Liigajoukkue menettämässä tähtivahtinsa – ”Kärkipelaajien vaihtuvuus tulee olemaan iso”
![getty_irvineleland2013](https://www.suomikiekko.com/app/uploads/2013/08/getty_irvineleland2013.jpg)
Liigaseura KooKoon kausi päättyi maanantaina runkosarjan viimeisellä kierroksella joukkueen jäädessä pudotuspelien ulkopuolelle. Ensi kaudeksi KooKoo on menettämässä kuluneen kauden tärkeimpiä pelaajiaan.
Keskushyökkääjää Josh Greenin lähtö oli jo aiemmin tiedossa, mutta nyt seuran urheilujohtaja Jarno Kultanen myöntää Kouvolan Sanomille, että myös joukkueen ykkösvahti Lelan Irving on jatkamassa muualle.
Myös kaikki kesken kauden muihin seuroihin kaupatut pelaajat jatkavat pelejänsä muualla, mikä oli tiedossa jo siirtoja tehdessä.
— Kaikilla oli jo sopimus muihin seuroihin. Lisäksi Josh Green ottaa ainakin aikalisän uran jatkumisen suhteen. Myös Leland Irvingin jatkaminen KooKoossa on aika epätodennäköistä, Kultanen kertoo.
— Kärkipelaajien osalta vaihtuvuus tulee olemaan aika iso. Onneksi pystymme säilyttämään myös hyvän rungon tämän kauden joukkueesta, Kultanen linjaa.
Kesken kuluneen kauden Kouvolaan siirtynyt Irving oli yksi joukkueensa tukipilareista. 28-vuotias maalivahti ehti torjua 35 ottelussa 11 voittoa hyvällä torjuntaprosentilla 92,3.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Sidney Crosbylla uskomaton putki Kanadan maajoukkueessa: ”Yksi parhaista”
- Kanadalle kova kolaus 4 Nations -turnauksessa: tähtipelaajan turnaus ohi
- Kanada kaatoi Ruotsin 4 Nationsin avausottelun jatkoaikatrillerissä – huonojakin uutisia tuli
- Nyt se on varmaa: jääkiekon World Cup tekee paluun!
- Katso: Kanadan superylivoima jysäytti 12 sekunnissa!
- Tässä ovat 4 Nationsin aloittavat maalivahdit – Suomi paljasti korttinsa viimeisenä
- Sami Kapasen Pelicans-debyytistä tuli todellinen maalihurjastelu
- Tamperelainen Tommi täräytti 130 000 euron voiton Liiga-otteluista!
- Kokaiinista kärynnyt Miro Aaltonen heti uuteen seuraan
- Potkut saanut Topi Jaakola löysi uusia töitä
- I-P: Atro Leppäsen loppukauden osoite selvillä!
- Christian Heljanko palaamassa ensi kaudeksi Liigaan – nämä kaksi seuraa kintereillä!
- Sopimus puretaan – Jesse Puljujärvi vaihtaa joukkuetta!
- IS: Kärpiltä iso paljastus Jesse Puljujärveen liittyen
- IL: Tänne Jesse Puljujärvi tähyää seuraavaksi
- USA:n maalivahti esitti oman näkemyksensä Leijonien 4 Nations -valinnoista: ”Hänen kuuluisi olla Suomen joukkueessa”
- Paljastus kulisseista: Colorado NHL-supertähden kintereillä – tämä mies vaihtonappulana!
- IS: Kiekko-Espoon haaviin iso vonkale – toinen huippuvahvistus lähellä
- Leijonien avausvastustaja iski kentälliset kasaan – näillä ketjuilla Yhdysvallat harjoitteli
- Leijonien NHL-supertähti herättää pelkoa ruotsalaispelaajassa: ”Hän tulee jyräämään minut”