Tilastot kertovat: Miro Heiskanen dominoi Liigaa – pistetahti puolustajien kovin!

Liigan runkosarja päättyi lauantai-iltana, ja Helsingin IFK sijoittui taulukossa viidenneksi, kun se hävisi päätösottelussa Porin Ässille maalein 4-1.
HIFK saa levätä tovin ennen seuraavia otteluita, kun Liigan ”säälipleijarit” pelataan ensin pois alta. Vastustaja on jo selvillä, kun Jyväskylän JYP sijoittui helsinläisryhmää yhden sijan korkeammalle.
Kulunut kausi ei ole ollut HIFK:lle helpoin, sillä se teki paljon hissiliikettä sijoituksissa. Joukkue sai tärkeällä hetkellä ison vahvistuksen takalinjoilleen, kun viime kesän suomalainen NHL-varaus Miro Heiskanen palasi helsinkiläisten kokoonpanoon kolhujen jälkeen.
Superlupaus antoi isoja näyttöjä hänet varanneelle Dallas Starsille. Tällä kaudella hän ehti pelata yhteensä 30 Liiga-ottelua eli tasan puolet runkosarjasta. Sillä ajalla hän on osoittanut taitonsa useaan otteeseen ja päätti sarjan tehopistein 11+12=23.
Heiskasen hyvästä kaudesta kertoo se, että hänen pistekeskiarvo ottelua kohden on komeasti 0,766. Lukema on Liigan puolustajien korkein. Puolustajien maalipörssissä Heiskanen sijoittui peräti kahdeksanneksi.
Hänen tilastonsa olisivat saattaneet nousta huomattavasti, ellei häntä olisi tarvittu ensin nuorten MM-kisoissa ja sen jälkeen olympialaisissa.
Heiskanen valmistautuu muun HIFK-ryhmän kanssa puolivälieriin. Hän kuului myös viime kaudella playoff-porukkaan, kun joukkue jäi neljänneksi. Tuolloin huippulahjakkuus keräsi kahdeksan ottelun aikana kolme syöttöpistettä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- The Athletic: Suomalaispelaajista soiteltu NHL:n siirtorajan lähestyessä
- Ura jatkuu Utahissa! Olli Määtälle rahakas jatkosopimus
- Aleksander Barkov täysin pitelemätön NHL:ssä! Valittiin ykköstähdeksi
- Peräti yhdeksän suomalaispelaajan kausi päättyi Sveitsissä runkosarjaan – mukana useita kultaleijonia
- MTV Urheilu: Marko Anttila päättää pelaajauransa!
- Washington Capitals kiinnitti maalivahtinsa NHL:ssä – kouraan uran rahakkain sopimus
- Patrik Laineen tutkapari polvileikkaukseen – kausi ohi!
- Paljastus kulisseista: Tämä NHL-seura valmis hankkimaan Mikko Rantasen!
- Jokerien tähtihyökkääjä sikaili – pelikieltoon!
- Lähde: Kärpistä tuttu suomalainen jättää Pohjois-Amerikan – uusi osoite selvisi!
- Ville Nieminen vaihtaa maisemaa
- HS: Jokerit kaappaamassa todellisen seuraikonin!
- HS: Ulkomaalaisvahvistuksella ei enää asiaa Liiga-seuran harjoituksiin
- Liigan pistetykki teki valintansa – tässä ensi kauden seura!
- Lähde: tässä on HIFK-maalipyssyn ensi kauden todennäköinen osoite
- Florida teki ison päätöksen Matthew Tkachukin suhteen – jättivahvistus tähtäimessä?
- Uusi käänne! Carolina valmis hurjaan ratkaisuun Mikko Rantasen suhteen
- Urheilucast: Christian Heljanko tekee huiman miljoonatilin Tapparassa – sopimuksessa yllättävä pykälä
- Toimittaja: HIFK:lle pahasti lunta tupaan – superhankita karille ja kärkimies loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Paljastus kulisseista: Tämä NHL-seura valmis hankkimaan Mikko Rantasen!