Kiekko-Espoolle todellinen huippunimi – reilun 250 liigapelin molari tarttui haaviin
![ii_nieminenjani2014](https://www.suomikiekko.com/app/uploads/2014/03/ii_nieminenjani2014.jpg)
Tulevalla kaudella Suomi-sarjaan osallistuva Kiekko-Espoo on ilmoittanut tehneensä tulevaa kautta koskevan pelaajasopimuksen maalivahti Jani Niemisen kanssa.
Liigassa hän on ehtinyt edustaa HIFK:ta, Tapparaa, SaiPaa sekä Bluesia. Pitkään hän oli vakituinen liigamolari, kunnes siirtyi kaudeksi 2016-17 Saksan DEL-liigaan. Päättyneellä kaudella Nieminen pelasi Slovakian pääsarjan Zvolenissa.
Sarjatason huomioiden kiinnitys on todella kova. Niemisen CV:stä löytyy myös kaksi KHL-ottelua Ak Bars Kazanin paidasta.
– Keskustelin Kimin kanssa etukäteen useamman kerran Kiekko-Espoon arvoista, yhteisöllisyydestä ja pyrkimyksestä kehittää espoolaista jääkiekkoilua eteenpäin. Tunsin, että arvomaailmamme ja tapamme toimia kohtaavat parhaalla mahdollisella tavalla, Nieminen sanoo Kiekko-Espoon Facebook-tilille julkaistussa tiedotteessa.
– Liittyminen mukaan joukkueeseen ja seuran kasvutarinaan tuntui tässä vaiheessa sellaiselle, jossa haluan olla mukana alusta alkaen.
Kiekko-Espoon urheilutoimenjohtaja Kim Hirschovits on tyytyväinen, että Nieminen on mukana palauttamassa jääkiekkoa espoolaisille.
– Olemme erittäin iloisia, että Jani on tuntenut tapamme toimia oikeaksi ja arvomme omikseen. On hienoa, että hänellä on kova halu olla tukemassa Kiekko-Espoon rakentamista. Olen tuntenut Janin pitkän aikaa ja tiedän, että hän on erittäin kilpailuhenkinen ja hänellä on aina kova halu voittaa pelejä. Janin kaltainen maalivahti antaa pelaajille itseluottamusta kentällä, ja joukkueelle mahdollisuuden voittaa joka ilta, Hirschovits kuvailee.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tässä ovat 4 Nationsin aloittavat maalivahdit – Suomi paljasti korttinsa viimeisenä
- Sami Kapasen Pelicans-debyytistä tuli todellinen maalihurjastelu
- Tamperelainen Tommi täräytti 130 000 euron voiton Liiga-otteluista!
- Kokaiinista kärynnyt Miro Aaltonen heti uuteen seuraan
- Potkut saanut Topi Jaakola löysi uusia töitä
- Teemu Pulkkisen uusi joukkue selvisi!
- Leijonat-tähti Miro Aaltonen kärähti kokaiinista – pelikielto ja sakot napsahti!
- Leijonien NHL-supertähti herättää pelkoa ruotsalaispelaajassa: ”Hän tulee jyräämään minut”
- Leijonat jysäytti poikkeuksellisen ketjuratkaisun – Antti Pennanen: ”Viikonloppuna tehtiin päätös”
- Leijonien 4 Nations -ketjut ovat tässä!
- I-P: Atro Leppäsen loppukauden osoite selvillä!
- Christian Heljanko palaamassa ensi kaudeksi Liigaan – nämä kaksi seuraa kintereillä!
- Sopimus puretaan – Jesse Puljujärvi vaihtaa joukkuetta!
- IS: Kärpiltä iso paljastus Jesse Puljujärveen liittyen
- IL: Tänne Jesse Puljujärvi tähyää seuraavaksi
- Shokkiväite: Liigan pistepörssin kärkimies vaihtaa joukkuetta!
- IS: Tapparan tähtihyökkääjä vaihtaa joukkuetta!
- Paljastus kulisseista: Colorado NHL-supertähden kintereillä – tämä mies vaihtonappulana!
- USA:n maalivahti esitti oman näkemyksensä Leijonien 4 Nations -valinnoista: ”Hänen kuuluisi olla Suomen joukkueessa”
- IS: Kiekko-Espoon haaviin iso vonkale – toinen huippuvahvistus lähellä