JYP-luotsi avainpelaajan KHL-lähdöstä: ”Ei meidän olisi tarvinnut päästää häntä mihinkään”
Perjantaina alkavaan liigakauteen JYP lähtee aavistuksen verran poikkeavasta tilanteesta.
Se ei ole suurimpien haastaja, vaan se on aivan ykkössuosikkeja voittamaan mestaruuden.
Iso tekijä tämän takana on se, että varsinkin osa tulijoista oli huippuluokkaa.
JYP sai muun muassa J-P Hytösen ja Ossi Louhivaaran takaisin Jyväskylään.
Tämä mahdollisti myös toisen kuvion.
– Hyvä esimerkki on Miika Lahti. Ei meidän olisi tarvinnut päästää häntä mihinkään, JYPin päävalmentaja Marko Virtanen taustoittaa SuomiKiekko-sivustolle Lahden lähtöä KHL:ään.
– Katsottiin, että tämä on win-win -tilanne. Hän lähtee nyt kokeilemaan siipiään ja nauttii hyvistä pelivuosista siellä, nähden vähän uutta. Mutta hän tulee ihan varmasti takaisin JYPiin ja antaa itsensä tälle seuralle, Virtanen jatkaa.
Lahti siirtyi KHL-tulokkaan Kunlunin riveihin.
Kuvio on esimerkki siitä, miten vahvoilla pohjilla JYPin tekeminen on. Seuraan tahdotaan aidosti palata.
Lisää ennakkosuosikkien joukkoon kuuluvan JYPin lähtötilanteesta luvassa tulevina päivinä SuomiKiekko-sivustolla.
Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Kanada kaatoi Ruotsin 4 Nationsin avausottelun jatkoaikatrillerissä – huonojakin uutisia tuli
- Nyt se on varmaa: jääkiekon World Cup tekee paluun!
- Katso: Kanadan superylivoima jysäytti 12 sekunnissa!
- Tässä ovat 4 Nationsin aloittavat maalivahdit – Suomi paljasti korttinsa viimeisenä
- Sami Kapasen Pelicans-debyytistä tuli todellinen maalihurjastelu
- Tamperelainen Tommi täräytti 130 000 euron voiton Liiga-otteluista!
- Kokaiinista kärynnyt Miro Aaltonen heti uuteen seuraan
- Potkut saanut Topi Jaakola löysi uusia töitä
- Teemu Pulkkisen uusi joukkue selvisi!
- Leijonat-tähti Miro Aaltonen kärähti kokaiinista – pelikielto ja sakot napsahti!
- I-P: Atro Leppäsen loppukauden osoite selvillä!
- Christian Heljanko palaamassa ensi kaudeksi Liigaan – nämä kaksi seuraa kintereillä!
- Sopimus puretaan – Jesse Puljujärvi vaihtaa joukkuetta!
- IS: Kärpiltä iso paljastus Jesse Puljujärveen liittyen
- IL: Tänne Jesse Puljujärvi tähyää seuraavaksi
- Paljastus kulisseista: Colorado NHL-supertähden kintereillä – tämä mies vaihtonappulana!
- USA:n maalivahti esitti oman näkemyksensä Leijonien 4 Nations -valinnoista: ”Hänen kuuluisi olla Suomen joukkueessa”
- IS: Kiekko-Espoon haaviin iso vonkale – toinen huippuvahvistus lähellä
- Leijonien avausvastustaja iski kentälliset kasaan – näillä ketjuilla Yhdysvallat harjoitteli
- MTV: Teemu Pulkkinen sai lähtöpassit – seuraava suunta selvillä