Suomalaisen pikkuseuran huikaiseva nousu pohjamudista: ”Sanottiin, että rahat on loppu, eikä uutta kautta tule”
![nieminen_ville_pelaajakuva_jukurit_2016](https://www.suomikiekko.com/app/uploads/2016/09/nieminen_ville_pelaajakuva_jukurit_2016.jpg)
KeuPa HT valmistautui vielä vuonna 2013 kauteen Suomi-sarjassa, eli Suomen kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla. Valmistautuminen koki kovan kolauksen, kun seuran toimistolla oltiin laittamassa jo valot kiinni. Vaikka KeuPa tippui maanantaina Mestiksen puolivälierissä SaPKolle, se on osoittanut kuuluvansa Mestikseen.
KeuPassa jo vuonna 2013 pelannut nykyinen kapteeni Taneli Maasalo muistaa tarkasti tuon päivän, kun koko seuran tulevaisuus oli vaakalaudalla.
– Elokuussa hypättiin harjoittelemaan Keuruun jäähalliin, sarjan alkuun oli muutama viikko aikaa. Silloinen toiminnanjohtajamme ilmoitti: “Nyt on pojat rahat loppu, eikä hallitus päästä meitä Suomi-sarjaan”, Maasalo kertoi Pelimies.comille.
Pelaajat laittoivat nopeasti seuran tukitoimet pystyyn ja alkoivat myymään eri kanavien kautta kannatuskausikortteja. Kausi Suomi-sarjassa pelastettiin ja se päättyi unohtumattomalla tavalla mestaruuteen.
– Se mestaruus, joka sillä porukalla saavutettiin, oli aivan huikea fiilis. Silloin meistä kasvoi viimeistään se oikea KeuPa-perhe, Maasalo muisteli.
Seuraavalla kaudella keuruulaiset varastivat otsikot, kun seuran päävalmentajaksi tuli Stanley Cupin NHL:ssä voittanut Ville Nieminen, joka valmensi tällä kaudella Risto Dufvan apuvalmentajana Mikkelin Jukureissa SM-liigassa.
– Hänhän keksikin tämän sloganin “ihmisten joukkue”, joka kuvaa hyvin tätä meidän koko tarinaa. Villen tuleminen kuvioihin sopi mainiosti tarinamme jatkeeksi. Värikkäänä persoonana nappiveto, Maasalo sanoi.
Sivujuonteena Niemisen tarinaan kuului myös Keni Karalahden tarina. Jere Karalahden pikkuveli teki upean nousun lyhyessä ajassa liigatason puolustajaksi. Niemisen alaisuudessa KeuPassa pelannut Karalahti luuti tällä kaudella Jukureiden alakerrassa. KeuPa antoi hänelle mahdollisuuden nousta kolmosdivisioonasta SM-liigaan.
KeuPa on osoittanut kahden kauden aikana kuuluvansa Mestikseen. Uusia tarinoita on syntynyt ja syntyy varmasti myös jatkossa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- IL: Kaksi TPS-hyökkääjää vaihtaa seuraa Liigassa – nuori puolustaja suuntaa Pohjois-Amerikkaan
- Sidney Crosbylla uskomaton putki Kanadan maajoukkueessa: ”Yksi parhaista”
- Kanadalle kova kolaus 4 Nations -turnauksessa: tähtipelaajan turnaus ohi
- Kanada kaatoi Ruotsin 4 Nationsin avausottelun jatkoaikatrillerissä – huonojakin uutisia tuli
- Nyt se on varmaa: jääkiekon World Cup tekee paluun!
- Katso: Kanadan superylivoima jysäytti 12 sekunnissa!
- Tässä ovat 4 Nationsin aloittavat maalivahdit – Suomi paljasti korttinsa viimeisenä
- Sami Kapasen Pelicans-debyytistä tuli todellinen maalihurjastelu
- Tamperelainen Tommi täräytti 130 000 euron voiton Liiga-otteluista!
- Kokaiinista kärynnyt Miro Aaltonen heti uuteen seuraan
- I-P: Atro Leppäsen loppukauden osoite selvillä!
- Christian Heljanko palaamassa ensi kaudeksi Liigaan – nämä kaksi seuraa kintereillä!
- Sopimus puretaan – Jesse Puljujärvi vaihtaa joukkuetta!
- IS: Kärpiltä iso paljastus Jesse Puljujärveen liittyen
- IL: Tänne Jesse Puljujärvi tähyää seuraavaksi
- USA:n maalivahti esitti oman näkemyksensä Leijonien 4 Nations -valinnoista: ”Hänen kuuluisi olla Suomen joukkueessa”
- Paljastus kulisseista: Colorado NHL-supertähden kintereillä – tämä mies vaihtonappulana!
- IS: Kiekko-Espoon haaviin iso vonkale – toinen huippuvahvistus lähellä
- Leijonien NHL-supertähti herättää pelkoa ruotsalaispelaajassa: ”Hän tulee jyräämään minut”
- Leijonien avausvastustaja iski kentälliset kasaan – näillä ketjuilla Yhdysvallat harjoitteli