Tämä oli arvattavissa? Tähti lähti jo – liigajumbosta lähdössä lisääkin pelaajia: ”Olemme epäonnistuneet…”
Vaikka Liigassa ei tiistaina pelatakkaan, tuli sieltä mielenkiintoisia uutisia siirtomarkkinoiden suhteen. Jumboksi vajonneen Ässien Sakari Salminen jätti porilaiset hyökkääjän siirtyessä HIFK:n sotisopaan.
Patapaitaisen joukkueen kotisivujen jutusta voisi päätellä sen, että jo aiempina keväinä nähty tyhjennysmyynti on tässä tapauksessa edessä nyt Ässillä. Joukkue jää todennäköisemmin ulos pudotuspeleistä kuin pääsee sinne.
– Ässät joutuu sopeuttamaan pelaajabudjettiaan kuluvan kauden osalta. Käytännössä tämä tarkoittaa joidenkin pelaajien siirtymistä pois joukkueesta ennen Liigan siirtorajaa 15. helmikuuta, sivuilla kirjoitetaan.
Ässien kehitysjohtaja Tommi Kerttula myöntää itsekin sen rehdisti, että vain seitsemän suoraa voittoa ottaneen joukkueen osalta kausi on mennyt totaalisesti plörinäksi.
– Tulos on nähtävissä sarjataulukosta. Olemme epäonnistuneet urheilullisesti ja sen vuoksi joudumme tekemään taloudellisia toimenpiteitä, joilla turvaamme ensi kauden rakentamisen.
Salmisen päästäminen pois ei luonnollisestikaan ollut helppoa.
– Olemme eläneet kovalla kulukurilla ja onnistuneetkin kohentamaan taloustilannettamme merkittävästi, mutta tehdyt toimenpiteet eivät ole tässä tilanteessa riittäviä, kun jäämme ottelutapahtumien tuotoissa merkittävästi tavoitteesta, Ässien vt. toimitusjohtaja Mikael Lehtinen kommentoi.
Lisäksi sivuilla painotetaan sitä, että pelaajasiirtojen ansiosta kuluvan kauden epäonnistuminen ei vaikuta ensi kauden joukkueen rakentamiseen. Ensi kauden pelaajabudjetti pysyy kuluvan kauden tasolla.
– Tämän kauden epäonnistumista on analysoitu ja olemme tehneet korjaavia toimenpiteitä. Emme halua, että tämän kauden epäonnistuminen merkittävästi vaarantaa menestymisen tulevina vuosina, Lehtinen korostaa ja lopettaa:
– Näillä toimenpiteillä on erittäin suuri merkitys siinä, että pystymme pitämään pelaajabudjetin kilpailukykyisenä myös tulevalla kaudella.
Ässien osalta talvi on ollut jopa sensaatiomaisen huonoa pupeltamista. Joukkue on yltänyt vain kolmesti maksimissaan kolmen ottelun voittoputkeen. Ensimmäisen täyden kolmen pisteen pottinsa se otti vasta, kun sarjaa oli pelattu kuukauden päivät.
LUE MYÖS: Tästäkö se tyhjennysmyynti alkaa? Liigan kriisijoukkueen supertähti siirtyy HIFK:n paitaan
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Expressen: Tappara vahvistumassa maajoukkueesta tutulla SHL-puolustajalla!
- HIFK:lla kammotilanne: Kristian Vesalainen pitkään sivussa – sairastuvalla tungosta!
- Jokerit jysäytti huippuhankinnan Mestikseen – Tapparasta tuttu hyökkääjä haaviin!
- HIFK nappasi Liigan tehopuolustajan!
- The Athletic: Kahden NHL-supertähden sisältävää vaihtokauppaa hierottiin kulisseissa
- Patrik Laineen tilanteesta tihkui tietoa
- Puolivälierä odottaa! Tyttöleijonien vastustaja on nyt tiedossa
- Gaudreaun veljesten yliajosta syytetty henkilö kiistää syyllisyytensä
- KalPa ja huippupakki: sopimus purettu!
- Jesse Puljujärvelle uusi mahdollisuus
- IL: Tässä Nuorten Leijonien ensi kauden päävalmentaja!
- Lukko-maalivahti Daniel Lebedeff loppukaudeksi toiseen Liiga-seuraan
- Lehti: Liiga-seura talousvaikeuksissa – myy ulkomaalaisvahvistuksensa pois!
- Jori Lehterän tilanne hämmentää
- IS: Ässät-tähti Eemil Erholtz vaihtaa toisen Liiga-seuran riveihin
- TUTO vahvistuu Liiga-joukkueen maajoukkuepuolustajalla
- KooKoo rysäytti tiskiin ison sopimusuutisen
- Jokerit-puolustaja siirtyy vuokrasopimuksella Liigaan
- Kiekko-Espoo nappasi tärkeän vahvistuksen Mestiksestä!
- HIFK:lle kammottava takaisku: Supertähti loukkaantui – edessä pitkä huili?