Coloradolle karuja uutisia NHL:ssä – huippulupaus kieltäytyi tekemästä sopimusta seuran kanssa

NHL-seura Colorado Avalanche on saanut huonoja uutisia.
BSNDenverin mukaan seuran huippulupaus Will Butcher päätyy vapaaksi agentiksi.
Butcherin leiri on ilmoittanut 22-vuotiaan puolustajan päätöksestä Avalanchelle. Butcher haluaa suunnata vapaiden pelaajien markkinoille, missä hän voi ottaa vastaan minkä tahansa seuran tarjouksen.
– Arvostamme sitä, mitä Colorado on tehnyt, emmekä laske heitä ulos vaihtoehtojen joukosta. Tunsimme kuitenkin niin, että on hyvä kuunnella myös muita vaihtoehtoja, minkä myötä päädyimme tähän ratkaisuun, Butcherin agentti Brian Bartlett sanoi BSNDenverille.
Butcherin osakkeet ovat olleet kovassa nousussa, sillä hänet valittiin viime kaudella Yhdysvaltain yliopistosarjan NCAA:n parhaaksi pelaajaksi. Butcherille ojennettiin arvostettu Hobey Baker Award.
Hobey Bakerin itselleen ovat pokanneet viime vuosien aikana muun muassa Jack Eichel ja Johnny Gaudreau.
Avalanche varasi Butcherin itselleen kesän 2013 NHL-draftissa. Butcherista tulee rajoittamaton vapaa agentti elokuun puolivälissä, jolloin hänen oikeutensa Avalanchen kanssa raukeavat.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- HIFK-faneilta näyttävä kannanotto Ville Peltosta vastaan – Yle: Toimitusjohtaja marssi katsomoon
- Dallasin suomalaiset taas tehokkaina – venyttivät pisteputkiaan murskavoitossa
- SaiPa lähellä paikkaa mitalipeleissä – edellisestä kerrasta vierähtänyt tovi aikaa
- Pelicans joutuu Liiga-karsintaan – Jukurit suvereenisti parempi
- MTV: Näin Jokerit on valmistautunut mahdolliseen Liiga-nousuun: ”Meille on kova tunku pelaajista”
- Onko tässä HIFK-hyökkääjä Petr Kodytekin ensi kauden osoite?
- Nyt ryöpsähti! NHL:ssä yllättävä suomalaisonnistuja
- Suomalaislupaus solmi NHL-diilin!
- Tampereella huippujännittävä taisto – näin kävi Liigan pudotuspelikierroksella
- Ville Koivunen nostettiin NHL:ään! Takonut hurjaa jälkeä farmin puolella
- Urheilucast: Ruben Rafkin palaa Liigaan – tässä uusi seura!
- Urheilucast: Sami Vataselta pakit JYPille – siirtymässä toiseen Liiga-seuraan!
- Liiga-seura myllää lähes kaiken uusiksi – yhdeksän pelaajaa sai lähteä!
- Urheilucast paljasti: Ilves saa hurjan vahvistuksen, jos Jukureille käy kylmät!
- HIFK:n Leo Komarovista iso uutinen
- SK: Liigan kärkiseura yrittää kaapata hurjan paluumuuttajan!
- Urheilucast: TPS:n Viljami Marjala loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Urheilucast: Sami Vatasen JYP-siirrossa jymykäänne!
- Supertähden paluu varmistumassa? Liiga-seura kiusoittelee fanejaan
- TPS-tykki Viljami Marjala vaihtaa joukkuetta!