Teuvo Teräväinen täysin pitelemätön NHL:ssä – IS: Vire peräisin Rion olympiakävijän kesän treeneistä?

Taannoin NHL:ssä viikon ykköstähdeksi Teuvo Teräväinen on ollut viime aikoina hurjassa iskussa. Yksi syy mainioon syksyyn on hyvin todennäköisesti viime kesän treenit, jossa suomalaiselle taustatukea antoi Rion kesäkisojen olympiakävijä, painonnostaja Anni Vuohijoki.
Reilu vuosi sitten Brasiliassa kesäkisoissa Suomea edustanut Vuohijoki kertoi kiekkoilijan kanssa käymästään yhteistyöstä Ilta-Sanomille.
Hän opetti viime kesänä Teräväistä tempaamaan.
– Alkuun se oli vähän hakemista, mutta täytyy sanoa, että hän on todella lahjakas urheilullisesti. Teimme viisi–kuusi viikkoa töitä yläkroppahallinnan kautta eli haimme lapatukea ja yläselän lihasten aktivointia. Teuvon olkapäät ja yläselkä vaativat vahvistusta, koska se osuus oli selvästi jalkoja perässä, Vuohijoki avasi sivuston jutun mukaan.
Kun hommat lähtivät käyntiin, loksautti Teräväinen toisen suomalaistähden leuat auki: Teräväisen oman kehon tiedostaminen yllätti Vuohijoen. Myös nopea liikkuvuuden lisääntyminen yllätti.
– Kehonhallinta on hyvä, ja koska hän on urheilullisesti äärettömän lahjakas, tuloshyppäykset olivat todella nopeita. Hän oppi 4–5 kertaa tavallista harrastajaa nopeammin.
– Pystyin ensimmäisellä viikolla huutelemaan, että minulla on paremmat leuanvetotulokset. Mutta ei ollut enää hirveästi sanottavaa muutaman viikon jälkeen, Vuohijoki virnuili.
Teräväinen oli aloittanut treenin 25 kilon tangolla, ja lopulta muutamien viikkojen aikana kilomäärä oli 65. Vuohijoen mielestä on turha miettiä, olisiko potentiaalia ollut suurempiinkin painoihin.
– Sillä ei ole merkitystä, tempaako jääkiekkoilija 70 vai sata kiloa. Tärkeämpää on saada voimaa ja räjähtävyyttä sekä se, miten kroppaansa käyttää.
Ilta-Sanomien jutun voit kokonaisuudessaan lukea täältä.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Jonne Virtaselta suoraa puhetta Jokereista
- NHL:ssä villi päivä – taas päävalmentajapotkut!
- AL: Tappara esti Veli-Matti Savinaisen siirron – ”V*tutti kuin pientä eläintä”
- NHL:ssä rysähti päävalmentajapotkut – karu väite kulisseista: ”Pelaajat halveksuvat häntä”
- Kiekko-Espoo rysäytti: 7 pelaajaa jättää seuran
- Oho! Colorado Avalanche harkitsee todellista yllätysvetoa
- Ruotsille kovia NHL-vahvistuksia MM-kisoihin
- Leijonien maalivahti vaihtaa seuraa
- Mestaripakilta ilmoitus: ura päättyy
- Paha isku NHL:n suomalaisseuralle – tähtipelaaja sivuun pudotuspeleistä
- Urheilucast: Henrik Haapalaa viedään yllättävään Liiga-seuraan!
- LS: SaiPa virittelee hurjaa kaappausta toisesta Liiga-joukkueesta!
- Tre Kronor -hyökkääjä siirtyy Liigaan – uusi seura selvillä: ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- I-P: Topi Rönnin suhteen tehtiin iso päätös
- NHL-konkari sai tarpeekseen – lähtee ovet paukkuen: ”Tämä on perseestä”
- Liiga-sensaatio Atro Leppänen siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Lehti: Ilveksellä voi jäädä karusti luu käteen – tähtihyökkääjä tekemässä oharit?
- Ura ohi – entinen Liiga-puolustaja lyö luistimet naulaan
- Lehti: Tässä on JYPin ulkomaalaisvahvistuksen ensi kauden osoite
- Sami Vatasen ensi kauden Liiga-seura selvisi!