Karu loppu kaudelle! Piste erotti Sportin Liigan jatkopaikoista – joukkue onnistui silti merkittävässä tavoitteessa: ”Todella hieno juttu”

LAHTI. Sportin osalta liigakausi 2018-19 on päättynyt muutamia minuutteja sitten. Median eteen kävelee pelaaja, joka vaikuttaa toki pettyneeltä, mutta samaan aikaan realistilta. Erik Riskan (arkistokuvassa) olemuksesta on rivien välistä luettavissa ylpeys. Täysin ansaitusti.
– Ensinnäkin joukkueessa on paljon enemmän positiivisia kuin negatiivisia juttuja. Hyökkäyssuuntaan saimme hyviä onnistumisia. Puolustussuuntaan emme ehkä päässeet sille tasolle, että olisimme päässeet pleijareihin. Se on ihan fakta, kippari kertaa torstai-iltana, kun kausi on tullut tiensä päähän Lahdessa.
Sportin kausi päättyi 11:nteen sijaan ja vain pinnan päähän jatkopaikoista. Päätä ei silti laiteta puskaan.
– Olemme menneet eteenpäin. Oli kaksi tavoitetta: Kymppisija ja se, että putsaamme kotkalogoa. Olemme putsanneet sitä todella hyvin. Olemme saaneet kaupungin taakse, se on varsinkin minulle, puolivaasalaiselle todella hieno juttu.
Talven 60 ottelun jälkeen yhdellä ainoalla pisteellä karsiutuminen jatkosta kuulostaa raskaalta. Riska ei silti halua lähteä jossittelemaan.
– On tämä pettymys, kun emme päässeet jatkoon. Kaikkemme kyllä teimme. Toisaalta, kun runkosarjassa pelataan 60 peliä, niin se sija, mihin pääsimme, on aika rehellistä.
– Turha on jossitella.
Sportin ”pudotuspelit” jäivät yhteen. Torstain teema oli selvä: Voitolla jatkoon ja tappiolla laulukuoroon. Pelicans löi kesäloman alkutahdit jo ensiminuuteilla kiskomalla tulostaululle numerot 2-0.
– Alku oli vaikea, tai Pelicans oli hyvä. Pitää nostaa hattua kaverille. Meillä oli kaikki mahdollisuudet ottaa voitto, mutta emme vain pystyneet siihen.
Jännitystä ei ollut havaittavissa.
– Ei sillä tavalla. Totta kai tämä oli varmasti kauden tärkein peli. Pelicans tuli hyvin peliin, he pelasivat hyvin. Emme mekään päässeet omalle tasolle.
Vaasalaisjoukkue nähdään askissa seuraavan kerran ensi syksynä. Pelicans jatkaa taivaltaan torstaina HIFK:ta vastaan puolivälierissä.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Toimittaja: Maalitykki siirtyy Pohjois-Amerikasta Suomeen: ”Potentiaalinen tähti”
- Ura ohi – entinen Liiga-puolustaja lyö luistimet naulaan
- Lähde: Tässä Leijonat-vahti Lassi Lehtisen uusi joukkue
- Jatkoaika: Näin HIFK:n toimitusjohtaja kommentoi häirintätapausta
- HIFK:n miehiltä epäasiallista käytöstä – pitkäaikainen yhteistyökumppani lähtee!
- LS: SaiPa virittelee hurjaa kaappausta toisesta Liiga-joukkueesta!
- Risto Dufvalta kovaa tekstiä karsintasarjan tuomareista: ”Mafia kostaa”
- Ilvekselle karmea takaisku
- Tässä Miro Karjalaisen ensi kauden Liiga-seura!
- NHL-pelaajat ovat puhuneet: tässä ovat sarjan tyylikkäimmät pelaajat
- Urheilucast: Henrik Haapalaa viedään yllättävään Liiga-seuraan!
- Lukon tehopuolustaja loikkaa kilpailijan leiriin!
- Tre Kronor -hyökkääjä siirtyy Liigaan – uusi seura selvillä: ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- NHL-konkari sai tarpeekseen – lähtee ovet paukkuen: ”Tämä on perseestä”
- Kaksi NHL-supervahvistusta MM-kisoihin!
- Liigassa rysähti päävalmentajapotkut – Petri Matikainen korvaajaksi!
- Liiga-sensaatio Atro Leppänen siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Lehti: Ilveksellä voi jäädä karusti luu käteen – tähtihyökkääjä tekemässä oharit?
- Jokerit saa huiman vahvistuksen!
- Liigan valmentajakaruselli pyörii kuumana – Ville Mäntymaata viedään Tampereelle