Kevin Lankinen paljasti MM-kullan sijan elämänsä kohokohtien joukossa – ”Haluan vain nauttia tästä”

Kultaleijonien tähtimaalivahdin Kevin Lankisen mukaan jääkiekon maailmanmestaruuden voitto on tähän mennessä hänen koko elämänsä paras tunne.
MM-kullan voittamisen merkitys on suomalaisille jotain niin suurta, ettei sitä voi miltei sanoin kuvailla. Juniorikiekkoilijat haaveilevat legendaarisen pokaalin nostamisesta joukkueensa edessä jo luistelukoulusta lähtien.
Kuten suurin osa nuorista pelaajalupauksista, on Suomen kultajoukkueen kiistaton ykkösveskari Lankinen unelmoinut kultamitalista aina.
– Tämä on elämäni paras tunne tähän mennessä, suomalaistorjuja iloitsi TSN:n haastattelussa.
[readmore from=”leijonat”]
Pohjoisamerikkalainen lehdistö oli erityisen kiinnostunut siitä, milloin vakuuttavia otteita MM-turnauksessa esitellyt Lankinen nähtäisiin NHL-joukkueen ykkösvahtina.
Lankinen uskoo Ruotsin, Venäjän ja Kanadan NHL-miehistöjen kaataminen todistavan hänen kykyjensä riittävän taalaliigan tasolle.
– Luonnollisesti (se kertoo siitä). Tietenkin haluan olla aloittava maalivahti NHL:ssä niin pian kuin mahdollista, mutta juuri tällä hetkellä haluan vain nauttia tästä tunteesta ja olla näiden jätkien kanssa, Lankinen hehkutti.
Lähde: TSN
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Oho! Colorado Avalanche harkitsee todellista yllätysvetoa
- Ruotsille kovia NHL-vahvistuksia MM-kisoihin
- Leijonien maalivahti vaihtaa seuraa
- Mestaripakilta ilmoitus: ura päättyy
- Paha isku NHL:n suomalaisseuralle – tähtipelaaja sivuun pudotuspeleistä
- Leijonien MM-leiriryhmään uusi nimi
- Draamaa Vancouverissa: Canucksin päävalmentaja latasi suorat sanat riitapukari Elias Petterssonista
- Finaalipaikasta mieletön vääntö – Ilves venytti otteluparin kuudenteen peliin
- Raumalla huima trilleri! Viidennen välierän ratkaisu tuli jatkoerässä
- Suomi kohtasi Ruotsin – Emil Larmilta hurja kolmas erä
- Urheilucast: Henrik Haapalaa viedään yllättävään Liiga-seuraan!
- LS: SaiPa virittelee hurjaa kaappausta toisesta Liiga-joukkueesta!
- Tre Kronor -hyökkääjä siirtyy Liigaan – uusi seura selvillä: ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- I-P: Topi Rönnin suhteen tehtiin iso päätös
- NHL-konkari sai tarpeekseen – lähtee ovet paukkuen: ”Tämä on perseestä”
- Liiga-sensaatio Atro Leppänen siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Lehti: Ilveksellä voi jäädä karusti luu käteen – tähtihyökkääjä tekemässä oharit?
- Ura ohi – entinen Liiga-puolustaja lyö luistimet naulaan
- Lehti: Tässä on JYPin ulkomaalaisvahvistuksen ensi kauden osoite
- Sami Vatasen ensi kauden Liiga-seura selvisi!