Oho! Kärppien faniryhmältä raju avautuminen seurajohdolle – ”Jättänyt huomioimatta kannattajien tahtotilan kohta 10 vuotta”
Kärpät porskuttaa Liigan runkosarjassa ylivoimaisessa 23 pisteen johdossa ja valmistautuu jo pikkuhiljaa pudotuspeleihin selvänä ennakkosuosikkina.
Voisikin kuvitella kaiken olevan oululaisseuran kannattajilla enemmän kuin hyvin.
Kärppien faniryhmä Poromafian sunnuntai-iltana somekanavissaan julkaisema tiedote kertoo kuitenkin toista.
Ryhmän edustajat kävivät yhdessä toisen kannattajayhdistyksen, Kärppäkannattajien, kanssa keskustelemassa Liiga-joukkueen johdon kanssa kannattajakatsomon tulevaisuudesta.
Kannattajakatsomolle on tiedotteen mukaan yritetty jo vuosikausia löytää parempi paikka Raksilan jäähallin päädystä, jolloin kannattajatoiminta voisi edelleen kasvaa ja kehittyä nykyisestä.
Kärppien johto ei tiedotteen mukaan keskustelussa lämmennyt muutoksille perustellen kantaansa taloudellisilla seikoilla. Seura ei halua tehdä sijoituksia, jotka se näkee tappiollisina. Poromafia taas haluaa vedota myös muihin seikkoihin.
– Haluamme luonnollisesti, että seuramme voi hyvin myös taloudellisesti, mutta samalla olemme huolissamme seurakulttuurista ja hallin tunnelmasta. Ne ovat asioita, joita ei rahassa voi mitata. Kannattajajoukko haluaisi kasvaa ja luoda tunnelmaa, mutta siihen ei anneta puitteita eikä seurajohdon tukea, faniryhmä toteaa.
Ryhmä myös katsoo, ettei uudistettu kannattajakatsomo olisi lyhyen tähtäminen kuluerä, vaan investointi Kärppien tulevaisuuteen.
Vääntö asiasta ei ole fanien mukaan vielä ohi.
– Seurajohto on jättänyt huomioimatta kannattajien tahtotilan kohta 10 vuotta. Emme aio luopua ajamasta kannattajakatsomon olosuhteiden parantamista. Ryhdymme mahdollisesti lähitulevaisuudessa toimenpiteisiin, joilla haluamme tuoda ilmi kannattajakatsomon merkityksen koko ottelutapahtumalle.
#kärpät
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Nyt se on varmaa: jääkiekon World Cup tekee paluun!
- Katso: Kanadan superylivoima jysäytti 12 sekunnissa!
- Tässä ovat 4 Nationsin aloittavat maalivahdit – Suomi paljasti korttinsa viimeisenä
- Sami Kapasen Pelicans-debyytistä tuli todellinen maalihurjastelu
- Tamperelainen Tommi täräytti 130 000 euron voiton Liiga-otteluista!
- Kokaiinista kärynnyt Miro Aaltonen heti uuteen seuraan
- Potkut saanut Topi Jaakola löysi uusia töitä
- Teemu Pulkkisen uusi joukkue selvisi!
- Leijonat-tähti Miro Aaltonen kärähti kokaiinista – pelikielto ja sakot napsahti!
- Leijonien NHL-supertähti herättää pelkoa ruotsalaispelaajassa: ”Hän tulee jyräämään minut”
- I-P: Atro Leppäsen loppukauden osoite selvillä!
- Christian Heljanko palaamassa ensi kaudeksi Liigaan – nämä kaksi seuraa kintereillä!
- Sopimus puretaan – Jesse Puljujärvi vaihtaa joukkuetta!
- IS: Kärpiltä iso paljastus Jesse Puljujärveen liittyen
- IL: Tänne Jesse Puljujärvi tähyää seuraavaksi
- Paljastus kulisseista: Colorado NHL-supertähden kintereillä – tämä mies vaihtonappulana!
- USA:n maalivahti esitti oman näkemyksensä Leijonien 4 Nations -valinnoista: ”Hänen kuuluisi olla Suomen joukkueessa”
- IS: Kiekko-Espoon haaviin iso vonkale – toinen huippuvahvistus lähellä
- Leijonien avausvastustaja iski kentälliset kasaan – näillä ketjuilla Yhdysvallat harjoitteli
- MTV: Teemu Pulkkinen sai lähtöpassit – seuraava suunta selvillä