Tässä voi Nuorilla Leijonilla palaa näpit – Tanskan ykkösnyrkissä kovia kiekkolupauksia!

Suomi lähtee selvänä ennakkosuosikkina kaatamaan torstaina Tanskaa alle 20-vuotiaiden MM-kisojen toisessa alkulohkon ottelussa.
Avausottelunsa Kanadalle hävinnyt Leijona-ryhmä ei voi lähteä takki auki illan otteluun, vaikka Tanska hävisikin USA:lle oman avausmatsinsa 9-0.
Mikäli Tanska ei sekoita ketjujaan, on sen ykkösnyrkki valmiina haastamaan Suomen, sillä kärkipelaajat ovat NHL-lupauksia.
SuomiKiekko esittelee nyt Kanadaa vastaan pelanneen Tanskan ykkösketjun, johon kannattaa kiinnittää huomiota:
Vasemmassa laidassa viilettää San Jose Sharksin seitsemännen kierroksen varaus Joachim Blichfeld. 19-vuotias 187-senttinen hyökkääjä on tehnyt Pohjois-Amerikassa juniorisarja WHL:ssä kahden kauden aikana 89 ottelussa 88 tehopistettä.
Blichfeld pelasi ennen siirtymistään WHL:ään Ruotsissa juniorikiekkoa. Jo vuosi sitten hän iski nuorten MM-kisoissa viidessä ottelussa tehot 3+1.
Tanskan ykkössentterinä pelaa puolestaan HPK:n kanssa kahden vuoden sopimuksen tehnyt Nikolaj Krag, jolla on myös NHL-varaus St. Louis Bluesin kanssa.
Myös Krag on isokokoinen (190cm), mutta taitava pelaaja, joka tähtää urallaan korkealle. Hän kuului jo viime kaudella ruotsalaisseura Röglen A-junioreiden parhaimmistoon ja edusti Rögleä myös Ruotsin pääsarjassa SHL:ssä viiden ottelun verran.
Tällä kaudella pelejä on kertynyt HPK:n A-junioreissa sekä lainasopimuksilla Mestiksessä ja Tanskan pääsarjassa.
Oikealla laidalla pelaa Tanskan jääkiekon yksi lupaavimmista pelaajista. Vasta 18-vuotias Jonas Røndbjerg pelaa jo toista kauttaan SHL:ssä Växjö Lakersin riveissä.
Lisäksi hän on Vegas Golden Knightsin kolmoskierroksen varaus viime kesältä. Hyvin liikkuva ja kamppailuihin valmis hyökkääjä on tehnyt vaativassa Ruotsin pääsarjassa tällä kaudella 25 ottelussa tehot 5+2.
Suomella ei ole varaa selänsuoristeluun varsinkaan Tanskan kärkipelaajia vastaan, joille ottelun vauhti ei tule eroamaan arkipäivästä millään tavalla.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Tässä Miro Karjalaisen ensi kauden Liiga-seura!
- NHL-pelaajat ovat puhuneet: tässä ovat sarjan tyylikkäimmät pelaajat
- MTV Urheilu: HIFK teki shokkiratkaisun!
- Jesse Puljujärvi taklasi itsensä suihkuun – pelikieltoa luvassa?
- Leijonien supertähdestä kuoriutui SaiPa-fani – ”Aivan loistava juttu Liigalle”
- Aleksander Barkov ehdolla arvostetun palkinnon saajaksi NHL:ssä
- Colorado Avalanchelta iso uutinen Gabriel Landeskogista
- Sidney Crosby antoi Ville Koivuselle uuden lempinimen – ”Paljon helpompi sanoa”
- Urheilucast: Jokerit yrittää kaapata kokeneen kultaleijonan!
- Urheilucast: Henrik Haapalaa viedään yllättävään Liiga-seuraan!
- Urheilucast: Henrik Haapalaa viedään yllättävään Liiga-seuraan!
- Lukon tehopuolustaja loikkaa kilpailijan leiriin!
- Tre Kronor -hyökkääjä siirtyy Liigaan – uusi seura selvillä: ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- NHL-konkari sai tarpeekseen – lähtee ovet paukkuen: ”Tämä on perseestä”
- Kaksi NHL-supervahvistusta MM-kisoihin!
- Liigassa rysähti päävalmentajapotkut – Petri Matikainen korvaajaksi!
- Liiga-sensaatio Atro Leppänen siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Lehti: Ilveksellä voi jäädä karusti luu käteen – tähtihyökkääjä tekemässä oharit?
- Jokerit saa huiman vahvistuksen!
- Liigan valmentajakaruselli pyörii kuumana – Ville Mäntymaata viedään Tampereelle