Pitsiturnauksessa TPS:n ja Pelicansin peli meni melkoiseksi myllyttämiseksi – kolmet nyrkkitappelut
Pitsiturnauksessa Raumalla nähtiin lopulta useampi tappelu TPS:n ja Pelicansin välillä.
Ensimmäisessä tappelussa mukana olivat Pelicansilta Anrei Hakulinen ja TPS:ltä Markus Kojo.
Varsin näyttävä nujakka syntyi toisen erän alkuhetkillä.
Hakulinen oli ollut esillä jo aiemmin, kun hän iski ottelun ensimmäisen maalin. Ylipäätänsä hänen, Ryan Potulnyn ja Antti Erkinjuntin muodostama ketju ehti olla paljon esillä Pelicansin riveissä.
Lisäksi myöhemmin erän aikana myös Pelicansin Ben Blood ja TPS:n Jonne Virtanen tappelivat. Virtanen lähti kuittamaan tilannetta, jossa Blood taklasi ensin Patrik Moision pystyyn.
Päätössummerin yhteydessä Pelicansin Juhani Tyrväinen ja TPS:n Moisio puolestaan vetivät vielä kolmannen tappelun.
Pelicans vei kamppailun nimiinsä lukemin 3-2.
Tulosseuranta Pitsiturnaukseen liittyen löytyy täältä.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Jonne Virtaselta suoraa puhetta Jokereista
- NHL:ssä villi päivä – taas päävalmentajapotkut!
- AL: Tappara esti Veli-Matti Savinaisen siirron – ”V*tutti kuin pientä eläintä”
- NHL:ssä rysähti päävalmentajapotkut – karu väite kulisseista: ”Pelaajat halveksuvat häntä”
- Kiekko-Espoo rysäytti: 7 pelaajaa jättää seuran
- Oho! Colorado Avalanche harkitsee todellista yllätysvetoa
- Ruotsille kovia NHL-vahvistuksia MM-kisoihin
- Leijonien maalivahti vaihtaa seuraa
- Mestaripakilta ilmoitus: ura päättyy
- Paha isku NHL:n suomalaisseuralle – tähtipelaaja sivuun pudotuspeleistä
- Urheilucast: Henrik Haapalaa viedään yllättävään Liiga-seuraan!
- LS: SaiPa virittelee hurjaa kaappausta toisesta Liiga-joukkueesta!
- Tre Kronor -hyökkääjä siirtyy Liigaan – uusi seura selvillä: ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- I-P: Topi Rönnin suhteen tehtiin iso päätös
- NHL-konkari sai tarpeekseen – lähtee ovet paukkuen: ”Tämä on perseestä”
- Liiga-sensaatio Atro Leppänen siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Lehti: Ilveksellä voi jäädä karusti luu käteen – tähtihyökkääjä tekemässä oharit?
- Ura ohi – entinen Liiga-puolustaja lyö luistimet naulaan
- Lehti: Tässä on JYPin ulkomaalaisvahvistuksen ensi kauden osoite
- Sami Vatasen ensi kauden Liiga-seura selvisi!