Liiga ilmoitti pelaajien palkkojen laskusta – ”Työntekijöiltä on puuttunut realismia”
Liigapelaajien vuosiansiot saattavat laskea ensi kaudella 5–15 prosenttia.
Heikon taloustilanteen seurauksista ilmoitettiin Liigan tiedotteessa.
Paikallaan junnanneet tulot ovat saaneet kaikki seurat kiristämään lompakon nyörejään. Se tarkoittaisi seurasta riippuen 100 000–500 000 euron leikkausta pelaajabudjettiin. Otaksuttava suuntaus ei koske kaikkia pelaajia, mutta monia. Mahdollinen muutos puolestaan ei koskisi vain ensi kautta, vaan lähivuosia.
– Kyse ei ole siitä, että emme haluaisi maksaa pelaajille. Kyse on vain tämän hetken talousrealismista. Meillä on halu pitää huippupelaajat sarjassamme. Se on osaltaan aiheuttanut palkkioiden nousun. Työnantajan on tunnustettava tässä vastuunsa. Ja toisaalta työntekijöiltä on ehkä hieman puuttunut realismia, Jääkiekon SM-liiga Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Rannisto sanoo.
Myös Suomen jääkiekkoilijat ry eli Pelaajayhdistys tunnustaa realismin.
– Vallitseva taloudellinen tilanne on tunnustettava. On tietysti valitettavaa, että se näkyy myös pelaajapalkkioissa. Ikävää, mikäli kehitys heijastuu ennen kaikkea alle mediaanipalkan tienaaviin pelaajiin. Toivon seurojen kiinnittävän yhä enemmän ja enemmän huomiota eritoten ulkomaalaisrekrytointeihinsa, yhdistyksen toiminnanjohtaja Jarmo Saarela toteaa.
Yleisen taloustilanteen ohella toinen pääsyy kulurakenteen uudistamispaineeseen on, ettei Liiga ole kokonaisuutena kyennyt kasvattamaan seurojen tulovirtoja samassa tahdissa, jossa pelaajapalkkiot ovat nousseet.
– Tuloista ennen kaikkea pääsylipputulot ovat junnanneet viime vuosina suunnilleen paikoillaan. Palkan suuruushan määrittyy aina arvostuksesta. Vaikuttaa siltä, että meidän kohdeyleisömme ei vielä koe ammattiurheilua niin arvokkaaksi, että kykenisimme esimerkiksi säilyttämään nykyisen maksukyvyn, Rannisto tuumii.
Päivitetty 23.49: Liigapelaajien vuosiansiot saattavat laskea ensi kaudella 5–15 prosenttia.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Sidney Crosbylla uskomaton putki Kanadan maajoukkueessa: ”Yksi parhaista”
- Kanadalle kova kolaus 4 Nations -turnauksessa: tähtipelaajan turnaus ohi
- Kanada kaatoi Ruotsin 4 Nationsin avausottelun jatkoaikatrillerissä – huonojakin uutisia tuli
- Nyt se on varmaa: jääkiekon World Cup tekee paluun!
- Katso: Kanadan superylivoima jysäytti 12 sekunnissa!
- Tässä ovat 4 Nationsin aloittavat maalivahdit – Suomi paljasti korttinsa viimeisenä
- Sami Kapasen Pelicans-debyytistä tuli todellinen maalihurjastelu
- Tamperelainen Tommi täräytti 130 000 euron voiton Liiga-otteluista!
- Kokaiinista kärynnyt Miro Aaltonen heti uuteen seuraan
- Potkut saanut Topi Jaakola löysi uusia töitä
- I-P: Atro Leppäsen loppukauden osoite selvillä!
- Christian Heljanko palaamassa ensi kaudeksi Liigaan – nämä kaksi seuraa kintereillä!
- Sopimus puretaan – Jesse Puljujärvi vaihtaa joukkuetta!
- IS: Kärpiltä iso paljastus Jesse Puljujärveen liittyen
- IL: Tänne Jesse Puljujärvi tähyää seuraavaksi
- USA:n maalivahti esitti oman näkemyksensä Leijonien 4 Nations -valinnoista: ”Hänen kuuluisi olla Suomen joukkueessa”
- Paljastus kulisseista: Colorado NHL-supertähden kintereillä – tämä mies vaihtonappulana!
- IS: Kiekko-Espoon haaviin iso vonkale – toinen huippuvahvistus lähellä
- Leijonien avausvastustaja iski kentälliset kasaan – näillä ketjuilla Yhdysvallat harjoitteli
- Leijonien NHL-supertähti herättää pelkoa ruotsalaispelaajassa: ”Hän tulee jyräämään minut”