KHL-kriisiseura saamassa rivejään kasaan – Leijona-pakin tilanne yhä epäselvä

KHL-kriisiseura Dinamo Moskova on näillä näkymin lähdössä ensi kauteen.
Dinamo kertoo verkkosivuillaan, että sillä on 27 sopimuspelaajaa. Kovimmista nimistä mainittakoon viime kauden ykkösvahti Aleksandr Eremenko sekä paras pistemies Martins Karsums. Myös Ilja Nikulin, Jakov Rylov ja Mihail Varnakov pelaavat joukkueessa. Äskettäin Dinamo värväsi raikulipoika Mihail Anisinin hyökkäykseensä.
Viime päivien Dinamo-uutisoinnissa on keskitytty vapaisiin agentteihin, joista osa jatkaa siis Moskovassa. KHL on antanut kymmenille viime kauden Dinamo-pelaajille vapaan agentin statuksen maksamattomien palkkojen takia. Useat viime sesongilla Dinamossa pelanneet ovat kuitenkin solmineet uuden kontrahdin ”uuden” Dinamon kanssa. Siitäkin huolimatta, että ”vanha” Dinamo on vielä entisiäkin palkkoja pystyssä.
Leijona-pakki Juuso Hietasen tilanne on sen sijaan hyvin epäselvä. Viimeisimmän tiedon mukaan Avangard Omsk on kiinnostunut suomalaispakista, jonka oli tarkoitus jatkaa Moskovassa. Sovetski Sport -lehti ehti jo uutisoida 8. heinäkuuta, että Hietanen olisi saanut sovittua sopimusasiansa Dinamo Moskovan kanssa (uutinen), ja olisi jatkamassa kriisiseurassa.
Perinteinen moskovalaisseura vaihtoi kaikessa hiljaisuudessa nimeään OHK Dinamosta HK Dinamoon. KHL:lle Dinamon sekava tilanne on tuottanut paljon päänvaivaa, sillä otteluohjelmaa ei pystytty laatimaan ajoissa Dinamon kriisin takia. Dinamo on laitettu hiljattain julkaistuun otteluohjelmaan.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Urheilucast: Henrik Haapalaa viedään yllättävään Liiga-seuraan!
- Jokereille kirvelevä menetys karsintaotteluun – Pelicansin ulkomaalaisvahvistus tekee paluun
- Sami Vatasen ensi kauden Liiga-seura selvisi!
- Raimo Helmiseltä huvittava sutkautus jättipitkän välieräottelun jälkeen
- 8 miljoonan dollarin NHL-tähtihyökkääjältä raju päätös: ura ohi!
- NHL:ssä erikoinen tilanne: maali jäi näkemättä niin tuomareilta, yleisöltä kuin pelaajiltakin
- Suomalaisjärkäleelle lähtöpassit NHL:ssä!
- Tähtipuolustajan veli rustasi NHL-sopimuksen
- Ivan Demidov tekee NHL-debyyttinsä suomalaisen vierellä – Patrik Laine tiputettiin
- Tshekille tipahtelee surkeita uutisia – viisi maailmanmestaria sivuun MM-kisoista
- Lukon tehopuolustaja loikkaa kilpailijan leiriin!
- Tre Kronor -hyökkääjä siirtyy Liigaan – uusi seura selvillä: ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- Kaksi NHL-supervahvistusta MM-kisoihin!
- Liigassa rysähti päävalmentajapotkut – Petri Matikainen korvaajaksi!
- NHL-konkari sai tarpeekseen – lähtee ovet paukkuen: ”Tämä on perseestä”
- Liiga-sensaatio Atro Leppänen siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Lehti: Ilveksellä voi jäädä karusti luu käteen – tähtihyökkääjä tekemässä oharit?
- Liigan valmentajakaruselli pyörii kuumana – Ville Mäntymaata viedään Tampereelle
- Jokerit saa huiman vahvistuksen!
- Lehti: Tässä on JYPin ulkomaalaisvahvistuksen ensi kauden osoite