NHL-tähtivahdilla uskomaton debyytti, tylytti myös suomalaistähteä – ”Hän pelasti perseemme”
Ryan Miller on loistava ja meritoitunut maalivahti. Uransa parhaan kauden Miller, 37, pelasi 2009–10, jolloin hänet valittiin mm. NHL:n ja Vancouverin olympiaturnauksen parhaaksi maalivahdiksi sekä olympialaisten arvokkaimmaksi pelaajaksi. Olympialaisissa mies voitti USA:n paidassa hopeaa.
NHL:ssä mies on pelannut 15:llä kaudella. Mutta joskus kokenutta ja paljon nähnyttä maalivahtiakin jännittää. Kuten eilen.
Miller siirtyi täksi kaudeksi Vancouver Canucksista kaksivuotisella sopimuksella Anaheim Ducksiin. Eilen oli vuorossa miehen ensimmäinen ottelu Ducks-paidassa.
Ja sehän sujui – ihan mukavasti!
Miller torjui vierasottelussa Carolina Hurricanesia vastaan 34 kertaa, ja yhdeksän torjunnoista tuli jatkoajalla. Miller esti jatkoajalla mm. suomalaistähti Sebastian Ahon ja ruotsalaisen Victor Raskin maalintekoyritykset läpiajoista.
Etenkin kolmella kolmea vastaan pelattavalla jatkoajalla Ducksin pelaaminen oli löperöä. Ensin Aho riisti Carolinan puolustusalueella kiekon helposti Ducksin ruotsalaispuolustajalta Hampus Lindholmilta ja karkasi läpiajoon. Miller kuitenkin torjui vuorenvarmasti Ahon yrityksen kämmenpuolelta.
Vain hetkeä myöhemmin Carolinan maalivahti Scott Darling syötti b-pisteen päältä hyökkäyssiniviivalle asti täysin vapaaksi jätetylle Raskille, mutta Miller torjui tämänkin läpiajon.
Lopulta Miller torjui kaikki Hurricanesin yritykset myös rankkarikisassa, ja kun Ducksin Corey Perry onnistui, Ducks voitti ottelun maalein 4–3.
Miller oli ollut alkukauden sivussa rannevamman takia. Mies myönsi ottelun jälkeen, että perhosia oli vatsassa tavallista enemmän.
– Olin vain iloinen, kun vihdoin pääsin pelaamaan. Olen ollut hermostunut ja innoissani jo kuukauden, kun olen odottanut, että pääsisin kulkemaan joukkueen mukana ja antamaan oman panokseni. Nyt sain tämän mahdollisuuden, jonka todella halusinkin, Miller kommentoi nhl.comille.
Millerin mukaan onnistuminen juuri läpiajojen torjunnassa ei ollut sattumaa.
– Ne hetket, kun kaveri tulee yksin vastaan, ovat melko kriittisiä pelin kannalta. Viime aikoina, päästyäni lähemmäs pelikuntoa, olen harjoitellut paljon läpiajoja. Nyt siitä oli hyötyä, Miller sanoi.
Myös Ducksin päävalmentaja Randy Carlyle antoi Millerille ansaittua tunnustusta.
– Etenkin toisessa erässä ja jatkoajalla hän seisoi viimeisenä lukkonamme. Hän pelasti perseemme moneen kertaan, Carlyle kuvaili.
Voit katsoa ottelun huippuhetkiä tästä linkistä löytyvän jutun yhteydestä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- NHL-seura kiinnitti maalitykkinsä – jättisopimus kouraan!
- Kultajahti alkaa! Tällä kokoonpanolla Nuoret Leijonat lähtee yön MM-finaaliin
- Leijonien MM-hyökkääjälle näytettiin farmiovea NHL:ssä
- Kova kaappaus! IS: Tappara kaappasi toisen Liiga-joukkueen tähtipakin
- Ruotsissa välierätappio vieritettiin yhden nuoren niskaan – Petteri Rimpinen puolustaa
- Kasimir Kaskisuo löysi viimein joukkueen!
- Kaksi HIFK-hyökkääjää joutui Pelicansin telomiksi – videohuoneelta kohahduttava ratkaisu
- Yhdysvallat jyräsi tiensä MM-finaaliin – tässä on finaalin aikataulu
- Ruotsi kaatui välierätrillerissä! Nuoret Leijonat marssi MM-finaaliin
- Nuoret Leijonat iskee MM-välierässä Ruotsin kimppuun – näillä ketjuilla illan trilleriin
- Lukko-maalivahti Daniel Lebedeff loppukaudeksi toiseen Liiga-seuraan
- Ulkomaalaisvahvistus jättää Tapparan – maajoukkuemies loppukauden diilillä sisään!
- Lehti: Liiga-seura talousvaikeuksissa – myy ulkomaalaisvahvistuksensa pois!
- Jori Lehterän tilanne hämmentää
- Joni Ortio vapautumassa markkinoille – nappaako toinen Liiga-seura?
- Tässä Joose Antosen uusi joukkue!
- Jonathan Toewsilta jymypaljastus – palaa NHL:ään!
- Kanadalta taas nihkeä esitys nuorten MM-kisoissa: ”Antakaa potkut kaikille”
- TUTO vahvistuu Liiga-joukkueen maajoukkuepuolustajalla
- Jokerit-puolustaja siirtyy vuokrasopimuksella Liigaan