Katsotaan tulosten taakse – Valko-Venäjä olisi voinut pöllyttää Lauri Marjamäen Leijonia pahastikin

Pieleenhän se taas meinasi mennä. Suomi menetti väkevän avauserän jälkeen otteen ja kahden maalin johdon, kun Valko-Venäjä nousi rinnalle ja horjutti Leijonia – Suomen ote oli kadonnut toisen kaksikymppisen aikana. Leijonat kuitenkin nousi perjantaina Hämeenlinnassa 2-3-tilanteesta tasoihin ja lopulta 4-3-jatkoaikavoittoon.

Nihkeää, saattaa joku ajatella. ”Vaan joku jatkoaikavoitto”.

Toki varmasti myös torstainen tappio tuntuu pahalta ”B-korin” maata vastaan, kun parit edelliset arvokisatkin ovat menneet pieleen.

Mutta vaikka Valko-Venäjä pakotti Leijonat jatkoille sekä torstaina että perjantaina, pitää olemassa olevat faktat ottaa huomioon.

Olemassa olevat faktat pitää ottaa huomioon.

Kokoonpanoihin nähden esimerkiksi perjantaisen ottelun ensimmäinen erä (Suomelle 2-0) oli loistavaa kiekkoa: Leijonat myllytti hyökkäyspäässä ja vieraiden päälle koko ajan, eikä kaveri saanut käytännössä mitään aikaiseksi.

Debytantti Emil Larmi joutui torjumaan vain muutamaan kertaan. Lisäksi, kun tuoreimman maailmanrankingin 11:s pääsi ensimmäisen kaksikymppisen aikana ensimmäisen kerran Suomen puolustusalueelle, joutui se heti ottamaan hyökkäyspään jäähyn.

Perjantain mittelön avauserässä oli paljon positiivisia signaaleja antavia seikkoja. Lukekaa vaikka kaksi edellistä kappaletta uusiksi.

Avataanpa noita kokoonpanoja, jotka kirjoittaja nosti esille.

Siis miettikää.

Suomella oli EHC-peleissä 11 ensikertalaista ja vain kaksi KHL:ssä tällä kaudella luutinutta pelaajaa. Valko-Venäjä puolestaan viiletti Leijonia vastaan siten, että sen rosterissa esiintyi kaksi AHL-pelaajaa ja 15 KHL-tähteä – näistä huimat 13 edusti yhtä ja samaa, eli Dinamo Minskiä kaudella 2017-18.

Suomella oli EHC-peleissä 11 ensikertalaista.

Sen pystyy ihan maalaisjärjellä päättelemään, minkälainen etulyöntiasema on maalla, jonka runko koostuu saman joukkueen pelaajista.

Etulyöntiaseman havaitsi ehkä parhaiten torstaina isossa kuvassa, kun Valko-Venäjä voitti jatkoilla sekä kampesi eilen kahden maalin takaa rinnalle ja ohi. Vaan Suomi ei tästä horjunut toistamiseen, vaan nousi repaleisella – ”sieltä täältä kerätyillä tähdillä” – rinnalle ja voittoon.

Niin, juuri silloin, kun häviämisen pelko taatusti tuli puseroon edes jollain tavalla. Henkinen kapasiteetti on ainakin rautaa.

Joku ajattelee nyt, että mitä tuo kirjoittaja moisesta höpisee jonkin treenipelin takia? ”Jotain” Valko-Venäjää vastaanhan kapasiteetti juuri punnitaan, toinen tappio olisi taatusti luonut edes jonkinlaista tuskaa leijonapaitojen sisälle.

Rautalangasta

Perjantain pelin avauserä, johdon sulaminen, mutta sen kääntäminen lopussa voitoksi ovat merkkejä, jotka lupaavat hyvää kevättä. Painotetaan vielä kerran sitä, minkälainen rosteri kaverilla oli.

Mutta tuloksille ei ehkä kannata antaa liian suurta painoarvoa, vaikka kirjoittaja pelien päätösnumerot mainitsikin.

Tuloksille ei ehkä kannata antaa liian suurta painoarvoa.

Eikö juuri aiempien pettymysten takia nyt oman pelin eteenpäin vieminen ja sen toimimaan saaminen ole tärkeämpää, kuin joidenkin treenipelien tulokset, joita ei kukaan muista kesäkuussa, jos Tanskan MM-kiekossa tulee menestystä?

Etenkin perjantain otteiden perusteella menneet pettymykset kannattaa unohtaa. Niin paljon Suomen tekemisessä oli hyvääkin.