1300 tehopisteen NHL-legenda haaveilee paluusta taalajäille – ”Viimeinen mahdollisuuteni”
NHL:ssä tasan 1300 tehopistettä tehtaillut ja sarjan vaarallisimpiin maalitykkeihin 2000-luvun alussa kuulunut Jarome Iginla on viettänyt viimeiset päivät Boston Bruinsin farmijoukkueen Providence Bruinsin harjoituksissa.
Vapaana agenttina harjoitteleva Iginla toipuu edelleen neljän kuukauden takaisesta lonkkaleikkauksesta, mutta toivoo saavansa sopimuksen NHL:ään vielä täksi kaudeksi.
– Haluan päästä pudotuspeleihin sellaisen joukkueen mukana, jossa voin olla avuksi, mutta myös samalla tuntea, että siellä voi voittaa, Iginla kertoi Providencelle.
Iginla täyttää ensi kesänä 41-vuotta, joten varmuutta uran jatkumisesta seuraavalle kaudelle ei ole. Hän ei ole toistaiseksi kertonut elääkkeelle siirtymisestä, mutta viimeaikaiset puheet antavat vahvaa osviittaa tulevasta.
– Tämä on viimeinen mahdollisuuteni, Iginla sanoo.
Kunnioitettavan ja vertaistaan hakevan NHL-uran pelannut Iginla ei ole koskaan päässyt juhlimaan Stanley Cup -mestaruutta. Hän on voittanut yksilötasolla lähes kaikki mahdolliset palkinnot, mutta mestaruuden puuttuminen saa hänet edelleen yrittämään maailman huipulle.
Iginlalla tulee kiire sopimuksen metsästämisessä, sillä NHL:n siirtoraja umpeutuu ensi maanantaina.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Katso: Kanadan superylivoima jysäytti 12 sekunnissa!
- Tässä ovat 4 Nationsin aloittavat maalivahdit – Suomi paljasti korttinsa viimeisenä
- Sami Kapasen Pelicans-debyytistä tuli todellinen maalihurjastelu
- Tamperelainen Tommi täräytti 130 000 euron voiton Liiga-otteluista!
- Kokaiinista kärynnyt Miro Aaltonen heti uuteen seuraan
- Potkut saanut Topi Jaakola löysi uusia töitä
- Teemu Pulkkisen uusi joukkue selvisi!
- Leijonat-tähti Miro Aaltonen kärähti kokaiinista – pelikielto ja sakot napsahti!
- Leijonien NHL-supertähti herättää pelkoa ruotsalaispelaajassa: ”Hän tulee jyräämään minut”
- Leijonat jysäytti poikkeuksellisen ketjuratkaisun – Antti Pennanen: ”Viikonloppuna tehtiin päätös”
- I-P: Atro Leppäsen loppukauden osoite selvillä!
- Christian Heljanko palaamassa ensi kaudeksi Liigaan – nämä kaksi seuraa kintereillä!
- Sopimus puretaan – Jesse Puljujärvi vaihtaa joukkuetta!
- IS: Kärpiltä iso paljastus Jesse Puljujärveen liittyen
- IL: Tänne Jesse Puljujärvi tähyää seuraavaksi
- Paljastus kulisseista: Colorado NHL-supertähden kintereillä – tämä mies vaihtonappulana!
- USA:n maalivahti esitti oman näkemyksensä Leijonien 4 Nations -valinnoista: ”Hänen kuuluisi olla Suomen joukkueessa”
- IS: Kiekko-Espoon haaviin iso vonkale – toinen huippuvahvistus lähellä
- Leijonien avausvastustaja iski kentälliset kasaan – näillä ketjuilla Yhdysvallat harjoitteli
- MTV: Teemu Pulkkinen sai lähtöpassit – seuraava suunta selvillä