Ilveksen Vojtech Polak Markkasen piinapenkissä: ”Rytmi pysyy yllä, kun pelataan”
Tampereen Ilves on Liigan joulun jälkeisessä kuntopuntarissa korkealla. Viiden ottelun saldo on 11 pistettä, ja viimeisimpänä Ilves kaatoi kotonaan voittomaalikilpailussa Kärpät.
SuomiKiekko-sivusto piti juttutuokion Ilveksen tshekkihyökkääjä Vojtech Polakin kanssa. Kunhan alkunaureskelut saatiin alta pois, tuli puhetta jääkiekostakin.
Mikä on salaisuutenne joulun jälkeisiin esityksiinne?
Joulu! Joululahjatoiveemme toteutuivat! Se on tätä joulun taikaa. Toivoimme paljon lahjoja! No joo. Aloimme tehdä taas oikeita asioita, joita emme tehneet ennen joulua. Tauko auttoi, sillä saimme ajateltua asioita ja rentouduttua. Nyt tätä on vain tehtävä joka pelissä.
Mitä oikeita asioita tarkoitat?
Pelissämme on hyvä energia ja liike. Teemme oikeita valintoja etenkin puolustuksessa. Sillä saamme aiheutettua kiekonmenetyksiä vastustajille ja nopeita vastahyökkäyksiä niistä. Liike on kovaa.
”Pelaaminen pitää rytmin yllä”
Ilveskin on saanut oman osansa loukkaantumisista tällä kaudella. Lisäksi kolme avainpelaajaa oli muutaman viikon poissa alle 20-vuotiaiden MM-kisojen takia. Tammikuun otteluruuhkan kynnyksellä onkin tervetullutta, että kokoonpano täydentyy ainakin Nuorilla Leijonilla.
Joukkueessa on ollut paljon poissaoloja, joten tämä kertonee hyvästä sitoutumisesta?
Juuri näin. Meillä on nuori joukkue, jossa on taistelutahtoa. Jokainen tekee paljon töitä mennessään kaukaloon, mikä on tärkeää.
Mitä ajattelet siitä, että nyt on edessä paljon pelejä tiukalla aikataululla?
Pidän niistä. Kun pelaa ja pelaa ja pelaa, pysyy rytmi hyvin yllä. On vain toivuttava hyvin, että pystyy toipumaan joka peliin 100-prosenttisesti. Hienoa tämä on! Rakastan jääkiekkoa, ja tämä on mukavampaa kuin harjoittelu!
Mitä alle 20-vuotiaiden MM-kisoista palaavat kaverit tuovat joukkueeseen?
Se on hyvä asia. He saivat hyvää kokemusta turnauksesta. Katsoin sitä televisiosta, ja se oli hyvää kiekkoa. Toivon, että tuovat sieltä hyviä asioita mukanaan.
Paikka löytynyt?
Polak liittyi Ilvekseen lokakuun alussa. Tshekki otti paikkansa joukkueessa heti, missä auttoi miehen avoin ja hyväntuulinen luonne. Polak on ykkösketjun mies. Tehoja on tullut kahdeksan maalin ja 14 syötön verran.
Polak tuntuu nyt löytäneen paikkansa edustettuaan peräti seitsemää (Kloten, Langnau, Chomutov, Karlovy Vary, Davos, Riika, Trinec) eri seuraa kolmen viime kauden aikana.
Mitä sanot omista esityksistäsi viime aikoina?
Pari viime peliä ovat olleet parempia, mutta huonompiakin pelejä on välillä ollut. Se kuuluu jääkiekkoon. Yritän aina auttaa joukkuetta voittamaan. Ei ole väliä, tuleeko sen maaleja tekemällä vai puolustamalla. Pidän maalien tekemisestä, mutta jos en joskus tee, haluan auttaa joukkuetta puolustuksessa. Pelaan siksi, että joukkueeni voittaa. Maalit ovat bonusta.
Millaista oli tulla tähän Ilvekseen?
Tulin nopealla aikataululla. Jätkät ottivat minut hyvin vastaan, ja ovat auttaneet minua lähtien. Hierojista lähtien. Naureskelemme paljon yhdessä. Kaikki sujuu.
Millaista osaltasi oli sopeutua joukkueen pelityyliin?
Alussa oli hankalaa, koska minulla ei ollut harjoituspelejä alla. Siksi piti miettiä, mitä teen jäällä. Se kesti pari peliä, mutta nyt asiat tulevat automaattisesti. Olen päässyt systeemiin kiinni hyvin, mikä helpottaa pelaamista.
Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tässä ovat 4 Nationsin aloittavat maalivahdit – Suomi paljasti korttinsa viimeisenä
- Sami Kapasen Pelicans-debyytistä tuli todellinen maalihurjastelu
- Tamperelainen Tommi täräytti 130 000 euron voiton Liiga-otteluista!
- Kokaiinista kärynnyt Miro Aaltonen heti uuteen seuraan
- Potkut saanut Topi Jaakola löysi uusia töitä
- Teemu Pulkkisen uusi joukkue selvisi!
- Leijonat-tähti Miro Aaltonen kärähti kokaiinista – pelikielto ja sakot napsahti!
- Leijonien NHL-supertähti herättää pelkoa ruotsalaispelaajassa: ”Hän tulee jyräämään minut”
- Leijonat jysäytti poikkeuksellisen ketjuratkaisun – Antti Pennanen: ”Viikonloppuna tehtiin päätös”
- Leijonien 4 Nations -ketjut ovat tässä!
- I-P: Atro Leppäsen loppukauden osoite selvillä!
- Christian Heljanko palaamassa ensi kaudeksi Liigaan – nämä kaksi seuraa kintereillä!
- Sopimus puretaan – Jesse Puljujärvi vaihtaa joukkuetta!
- IS: Kärpiltä iso paljastus Jesse Puljujärveen liittyen
- IL: Tänne Jesse Puljujärvi tähyää seuraavaksi
- Shokkiväite: Liigan pistepörssin kärkimies vaihtaa joukkuetta!
- IS: Tapparan tähtihyökkääjä vaihtaa joukkuetta!
- Paljastus kulisseista: Colorado NHL-supertähden kintereillä – tämä mies vaihtonappulana!
- USA:n maalivahti esitti oman näkemyksensä Leijonien 4 Nations -valinnoista: ”Hänen kuuluisi olla Suomen joukkueessa”
- IS: Kiekko-Espoon haaviin iso vonkale – toinen huippuvahvistus lähellä