Kestääkö Pikkuleijonien puolustus Kanadan uhittelut? – ”Ei olla päästetty maaleja alivoimalla”
![sjl_pikkuleijonatU18](https://www.suomikiekko.com/app/uploads/2014/04/sjl_pikkuleijonatU18.jpg)
Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkue on edennyt kurssissa ikäluokan MM-turnauksessa Sveitsissä voittamalla kolme ensimmäistä peliään. Tshekki kaatui ensin peräti 6-1-lukemin, sitten Sveitsi ja Latvia 3-1-lukemin kummatkin.
Seuraavana vastaan tulee kivikova Kanada tiistaina. Tähän mennessä joukkueen päävalmentaja Mika Marttila on ollut etenkin tyytyväinen puolustuspään tekemiseen.
Suomi on joutunut 14 kertaa vajaalle ilman takaiskuja. Pikkuleijonat ovat olleet lisäksi myös turnauksen paras ylivoimajoukkue kahdeksalla maalilla ja 36,36-prosenttisella ylivoimatehokkuudella.
– Vastustajat eivät ole pystyneet tekemään meitä vastaan yhtään ylivoimamaalia, mitä voidaan pitää erinomaisena suorituksena. Kolmessa ottelussa vain kolme päästettyä maalia on todella vähän MM-tasolla, Marttila kommentoi Leijonat.fi:ssä.
Suomi-Kanada-ottelun voittaja voittaa myös lohkon ja häviäjä jää lohkon kakkoseksi. Turnauksessa on kaksi viiden joukkoon lohkoa, joista neljä parasta etenee puolivälieriin. Suomi on jo varmistanut paikkansa jatkoon.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Sidney Crosbylla uskomaton putki Kanadan maajoukkueessa: ”Yksi parhaista”
- Kanadalle kova kolaus 4 Nations -turnauksessa: tähtipelaajan turnaus ohi
- Kanada kaatoi Ruotsin 4 Nationsin avausottelun jatkoaikatrillerissä – huonojakin uutisia tuli
- Nyt se on varmaa: jääkiekon World Cup tekee paluun!
- Katso: Kanadan superylivoima jysäytti 12 sekunnissa!
- Tässä ovat 4 Nationsin aloittavat maalivahdit – Suomi paljasti korttinsa viimeisenä
- Sami Kapasen Pelicans-debyytistä tuli todellinen maalihurjastelu
- Tamperelainen Tommi täräytti 130 000 euron voiton Liiga-otteluista!
- Kokaiinista kärynnyt Miro Aaltonen heti uuteen seuraan
- Potkut saanut Topi Jaakola löysi uusia töitä
- I-P: Atro Leppäsen loppukauden osoite selvillä!
- Christian Heljanko palaamassa ensi kaudeksi Liigaan – nämä kaksi seuraa kintereillä!
- Sopimus puretaan – Jesse Puljujärvi vaihtaa joukkuetta!
- IS: Kärpiltä iso paljastus Jesse Puljujärveen liittyen
- IL: Tänne Jesse Puljujärvi tähyää seuraavaksi
- USA:n maalivahti esitti oman näkemyksensä Leijonien 4 Nations -valinnoista: ”Hänen kuuluisi olla Suomen joukkueessa”
- Paljastus kulisseista: Colorado NHL-supertähden kintereillä – tämä mies vaihtonappulana!
- IS: Kiekko-Espoon haaviin iso vonkale – toinen huippuvahvistus lähellä
- Leijonien avausvastustaja iski kentälliset kasaan – näillä ketjuilla Yhdysvallat harjoitteli
- Leijonien NHL-supertähti herättää pelkoa ruotsalaispelaajassa: ”Hän tulee jyräämään minut”