Ruotsalainen nouseva maalivahtinimi kerännyt kiinnostusta NHL:ssä – minne päätyy?

Ruotsissa kovasti osakkeitaan viime kausien aikana nostanut Luulajan maalivahti Joel Lassinantti on siirtymässä NHL:ään.
Lassinantti, 23, on kerännyt kiinnostusta ruotsalaislehden NSD:n mukaan Pohjois-Amerikassa ja nyt enemmänkin kysymys kuuluu siinä, että minne hän lopulta päätyy?
– On totta, että kiinnostusta on tullut sieltä suunnalta, Lassinantin agentti Jacob Hedin sanoi lehdelle.
Hedin ei lähtenyt sanomaan tarkkaa lukumäärää kiinnostuneiden osalta, mutta niitä on hänen mukaansa enemmän kuin yksi.
Kaudella 2014-2015 Lassinantti valittiin SHL:ssä vuoden veskariksi, eikä hän kovin huonosti torjunut myöskään tällä kaudella.
33 runkosarjaottelussa Lassinantille merkattiin torjuntaprosentiksi 92,1 ja päästettyjen maalien keskiarvo oli 1.95.
Tällä kaudella hän hävisi parhaan maalivahdin taistelussa Frölundaa edustaneelle Lars Johanssonille, joka teki vasta NHL-sopimuksen Chicago Blackhawksin kanssa.
Lassinantti oli Ruotsin maajoukkueen mukana kevään MM-kisoissa Venäjällä, mutta siellä pelejä hänelle ei kuitenkaan kertynyt.
Voita loma Rodoksella – arvo 1000€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ arvoisen loman Rodoksella!
- Jonne Virtaselta suoraa puhetta Jokereista
- NHL:ssä villi päivä – taas päävalmentajapotkut!
- AL: Tappara esti Veli-Matti Savinaisen siirron – ”V*tutti kuin pientä eläintä”
- NHL:ssä rysähti päävalmentajapotkut – karu väite kulisseista: ”Pelaajat halveksuvat häntä”
- Kiekko-Espoo rysäytti: 7 pelaajaa jättää seuran
- Oho! Colorado Avalanche harkitsee todellista yllätysvetoa
- Ruotsille kovia NHL-vahvistuksia MM-kisoihin
- Leijonien maalivahti vaihtaa seuraa
- Mestaripakilta ilmoitus: ura päättyy
- Paha isku NHL:n suomalaisseuralle – tähtipelaaja sivuun pudotuspeleistä
- Urheilucast: Henrik Haapalaa viedään yllättävään Liiga-seuraan!
- LS: SaiPa virittelee hurjaa kaappausta toisesta Liiga-joukkueesta!
- Tre Kronor -hyökkääjä siirtyy Liigaan – uusi seura selvillä: ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- I-P: Topi Rönnin suhteen tehtiin iso päätös
- NHL-konkari sai tarpeekseen – lähtee ovet paukkuen: ”Tämä on perseestä”
- Liiga-sensaatio Atro Leppänen siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Lehti: Ilveksellä voi jäädä karusti luu käteen – tähtihyökkääjä tekemässä oharit?
- Ura ohi – entinen Liiga-puolustaja lyö luistimet naulaan
- Lehti: Tässä on JYPin ulkomaalaisvahvistuksen ensi kauden osoite
- Sami Vatasen ensi kauden Liiga-seura selvisi!