NHL-pakkia jahdattiin nuoren NHL-supertähden kaltoinkohtelusta – ”Ymmärrän sen”

Viime kaudella, yli vuosi sitten, Edmontonissa Oilersin ja Philadelphia Flyersin välisessä ottelussa nähtiin hyvin kyseenalainen tapaus, missä Oilersin nuori tähti Connor McDavid ajautui rajusti päin laitaa.
McDavid menetti tasapainonsa ja päätyi laitaan niin, että hänen päällään oli Flyersin puolustaja Brandon Manning.
Manningia lopulta syytettiin tapahtuneesta ja hän antoi kommentteja, jotka lietsoivat vihanpitoa joukkueiden välillä.
McDavid joutui huilaamaan tapauksen jäljiltä 37 ottelua ja samalla hän menetti mahdollisuuden Norris Trophyyn, eli Vuoden tulokkaan -pystin voittoon.
Vihanpito on jatkunut tällä kaudella, eikä se ollut tyyntynyt minnekään kun Oilers ja Flyers olivat vastakkain Edmontonissa.
CSN Phillyn mukaan Manningia suorastaan jahdattiin yön ottelussa. Oilers antoi jatkuvasti oikein korostuneesti poikittaista mailaa, huitoi ja tykitti verbaalisesti Flyers-pakkia päin.
Lopulta tilanne eskaloitui siihen, että Oilersin Pat Maroon ja Manning ryhtyivät tappeluun.
Selvästi isokokoisempi Maroon tykitti useamman kovan iskun perille, eikä tappelun voittajasta ollut epäselvyyttä.
– Ei se (huutelu) haitannut minua. Enkä pelkää tappelemista. Se oli vain ajankysymys. Valitsin paikan, enkä ollut huolissaan siitä, Manning sanoi.
– En kuitenkaan tappele vain tappelemisen takia. Olimme 1-4-tappiolla ja mahdollisuus tarjoutui. Maroon oli valmis, joten oli aika.
Manningilta kysyttiin siitä, olisiko nyt aika lopettaa jatkuva kuittailu jo varsin vanhasta aiheesta?
– Toivotaan niin. Rakastaisin sitä. No ei, mutta esimerkiksi Connor ei sanonut sanaakaan jäällä tänään. Jopa heidän kaverit, esimerkiksi Patrick sanoi, että ”hyvää työtä” tappelun jälkeen. Kyllä mekin tekisimme samoin, jos yksi meidän supertähdistä loukkaantuisi. Ymmärrän sen.
Manningin itsensäpuolustaminen keräsi kehuja.
– Noita sattuu joskus. Manning pelaa kovaa, hän taklaa ja hän on vaikea pelaaja pelata vastaan, Flyers-tähti Wayne Simmonds mietti.
– Jo sitä pitää arvostaa, että tappelee Maroonia vastaan, joka on iso poika. Manning teki hyvää työtä, Flyersin tshekkihyökkääjä Jakub Voracek kehaisi.
Itse tappelu näkyy ylhäältä sekä täältä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Jatkoaika: Näin HIFK:n toimitusjohtaja kommentoi häirintätapausta
- HIFK:n miehiltä epäasiallista käytöstä – pitkäaikainen yhteistyökumppani lähtee!
- LS: SaiPa virittelee hurjaa kaappausta toisesta Liiga-joukkueesta!
- Risto Dufvalta kovaa tekstiä karsintasarjan tuomareista: ”Mafia kostaa”
- Ilvekselle karmea takaisku
- Tässä Miro Karjalaisen ensi kauden Liiga-seura!
- NHL-pelaajat ovat puhuneet: tässä ovat sarjan tyylikkäimmät pelaajat
- MTV Urheilu: HIFK teki shokkiratkaisun!
- Jesse Puljujärvi taklasi itsensä suihkuun – pelikieltoa luvassa?
- Leijonien supertähdestä kuoriutui SaiPa-fani – ”Aivan loistava juttu Liigalle”
- Urheilucast: Henrik Haapalaa viedään yllättävään Liiga-seuraan!
- Lukon tehopuolustaja loikkaa kilpailijan leiriin!
- Tre Kronor -hyökkääjä siirtyy Liigaan – uusi seura selvillä: ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- NHL-konkari sai tarpeekseen – lähtee ovet paukkuen: ”Tämä on perseestä”
- Kaksi NHL-supervahvistusta MM-kisoihin!
- Liigassa rysähti päävalmentajapotkut – Petri Matikainen korvaajaksi!
- Liiga-sensaatio Atro Leppänen siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Lehti: Ilveksellä voi jäädä karusti luu käteen – tähtihyökkääjä tekemässä oharit?
- Jokerit saa huiman vahvistuksen!
- Liigan valmentajakaruselli pyörii kuumana – Ville Mäntymaata viedään Tampereelle