NHL-megatähdelle todella kovaa tylytystä – ex-seurakaveri: ”Kerää vain omia pisteitään”

Toronto Maple Leafsiin täksi kaudeksi yhdeksän New York Islandersissa viettämänsä vuoden jälkeen jättisopimuksen solminutta John Tavaresia ei totisesti muistella lämmöllä miehen vanhassa seurassa.
Islanders-fanien vihat lähtönsä ansiosta päälleen saanut 28-vuotias kanadalaissentteri ei tainnut olla myöskään kaikkien pelikavereiden suosiossa New Yorkin aikoinaan.
Nyt entisen NHL-ykkösvarauksen lyttääjien joukkoon liittyy jopa entinen joukkuekaveri, itsekin aikanaan 1. kierroksella taalajäille varattu Rob Schremp, joka vastasi Twitterissä NBC Sportsin esittämään grafiikkaan siitä, kuinka paljon paremmin Islanders pelaa uuden päävalmentajansa Barry Trotzin alaisuudessa verrattuna aiempaan.
Omalla NHL-urallaan vain reilut 100 NHL-peliä pelannut, odotuksiin nähden pahasti flopannut Schremp näyttäisi antavan Trotzin tuloa enemmän arvoa joukkueen nykyiselle duunarihengelle.
Nyky-Islandersista ei nimittäin löydy ainuttakaan Tavaresin tasoista megatähteä, sen sijaan maalivahtipeli sekä nöyrä työnteko ovat kantaneet NHL:n pohjasakkaan ennakoidun joukkueen jopa Metropolitan-divisioonan selvälle johtopaikalle.
– Todellinen ”teen vain oman työni” -tyyppinen supertähti. Hän voittaa ainoastaan päästessään pelaamaan maajoukkueessa, joka on täynnä yhtä hyviä tai häntä parempia pelaajia. Muilloin hän kerää vain omia pisteitään ja omia palkintojaan, Schremp lataa Twitter-sivullaan.
57 ottelussa tehot 33+30=63 tällä kaudella Maple Leafsissä takonut Tavares on joka tapauksessa suurimpia syitä sille, että torontolaisseura kamppailee tällä kaudella ensimmäisestä Stanley Cupin voitostaan yli 50 vuoteen.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- ”Saatan katkaista sormeni” – Tshekin MM-joukkue saa huumorintajuisen NHL-vahvistuksen
- Artturi Lehkosen erikoinen maali puhuttaa – näin alkoivat NHL:n pudotuspelit
- Jonne Virtaselta suoraa puhetta Jokereista
- NHL:ssä villi päivä – taas päävalmentajapotkut!
- AL: Tappara esti Veli-Matti Savinaisen siirron – ”V*tutti kuin pientä eläintä”
- NHL:ssä rysähti päävalmentajapotkut – karu väite kulisseista: ”Pelaajat halveksuvat häntä”
- Kiekko-Espoo rysäytti: 7 pelaajaa jättää seuran
- Oho! Colorado Avalanche harkitsee todellista yllätysvetoa
- Ruotsille kovia NHL-vahvistuksia MM-kisoihin
- Leijonien maalivahti vaihtaa seuraa
- Urheilucast: Henrik Haapalaa viedään yllättävään Liiga-seuraan!
- LS: SaiPa virittelee hurjaa kaappausta toisesta Liiga-joukkueesta!
- Tre Kronor -hyökkääjä siirtyy Liigaan – uusi seura selvillä: ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- I-P: Topi Rönnin suhteen tehtiin iso päätös
- Liiga-sensaatio Atro Leppänen siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- NHL-konkari sai tarpeekseen – lähtee ovet paukkuen: ”Tämä on perseestä”
- Ura ohi – entinen Liiga-puolustaja lyö luistimet naulaan
- Lehti: Tässä on JYPin ulkomaalaisvahvistuksen ensi kauden osoite
- Sami Vatasen ensi kauden Liiga-seura selvisi!
- HIFK:n miehiltä epäasiallista käytöstä – pitkäaikainen yhteistyökumppani lähtee!