanen: tästä kohauttaneessa ”väsymys”-kommentissa oli kyse
- Tässä ovat Leijonien ketjut seuraavaan otteluun Ranskaa vastaan
- Suomalaissensaation kausi päättyi Pohjois-Amerikassa – saako Leijonat vahvistuksen?
- MM-kisoissa kuohui – tuomari pyysi anteeksi Leijonien vastustajalta
- Lähde: Tapparan ulkomaalaisvahvistus siirtyy KHL:ään
- GM vertasi suomalaislupausta NHL-legendaan – kova näkemys ensi kaudesta
- MM-kisoihin huippuvahvistus – NHL-tähtihyökkääjä liittyy mukaan
- Itävallan suomalaissankari maireana veljensä pysäyttämisestä: ”Kyllähän se kesäisin…”
- Itävallassa repesi raivo tappiosta Leijonille: ”Skandaali!”
- Näkökulma: Nyt ei kannata Antti Pennasen lukea lehtiä
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Urheilucast: Tässä Antti Tyrväisen uusi Liiga-seura!
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Tässä Leijonien MM-joukkue – kaksi uutta NHL-vahvistusta mukaan!
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- IL: Liiga-seuralta huima kaappaus – Leijonat-puolustaja haaviin!
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- Mikko Rantanen upotti Coloradon käsittämättömällä tempulla: ”Legendaarinen esitys!”