Tommi Kovasen maailma muuttui ja mureni jääkiekkokaukalossa tammikuussa 2013 tulleen taklauksen ja sitä seuranneen aivovamman takia.

Kovanen kertoo yhdessä Jenny Rostainin kanssa kirjoittamassaan kirjassa Kuolemanlaakso (Bazar Kustannus), että taklauksen suorittaja, tuolloin Bluesissa pelannut Tommi Huhtala ei ole koskaan pyytänyt tapahtunutta häneltä anteeksi – vaikka se on yleisesti tapana jääkiekkopiireissä.

Tapauksen jälkipuintiin liittyy paljon sellaista, minkä Kovanen kokee merkeiksi hyvä veli -kerhoista ja järjestelmän suoranaisesta mädännäisyydestä.

Esimerkiksi tuolloinen päävideotuomari Sakari Pietilä ei nähnyt Huhtalan taklauksessa mitään syytä jatkotoimiin, eli Huhtala selvisi brutalista teostaan ilman pelikieltoa tai muitakaan seuraamuksia. Pietilä ei myöskään ollut lähettänyt viestiä tulkinnastaan Lukon toimitusjohtajalle Timo J. Rajalalle, kuten SM-liigan säännöt edellyttivät, vaan vain päävalmentaja Risto Dufvalle.

Lukon organisaation sisällä viesti ei ollut kulkenut ajoissa, minkä seurauksena Lukko ei ehtinyt valittaa päätöksestä liigalle määräaikaan mennessä. Tuolloinen toimitusjohtaja Jukka-Pekka Vuorinen taas kieltäytyi ottamasta asiaan kantaa kurinpitoelimen päätöksen jälkeen. Sen sijaan myöhemmin Vuorinen asetti seuroille uhkasakon, jos nämä jatkaisivat tapauksen puimista julkisuudessa. Syyksi Vuorinen ilmoitti SM-liigan maineen varjelemisen.

”Kuvitelmani veljesliitosta saivat tässä vaiheessa viimeisen vahvistuksensa. Mikään muu ei voisi selittää sitä, että vääryyttä kokenut liigajoukkue vaiennettiin näin räikeästi. Eikä sakkouhasta tietenkään saisi sanoa kenellekään mitään – tai maksettaisiin suuria summia. Sakkouhka sakkouhasta kuulosti kyllä siltä, että homma ei ollut liigalla hanskassa. Olivatko hyvät veljet ja heidän poikansa nyt pääasia liigan toiminnassa”
, Kovanen kirjoittaa.

Noin kuukausi tapahtuman jälkeen Pietilä sai potkut päävideotuomarin tehtävästään. Kauden jälkeen ilmoitettiin, että Vuorinen ei jatka SM-liigan toimitusjohtajana.

* * *

Keväällä 2014 Kovanen päätti soittaa Huhtalalle, ikään kuin kertoakseen, että on antanut anteeksi. Huhtala kertoi, että tapauksen saaman julkisuuden vuoksi hän oli päättänyt vältellä koko aihetta.

Muutama viikko myöhemmin Kovasen ja Huhtalan piti tavata Ylen Urheiluviikonloppu-ohjelmassa. Idea oli tullut Yleltä, ja Huhtala oli lupautunut mukaan. Kun odotettu päivä viimein koitti, Huhtala oli kuitenkin ilmoittanut joutuvansa jäämään pois lähetyksestä ja vedonnut perhesyihin.

Kovasen pettymys oli suuri, ja hän kertoo viimeistään tuolloin lakanneensa uskomasta sattumaan kaikessa, mikä koko tapaukseen liitttyi.

Kun on menettänyt työkykynsä, käytännössä koko identiteettinsä – minuutensa – yhden taklauksen seurauksena, eikä ole saanut edes anteeksipyyntöä saati minkäänlaista oikeudenmukaisuutta osakseen, olisi helppo olla äärimmäisen katkera.

”Kun minulta kysytään, olenko katkera, vastaan rehellisesti. Ei tällaisista matkoista selviä ilman katkeruutta. Eivät edes vahvimmat meistä. Mutta en ole katkera yksittäisille ihmisille – vaan järjestelmälle, joka sallii yksilöiden toimia ilman vastuuta”, Kovanen kirjoittaa.

Entä onko hän antanut anteeksi? Siihen kirja antaa ympäripyöreän vastauksen, jota on luettava rivien välistä.

”Matkani varrella olen ymmärtänyt, ettei kaikkea elämässä tarvitse antaa anteeksi. Anteeksianto ei ole elämän jatkumisen elinehto, vaikka meille usein niin opetetaankin”
, Kovanen kirjoittaa.