Ruotsin NHL-tähti selittää, miksi niin moni halusi mukaan MM-kisoihin: ”Täällä voi pitää hauskaa!”
Maailmanmestaruuden voittaneella Ruotsilla oli MM-kisoissa riveissään peräti 20 NHL-pelaajaa. Ruotsin päävalmentaja Rikard Grönborg ei joutunut paljon NHL-pelaajia houkuttelemaan Tanskan-turnaukseen, vaan lähes kaikki kynnelle kykenevät lähtivät ilomielin edustamaan Tre Kronoria.
Ruotsille kisat olivat melkein kuin kotikisat. Esimerkiksi Anaheim Ducksin tähtipuolustaja Hampus Lindholm on syntynyt Helsingborgissa, josta pääsee Tanskan Helsingöriin päiväsaikaan kahdenkymmenen minuutin välein lähtevillä lautoilla.
– Moni vastasi kisakutsuun ”kyllä”, koska turnaus oli lähellä kotia. Moni myös halusi tulla mukaan, koska halusi voittaa jotain NHL-kauden pettymyksen jälkeen. Maajoukkueen johto teki myös hyvää työtä, että sai meidät mukaan, Lindholm valaisi ruotsalaisten NHL-pelaajien innokkuutta lähteä MM-kisoihin.
Lindholm myös antoi ymmärtää, että Ruotsin joukkueenjohto antoi pelaajille sopivasti vapauksia kisojen aikana, jotta joukkueen tunnelma ja vireystila pysyi hyvänä.
[nosto tasoitus=”oikea”]Tämä on epätodellinen tunne! Tuntuu todella upealta. En ole voittanut mitään aikoihin.[/nosto]
– Tämä oli pitkä turnaus, mutta tällaisessa paikassa voi pitää hauskaa ystävien ja joukkueen kanssa. Ei ollut ollenkaan huono asia, vaikka turnaus kesti vähän kauemmin, Lindholm jutteli iloisena.
Ja mikäs oli iloitessa, kun kaulassa roikkui kultamitali.
– Tämä on epätodellinen tunne! Tuntuu todella upealta. En ole voittanut mitään aikoihin, Lindholm riemuitsi.
– Tämä meni pitkän kaavan kautta. Kaivoimme tämän voiton kovalla työllä, ja vain sillä on merkitystä. Juttelimme, ettei häviämistä voi pelätä. Siksi voitimme, Lindholm analysoi.
Finaalivastustaja Sveitsille hän antoi täyden tunnustuksen.
– Sveitsi antoi itsestään kaiken. Heillä oli todella hyvä maalivahti. Täytyy antaa heille tunnustusta.
– En itse asiassa ole yllättynyt heidän esityksestään. Heillä on hyvä joukkue ja he pelasivat hyvin. Katsokaa NHL:ää ja Vegasia. Jos joukkue pelaa hyvin yhteen ja sillä on hyvä maalivahti, voi päästä minne vain, Lindholm muistutti.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- IL: Kaksi TPS-hyökkääjää vaihtaa seuraa Liigassa – nuori puolustaja suuntaa Pohjois-Amerikkaan
- Sidney Crosbylla uskomaton putki Kanadan maajoukkueessa: ”Yksi parhaista”
- Kanadalle kova kolaus 4 Nations -turnauksessa: tähtipelaajan turnaus ohi
- Kanada kaatoi Ruotsin 4 Nationsin avausottelun jatkoaikatrillerissä – huonojakin uutisia tuli
- Nyt se on varmaa: jääkiekon World Cup tekee paluun!
- Katso: Kanadan superylivoima jysäytti 12 sekunnissa!
- Tässä ovat 4 Nationsin aloittavat maalivahdit – Suomi paljasti korttinsa viimeisenä
- Sami Kapasen Pelicans-debyytistä tuli todellinen maalihurjastelu
- Tamperelainen Tommi täräytti 130 000 euron voiton Liiga-otteluista!
- Kokaiinista kärynnyt Miro Aaltonen heti uuteen seuraan
- I-P: Atro Leppäsen loppukauden osoite selvillä!
- Christian Heljanko palaamassa ensi kaudeksi Liigaan – nämä kaksi seuraa kintereillä!
- Sopimus puretaan – Jesse Puljujärvi vaihtaa joukkuetta!
- IS: Kärpiltä iso paljastus Jesse Puljujärveen liittyen
- IL: Tänne Jesse Puljujärvi tähyää seuraavaksi
- USA:n maalivahti esitti oman näkemyksensä Leijonien 4 Nations -valinnoista: ”Hänen kuuluisi olla Suomen joukkueessa”
- Paljastus kulisseista: Colorado NHL-supertähden kintereillä – tämä mies vaihtonappulana!
- IS: Kiekko-Espoon haaviin iso vonkale – toinen huippuvahvistus lähellä
- Leijonien NHL-supertähti herättää pelkoa ruotsalaispelaajassa: ”Hän tulee jyräämään minut”
- Leijonien avausvastustaja iski kentälliset kasaan – näillä ketjuilla Yhdysvallat harjoitteli