Kommentti: Tuntematon kiekkolegenda uhkaa jäädä lajinsa viimeiseksi
494 ottelua samassa seurassa hurjin tehoin 193+182=375.
TUTO Hockeyn Aki Keinänen ei kaipaa esittelyjä Mestis-seuraajien keskuudessa.
31-vuotias KalPa-kasvatti edustaa parhaimmillaan juuri sitä pelaajaprofiilia, jota koko Mestiksen olemassaolo kaipaa. Sarjan supertähti, joka on liian yksipuolinen pelaaja Liigan kärkiketjuihin, mutta todellinen vahvistus puoliammattilaiseen kiekkosarjaan.
Aikanaan 29 ottelua Ässissä pelannut hyökkääjä olisi voinut varmasti valita erilaisen tien ja rakentaa uraa alempien ketjujen raatajana myös Liigassa.
Hyvä, ettei valinnut. Keinäsen kaltaisen pelaajan ominaisuudet pääsevät esille juuri Mestiksen hyökkäysvoittoisessa pelitavassa, joka ei perustu pääsarjan kaltaiseen kokonaisvaltaiseen puolustuspaletin kautta kierrättämiseen.
Huomio mediassa sekä kuukausittainen palkkanauha ovat Mestiksessä pienempiä, mutta Kupittaalla jo pelkästään miehen rannelaukaus on legendan maineessa.
Mikä on huippu-urheilijan päärimmäinen tavoite? Jos se on maksimaalisen tasonsa löytäminen sekä parhaan tuloksen itsestään irti saaminen, on Keinänen onnistunut jääkiekkoilijana varsin mainiosti urallaan.
Onkin surullista, että TUTO-ratsu uhkaa jäädä oman lajinsa viimeiseksi edustajaksi. Dinosaurukseksi, jonka Jääkiekkoliitto on ajanut toimillaan sukupuuton partaalle.
Urheilullisuuden kuoppaaminen ja koko sarjan alasajo on näkynyt suoraan myös Mestis-pelaajan arjessa.
Viime vuosien päätökset Mestiksen ympärillä ovat suora lausunto, ettei suomalainen jääkiekko arvosta Keinäsen kaltaisia Mestis-konkareita.
Se on johtanut tilanteeseen, jossa viime vuosina sarjassa kovia tehoja iskeneet tähdet ovat suunnanneet yksitellen ulkomaille.
Eikä ihme. Kannattavan kiekkotoiminnan pyörittäminen on käynyt vuosi vuodelta vaikeammaksi, kun kukaan ei oikein tiedä, mistä panoksista sarjassa enää pelataan.
Samalla jopa pienien kiekkomaiden pääsarjajoukkueet pystyvät tarjoamaan parempia sopimuksia kuin Mestis-seurat.
Koko sarjan arvostusta kuvastaa, että moni suomalaiskiekkoilija on valinnut Mestiksen sijasta jopa Ruotsin kolmanneksi korkeimman Division 1:sen.
Mestiksen kohtaloa sivutaan myös viikon mediaseksikkäämmässä puheenaiheessa. Suomalaisen kiekkoväen kuumin peruna on ollut viime viikot Jääkiekkoliiton puheenjohtajavaalit.
Uusi kiekkopomo saa heti käsiinsä tiukan kysymyksen. Mikä on Mestiksen tulevaisuus?
Useamman vuoden pinnalla ollut kysymys kaipaisi vihdoin kunnon vastauksen.
Se on kysymys, mihin Mestis-väki ansaitsee vastauksen. Jo pelkästään Aki Keinänen ansaitsee sen.
Ilari Isotalo
Twitter: @IlariIsotalo
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- NHL-seura kiinnitti maalitykkinsä – jättisopimus kouraan!
- Kultajahti alkaa! Tällä kokoonpanolla Nuoret Leijonat lähtee yön MM-finaaliin
- Leijonien MM-hyökkääjälle näytettiin farmiovea NHL:ssä
- Kova kaappaus! IS: Tappara kaappasi toisen Liiga-joukkueen tähtipakin
- Ruotsissa välierätappio vieritettiin yhden nuoren niskaan – Petteri Rimpinen puolustaa
- Kasimir Kaskisuo löysi viimein joukkueen!
- Kaksi HIFK-hyökkääjää joutui Pelicansin telomiksi – videohuoneelta kohahduttava ratkaisu
- Yhdysvallat jyräsi tiensä MM-finaaliin – tässä on finaalin aikataulu
- Ruotsi kaatui välierätrillerissä! Nuoret Leijonat marssi MM-finaaliin
- Nuoret Leijonat iskee MM-välierässä Ruotsin kimppuun – näillä ketjuilla illan trilleriin
- Lukko-maalivahti Daniel Lebedeff loppukaudeksi toiseen Liiga-seuraan
- Ulkomaalaisvahvistus jättää Tapparan – maajoukkuemies loppukauden diilillä sisään!
- Lehti: Liiga-seura talousvaikeuksissa – myy ulkomaalaisvahvistuksensa pois!
- Jori Lehterän tilanne hämmentää
- Tässä Joose Antosen uusi joukkue!
- TUTO vahvistuu Liiga-joukkueen maajoukkuepuolustajalla
- Jokerit-puolustaja siirtyy vuokrasopimuksella Liigaan
- Kiekko-Espoo nappasi tärkeän vahvistuksen Mestiksestä!
- Ilves pudotti pelaajauutisen
- Jonathan Toewsilta jymypaljastus – palaa NHL:ään!