Mestis-joukkuetta haettiin konkurssiin – IS: Nyt puhuu omistaja: ”Eivät tulleet millään muotoa yllätyksenä”
![ii_czefin2015yleiskuvakiekko](https://www.suomikiekko.com/app/uploads/2015/04/ii_czefin2015yleiskuvakiekko.jpg)
Ilta-Sanomat kirjoitti tiistaina uutisessaan, että Espoo Unitedin omistaja Jussi Salonoja oli ottanut tiedon Espoo Unitedin uudesta konkurssihakemuksesta vastaan tyynenä. Seura on ollut parikautisen historian aikana useasti otsikoissa talousvaikeuksien vuoksi.
Espoo United Oy:n kriisi syvensi jälleen alkuviikosta, kun sekä Verohallinto että Only Me Oy jättivät Espoon käräjäoikeuteen konkurssihakemuksen Salonojan omistamasta yhtiöstä. Jääkiekosta ja koripallosta tutulle joukkueelle haetaan yhteensä lähes 150 000 euroa saatavia, joista valtaosa kuuluu verottajalle.
Salonoja antoi sivustolle tilanteeseen nähden varsin jäätäviä kommentteja.
– Konkurssihakemukset eivät tulleet millään muotoa yllätyksenä. Tiedämme tietysti, että meillä on laskuja rästissä ja että osa niistä saattaa edetä tähän konkurssihakemusvaiheeseen, Salonoja oli kuitannut, ja jatkanut:
– Kysymys on kuitenkin vasta hakemuksesta, eikä tavoitteemme ole muuttunut miksikään viime viikosta. Edelleen Espoo Unitediin on tarkoitus löytää ulkomaista pääomaa, jotta saamme akuutit velat maksettua ja ensi kauden perusrahoituksen turvattua. Myös esimerkiksi verovelat on tarkoitus hoitaa määräaikaan mennessä.
Lisäksi sivuston jutussa kirjoitettiin, että Salonojalla on ollut kaksi eri variaatiota mielessä – eli joko sijoittajat tukisivat seuraa suoraan taloudellisesti tai sitten lähtemällä sen omistajiksi.
Espoo Unitedin jääkiekkojoukkue jäi tällä kaudella Mestiksessä runkosarjaan.
Ilta-Sanomien alkuperäisen jutun voit lukea painamalla tätä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tässä ovat 4 Nationsin aloittavat maalivahdit – Suomi paljasti korttinsa viimeisenä
- Sami Kapasen Pelicans-debyytistä tuli todellinen maalihurjastelu
- Tamperelainen Tommi täräytti 130 000 euron voiton Liiga-otteluista!
- Kokaiinista kärynnyt Miro Aaltonen heti uuteen seuraan
- Potkut saanut Topi Jaakola löysi uusia töitä
- Teemu Pulkkisen uusi joukkue selvisi!
- Leijonat-tähti Miro Aaltonen kärähti kokaiinista – pelikielto ja sakot napsahti!
- Leijonien NHL-supertähti herättää pelkoa ruotsalaispelaajassa: ”Hän tulee jyräämään minut”
- Leijonat jysäytti poikkeuksellisen ketjuratkaisun – Antti Pennanen: ”Viikonloppuna tehtiin päätös”
- Leijonien 4 Nations -ketjut ovat tässä!
- I-P: Atro Leppäsen loppukauden osoite selvillä!
- Christian Heljanko palaamassa ensi kaudeksi Liigaan – nämä kaksi seuraa kintereillä!
- Sopimus puretaan – Jesse Puljujärvi vaihtaa joukkuetta!
- IS: Kärpiltä iso paljastus Jesse Puljujärveen liittyen
- IL: Tänne Jesse Puljujärvi tähyää seuraavaksi
- Shokkiväite: Liigan pistepörssin kärkimies vaihtaa joukkuetta!
- IS: Tapparan tähtihyökkääjä vaihtaa joukkuetta!
- Paljastus kulisseista: Colorado NHL-supertähden kintereillä – tämä mies vaihtonappulana!
- USA:n maalivahti esitti oman näkemyksensä Leijonien 4 Nations -valinnoista: ”Hänen kuuluisi olla Suomen joukkueessa”
- IS: Kiekko-Espoon haaviin iso vonkale – toinen huippuvahvistus lähellä