Kauhunhetkiä NHL:ssä: Huippulupaus menetti tajuntansa – kiidätettiin sairaalaan: ”Jumalalle kiitos…”

New Jersey Devilsin sveitsiläispakki Mirco Müller koki kovia yöllä edustamansa joukkueen Calgary Flames -pelissä. Puolustaja kaatui Flames-maalin takana törmäten laitaan rajun näköisesti.
Sen jälkeen hän oli pitkään jäässä liikkumattomana. Tilanne näytti todella pelottavalta, sillä hetken päästä kaatumisesta niin omat kuin vastustajatkin pelaajat huitoivat apua hänelle. Peruspuolustaja vietiin kaukalosta paareilla, ja tuossa vaiheessa hänellä olivat silmät jo auki.
Muutamat eri lähteet – mm. Viasat – kertoivat, että pelaaja pystyi liikuttamaan raajojaan ennen kuin hänet toimitettiin sairaalaan.
Kyseinen peli päättyi Calgaryn 2-1-voittoon.
– Kiitos Jumalalle, että hän on kunnossa, Devilsin luotsi John Hynes sanoi National Postin mukaan.
MM-kisojen viime kevään hopeamitalisti on tehnyt tällä kaudella NHL:n 47 ottelussa tehot 1+9=10. Kesän 2013 ykköskierroksen varaus on pelannut taalajäillä yhteensä 132 ottelua.
LUE NHL:N TUOREIMMISTA MYÖS:
Kova! Mikko Rantanen vastannut odotuksiin upeasti – suomalainen on Coloradon parhaimpia maalintekijöitä
Mikael Granlundista isä – poika tuli! Suomalaisella viikonloppuna toinenkin tunteikas tapahtuma
Kun mikään tai kukaan ei pysäytä NHL:ssä – Nikita Kutsherov tekee lähiaikoina vakuuttavaa historiaa
Mikko Rantanen venytti komeaa pisteputkeaan – vastustajan intoilu kävi kalliiksi
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Antti Pennanen: tästä kohauttaneessa ”väsymys”-kommentissa oli kyse
- Tässä ovat Leijonien ketjut seuraavaan otteluun Ranskaa vastaan
- Suomalaissensaation kausi päättyi Pohjois-Amerikassa – saako Leijonat vahvistuksen?
- MM-kisoissa kuohui – tuomari pyysi anteeksi Leijonien vastustajalta
- Lähde: Tapparan ulkomaalaisvahvistus siirtyy KHL:ään
- GM vertasi suomalaislupausta NHL-legendaan – kova näkemys ensi kaudesta
- MM-kisoihin huippuvahvistus – NHL-tähtihyökkääjä liittyy mukaan
- Itävallan suomalaissankari maireana veljensä pysäyttämisestä: ”Kyllähän se kesäisin…”
- Itävallassa repesi raivo tappiosta Leijonille: ”Skandaali!”
- Näkökulma: Nyt ei kannata Antti Pennasen lukea lehtiä
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Urheilucast: Tässä Antti Tyrväisen uusi Liiga-seura!
- Tässä Leijonien MM-joukkue – kaksi uutta NHL-vahvistusta mukaan!
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- IL: Liiga-seuralta huima kaappaus – Leijonat-puolustaja haaviin!
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- Mikko Rantanen upotti Coloradon käsittämättömällä tempulla: ”Legendaarinen esitys!”