Kommentti: Ässien kohuhyökkääjä tiesi tarkkaan, mitä törkytaklauksesta voi seurata – ja jopa myönsi teon tahallisuuden

Liigan tämän syksyn toistaiseksi rumin temppu nähtiin 13. syyskuuta Porin Isomäen jäähallissa. Kotijoukkue Ässien hyökkääjä Matti Lamberg taklasi Mikkelin Jukurien puolustajaa Valtteri Hietasta maalin takana kovalla vauhdilla suoraan päähän.

Lamberg sai teostaan ansionsa mukaan: 13 ottelun pelikiellon.

Tai no, omasta mielestään Lamberg oli oikeusmurhan, ainakin mielivaltaisen ja epäjohdonmukaisen tuomion uhri. Niin epäreiluksi hän tuomionsa koki, että valitti tuomiostaan urheilun oikeusturvalautakuntaan.

Tuota noin.

Niin. Mitäköhän tässä pitäisi ajatella?

* * *

Nyt Lamberg on joka tapauksessa rangaistuksensa kärsinyt. Hän olisi vapaa pelaamaan tänään vierasottelussa Lahden Pelicansia vastaan, mutta ei ole Ässien kokoonpanossa.

Vapauden koittamisen kunniaksi Porin seudulla ilmestyvä Satakunnan Kansa julkaisi tänään Lambergista laajan haastattelun.

Heti haastattelun aluksi Lamberg rehellisesti – pisteet siitä – myöntää, että ottelun ensimmäisellä erätauolla hän oli päättänyt ”herättää” joukkueen mojovalla taklauksella.

”Olimme ensimmäisen erän unessa. Päätin erätauolla pukukopissa, että nyt joukkue pitää herättää isolla taklauksella. Tämä peli tarvitsee sitä. Paikka isoon taklaukseen tuli heti toisen erän ensimmäisessä vaihdossani. Päätin jo kaukaa, että tolpalla vedän kaverin pystyyn”, Lamberg sanoo haastattelussa.

Tuota noin.

Joissakin muissa, vielä paljon vakavammissa, toisen ihmiseen terveyteen kohdistuvissa teoissa tällainen vakaa harkinta on tuomiota langetettaessa rangaistusta koventava seikka.

Lamberg sai ”kovennettua” kolmen pelin edestä, koska oli syyllistynyt vastaavankaltaiseen tekoon myös viime kaudella.

Eli Lamberg oli teon uusija ja osoitti teossaan vakaata harkintaa.

Konkreettisen, kentällä tehdyn taklauspäätöksen jälkeen kävi, kuten paljon vakavampaankin lopputulokseen johtavissa tapahtumasarjoissa monesti käy: tapahtumat karkasivat käsistä.

”Sitten meni kaikki pieleen. Kiekko hukkui, pää meni alas, ajoitukseni oli huono. Minun olisi alle sekunnissa pitänyt tehdä päätös, etten taklaakaan ja saada siihen päätökseen kroppa mukaan. Ei aivan yksinkertaista, jos on jo erätauolla päättänyt, että on pakko taklata” , Lamberg puolustautuu SK:n jutussa.

Lamberg siis hyvin selvästi myöntää itse teon tarkoituksellisuuden, mutta teon seuraus oli pahempi kuin hän oli ajatellut.

Vähemmän selvästi hän yrittää sanoa, että seuraus oli noin paha, koska matkassa oli kosolti huonoa tuuria. Vastustajan pääkin oli alhaalla.

Mitä tässä pitäisi ajatella?

* * *

Ymmärrän tavallaan vähän Lambergin ajatuksenjuoksua hänen tekonsa taustalla.

Lamberg tiesi, että hänet on hankittu Ässiin nimenomaan sytyttämään joukkuetta, tuomaan energiaa, käytännössä taklaamalla.

Monesti niin käykin, että kova, puhdas, laitoja tärisyttävä taklaus ”herättää” kotiyleisön ja oman joukkueen ja saattaa jopa kääntää koko ottelun kulkua.

Mutta olen ollut taipuvainen ajattelemaan, että taklaaminen on peliin luontaisesti kuuluva fyysinen (kamppailu)elementti, parhaimmillaan jopa pienimuotoinen pelote. Termillä ”luontaisesti” tarkoitan, että taklataan silloin, kun käsillä oleva pelitilanne siihen ohjaa ja sitä vaatii.

En mitenkään ymmärrä ajatusta, että etukäteen päätetään, että kohta ”ajetaan joku pystyyn”. Siis suunnitellaan teko, jonka kohteeksi joutuu joku huono-onninen, joka sattuu osumaan paikalle.

Mutta Lamberg siis teki vain sitä, mitä työnjohto häneltä odottaa.

”Jos palkkaa minut, on varmasti odotusarvo, että minä taklaan ja että taklaukset kuuluvat peliin. Silloin myös ymmärtää, että välillä voi käydä köpelösti”, Lamberg sanoo SK:ssa.

Nyt hän päätti ”herättää” joukkueen – ja teki sen nukuttamalla kollegansa.

Niin. Kollegoiksi saman ammatin edustajia on tavattu kutsua. Lamberg on samoilla linjoilla.

”Meillä on yhteinen työ ja intohimo. Samalla ajatusmallilla me haluamme viedä peliä eteenpäin”, hän sanoo, ja tähdentää.

”Ei meistä kukaan halua näitä loukkaantumisia.”

Siksi Lambergia harmitti, että hänen kunnioituksensa kollegoita kohtaan kyseenalaistettiin. Tämänsuuntaiset viestit ”ottivat aika koville”.

Ymmärrän siis sen, että Lamberg on halunnut ”herättää” joukkueensa kykyjensä edellyttämällä tavalla. Mutta mutta. Hänen ajatuskulkunsa eivät sittenkään täysin aukene.

Aivan tuossa edellä olevissa sitaateissa hän sanoo, että kukaan ei toivo loukkaantumisia. Aiemmin hän myönsi päättäneensä ”ajaa kaverin pystyyn”. Eli hän halusi satuttaa. Kun kaukalossa ”ajetaan pystyyn”, silloin loukkaantumisvaara on ilmeinen – ja kuten hän itsekin sanoo: kaikkien pitää ”ymmärtää, että voi käydä köpelösti”.

Eli Lamberg on tasan tarkkaan tiennyt, miten vastustajalle, tässä tapauksessa Hietaselle, voi käydä. Silti hän vakaan harkinnan jälkeen päätti mitä päätti, ja vieläpä teki mitä oli päättänyt.

Tuollainen ajatusmalli voi johtaa kaukalossa todella pahoihin seurauksiin. Siis vielä paljon pahempiin, kuin Hietaselle nyt kävi.

* * *

Saattaa olla, että kyseinen tapaus tuntui itsestäni jopa korostetun irvokkaalta, koska olin tasan viikko aiemmin saanut kunnian osallistua ex-jääkiekkoilija Tommi Kovasen kirjan Kuolemanlaakso julkistamistilaisuuteen.

Työni puolesta tunnen Kovasta seitsemän–kahdeksan vuoden takaa. Helsingin Bulevardilla Bazar-kustannusyhtiön tiloissa kohtasin pitkästä aikaa Kovasen – ihan eri Tommi Kovasen kuin tämän vuosikymmenen alussa Raumalla ja Helsingissä haastattelujen merkeissä.

Miehen ulkoinen kuori oli sama kuin vuosia sitten; muutos oli tapahtunut sisällä. Merkittävin ulospäin näkyvä muutos oli ennen niin iloisista ja suorastaan tuikkivista silmistä kadonnut pilke. Kirjassaan Kovanen kertoo raastavasti muutokseen johtaneet syyt.

Kaikki alkoi jääkiekkokaukalossa päähän tulleesta rumasta ja kovasta taklauksesta.

Niin voi käydä. Ja vielä pahemmin.

Se kaikkien näiden mattilambergien tulisi pitää mielessä, kun he seuraavan kerran päättävät ”herättää” oman joukkueensa.

Sen päätöksen ehtii helposti perua sekunnissa, ja se voi vaikuttaa kollegan loppuelämään.