NHL-urallaan yli 600 runkosarjaottelua pelannut Ryan Malone teki yllättävän paluun kiekkoympyröihin, kun hän teki koesopimuksen Minnesota Wildin kanssa.

Edellisen kerran Malone oli nähty kaukalossa kaudella 2014-15, jolloin hän edusti New York Rangersin organisaatiota.

Tämän jälkeen Malone on viettänyt hiljaiseloa.

Wildin riveistä Malone ei pystynyt lunastamaan NHL-paikkaa. Perjantaina Wild toi julki tiedon siitä, että 37-vuotiaan hyökkääjän try-out on päättynyt tuloksettomana.

Nyt Malone on jatkamassa Wildin farmijoukkueen Iowa Wildin harjoitusleirin puolelle.

– Tämä oli odotettavissa jo alun perin, The Athleticin toimittaja Michael Russo totesi Malonesta ja häneen kohdistuvista liikkeistä.

Malone on ilmoittanut suoraan tavoittelevansa olympiapaikkaa.

Tähän kuvioon peilaten Malonelta voisi odottaa seuraavaksi AHL-sopimusta, mikä mahdollistaisi olympiamatkan.

NHL-pelaajat eivät lähde helmikuussa Etelä-Koreassa pelattavaan olympiaturnaukseen, minkä myötä esimerkiksi Kanadan ja USA:n joukkueisiin etsitään pelaajia AHL:stä ja eurooppalaisista sarjoista.