Dominointi jatkuu! Suomi voittanut kummatkin pelit MM-jäillä, pistepörssin kolmen kärjessä kaksi Leijonaa
![ii_suomivenäjä2015c](https://www.suomikiekko.com/app/uploads/2015/11/ii_suomivenäjä2015c1.jpg)
Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue on ollut ikäluokkansa MM-kisoissa loistavassa vedossa. He ovat jatkaneet siitä, mihin alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden voittanut miesjoukkue jäi.
Joukkue voitti Obihiron MM-kisojen avausottelussa kisaemäntä Japanin niukasti 2-1, B-lohkon toisessa kamppailussa Sveitsi jäi jalkoihin numeroin 4-2. Lohkon kolmas maa on Tsekki, ja sen sinivalkoiset punnitsevat keskiviikkona puolenpäivän aikaan.
A-lohkon keulilla on kahden pelatun kierroksen jälkeen USA. Venäjä ja Kanada ovat sijoilla 2-3 ja Ruotsi hännillä.
Turnausformaatti on sellainen, että ”ylemmän alkulohkon”, eli lohko A:n kaksi parasta menee suoraan välieriin. Sen kaksi viimeistä ja B-lohkon kaksi parasta, eli tällä hetkellä Suomi ja Tsekki, kohtaavat puolivälierissä. Lohko B:n viimeiset ovat toistaiseksi Sveitsi ja Japani, ja ne ovat tällä hetkellä ajautumassa karsintaottelusarjaan.
Naisten Liigaa KalPassa pelaava Elisa Holopainen on turnauksen pistepörssin kärki lukemin 3+1=4, Team Kuortaneen Viivi Vainikka on kolmantena saldolla 1+3=4.
Suomi on ottanut ikäluokassa historian saatossa vain yhden mitalin, kun se ylsi pronssille Tukholmassa vuonna 2011. Turnauksia on järjestetty vuosittain vuodesta 2008 lähtien.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Leijonat jysäytti poikkeuksellisen ketjuratkaisun – Antti Pennanen: ”Viikonloppuna tehtiin päätös”
- Leijonien 4 Nations -ketjut ovat tässä!
- USA:n maalivahti esitti oman näkemyksensä Leijonien 4 Nations -valinnoista: ”Hänen kuuluisi olla Suomen joukkueessa”
- IL: Jesse Puljujärvi perustelee yllättävää ratkaisuaan
- Tällainen on 4 Nations -voittopokaali – katso kuva täältä!
- Kaksi uutta ulkomaalaista Liigaan – ja yksi pois
- MTV: Teemu Pulkkinen sai lähtöpassit – seuraava suunta selvillä
- Luistimet naulaan! Yli 1000 NHL-ottelun hyökkääjä päättää uransa – ”On tullut aika”
- Miika Elomon kuolemasta tuli uutta tietoa
- Jymy-yllätys: Jesse Puljujärvi löysi uuden joukkueen rapakon takaa!
- I-P: Atro Leppäsen loppukauden osoite selvillä!
- Christian Heljanko palaamassa ensi kaudeksi Liigaan – nämä kaksi seuraa kintereillä!
- Sopimus puretaan – Jesse Puljujärvi vaihtaa joukkuetta!
- IS: Kärpiltä iso paljastus Jesse Puljujärveen liittyen
- IL: Tänne Jesse Puljujärvi tähyää seuraavaksi
- Shokkiväite: Liigan pistepörssin kärkimies vaihtaa joukkuetta!
- IS: Tapparan tähtihyökkääjä vaihtaa joukkuetta!
- Paljastus kulisseista: Colorado NHL-supertähden kintereillä – tämä mies vaihtonappulana!
- IS: Kiekko-Espoon haaviin iso vonkale – toinen huippuvahvistus lähellä
- Ei hyvältä näytä! Patrik Laine koki karun kohtalon NHL:ssä