Outo sääntömuutos kelpasi liigadebytantille: ”Palkinto liiton puolelta”
OULU. Kärppien maalilla liigadebyyttinsä sunnuntaina tehneellä Antti Lehtosella kulunut viikonloppu on sisältänyt peräti kolme ottelua.
Lehtonen oli ensin Hokin mukana kahdessa RoKia vastaan pelatussa ottelussa, joista hän pelasi perjantain Rovaniemellä väännetyn kamppailun.
Mestiksessä otettiin käyttöön tuplapeleihin tälle viikolle hieman yllättäen tullut sääntömuutos, joka takasi molemmat pelit voittaneelle joukkueella kaksi extrapistettä.
Se herätti kummastusta julkistuksen jälkeen, mutta ainakaan Hokissa sitä ei otettu kovin negatiivisesti vastaan.
– Se otettiin lähinnä niin, että kun ollaan pelattu hyvin alkukausi, niin oli sitten mahdollisuus ottaa vielä pari extrapistettä mukaan. Oli vähän kuin palkinto liiton puolelta, että saa muutaman lisäpisteen, jos vie molemmat pelit, Lehtonen kävi läpi SuomiKiekko-sivustolle.
– Meilläkin oli aika vähän jätkiä tuossa viikonloppuna mukana ja taidettiin lopulta vetää viidellä pakilla sekä kahdella ja puolella kentällä nuo pelit. Muutenkin ihan mukava, kun siellä (Kajaanissa) on tehty hyvää työtä tänä vuonna, Lehtonen kertasi realiteettejä ja fiiliksiä tuplapelien viikonlopun jälkeen.
Muutokseen ei siis lähdetty turhia takertumaan, vaan se otettiin enemmänkin isona mahdollisuutena vastaan.
– Ei tuo mitenkään omaan tekemiseen sen suuremmin vaikuta. Pisteitä tulee kun voittaa ja sama se oikeastaan sitten, että miten paljon niitä tulee. Kunhan ei häviä, Lehtonen painotti.
Hokin osalta kiitos lähtikin varmasti Jääkiekkoliiton suuntaan, sillä viikonloppu tuotti sille täydet 8 pistettä, sillä se voitti RoKin niin kotona kuin vieraissa.
Nyt kajaanilaisjoukkue johtaa Mestistä 11 pisteen erolla ennen toisena tulevaa Jukureita. Jukureilla toki on yksi peli vähemmän pelattuna.
Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- NHL-seura kiinnitti maalitykkinsä – jättisopimus kouraan!
- Kultajahti alkaa! Tällä kokoonpanolla Nuoret Leijonat lähtee yön MM-finaaliin
- Leijonien MM-hyökkääjälle näytettiin farmiovea NHL:ssä
- Kova kaappaus! IS: Tappara kaappasi toisen Liiga-joukkueen tähtipakin
- Ruotsissa välierätappio vieritettiin yhden nuoren niskaan – Petteri Rimpinen puolustaa
- Kasimir Kaskisuo löysi viimein joukkueen!
- Kaksi HIFK-hyökkääjää joutui Pelicansin telomiksi – videohuoneelta kohahduttava ratkaisu
- Yhdysvallat jyräsi tiensä MM-finaaliin – tässä on finaalin aikataulu
- Ruotsi kaatui välierätrillerissä! Nuoret Leijonat marssi MM-finaaliin
- Nuoret Leijonat iskee MM-välierässä Ruotsin kimppuun – näillä ketjuilla illan trilleriin
- Lukko-maalivahti Daniel Lebedeff loppukaudeksi toiseen Liiga-seuraan
- Ulkomaalaisvahvistus jättää Tapparan – maajoukkuemies loppukauden diilillä sisään!
- Lehti: Liiga-seura talousvaikeuksissa – myy ulkomaalaisvahvistuksensa pois!
- Jori Lehterän tilanne hämmentää
- Tässä Joose Antosen uusi joukkue!
- TUTO vahvistuu Liiga-joukkueen maajoukkuepuolustajalla
- Jokerit-puolustaja siirtyy vuokrasopimuksella Liigaan
- Kiekko-Espoo nappasi tärkeän vahvistuksen Mestiksestä!
- Ilves pudotti pelaajauutisen
- Jonathan Toewsilta jymypaljastus – palaa NHL:ään!