Synkkä uutinen? Ruotsalainen kohutuomari viheltää Leijonien MM-finaalin

Suomen ja Kanadan välisen MM-finaalin tuomaristo on julkaistu.
Ottelun päätuomareina toimivat sunnuntai-iltana ruotsalainen Tobias Björk sekä yhdysvaltalainen Jeremy Tufts.
Päätuomareista etenkin Björk on suomalaisille kiekon ystäville entuudestaan vähän liiankin tuttu nimi.
Ruotsalainen tuomitsi vuoden 2014 MM-kisoissa Suomi-Venäjä-ottelun, jossa hän nousi suureksi puheenaiheeksi määrättyään Leo Komarovin polvitaklauksesta suihkuun. Tv-kuvat paljastivat kuitenkin, ettei suomalaisen polvi edes osunut vastustajaan.
Tuomarilinja on herättänyt tämänkin kevään MM-turnauksessa puhetta. Esimerkiksi Suomen ja Ruotsin välisessä puolivälieräottelussa Tre Kronorin pelaajat eivät saaneet jäähyn jäähyä, vaikka sille olisi ollut aihetta. Myös Venäjä-välierässä nähtiin mielenkiintoisia päätöksiä.
SuomiKiekko seuraa MM-mitaliotteluita hetki hetkeltä, voit liittyä mukaan täältä.
LUE MYÖS: Tiesitkö tätä? MTV: Tämä kappale soi Leijonien pukukopissa aina ennen MM-ottelua
Montako tiedät? Leijonat-pelaajien lempinimet julki – ”007, Happy Hill, Predaattori”
Vai ei pronssipeli muka kiinnosta NHL-supertähtiä? Tämä video kertoo aivan muuta!
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Tappara rysäytti tiskiin kaksi huippuhankintaa – molemmilla kokemusta NHL:stä
- TPS sopimukseen nuoren maalivahtilupauksen kanssa: ”Kaikki edellytykset nousta huippumaalivahdiksi”
- Supertähti saapuu MM-kisoihin! Yhdysvalloille neljä uutta vahvistusta NHL:stä
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille
- Liigasta tuttu tähtipuolustaja solmi NHL-sopimuksen
- Kärpät naarasi TPS-taiturin: ”Yksi Liigan parhaimmista senttereistä”
- Kokenut MM-kisakävijä jatkaa Liigassa: ”Merkityksellinen osa yhteisöä”
- MM-kisoihin valittu Leijonat-järkäle solmi NHL-sopimuksen!
- Urheilucast: Leo Komarov kahden Liiga-seuran kiikarissa!
- Kohuhyökkääjä lähtee – HIFK näytti ovea kahdelle pelaajalle
- Tässä Leijonien MM-joukkue – kaksi uutta NHL-vahvistusta mukaan!
- Urheilucast: Lukas Jasek palaa Liigaan – tässä uusi seura
- NHL-pelaajat ovat puhuneet: tässä on kolme sarjan parasta kiekkoilijaa
- Mikko Rantanen upotti Coloradon käsittämättömällä tempulla: ”Legendaarinen esitys!”
- Maajoukkuemies lähtee Ilveksestä – uusi seura selvillä!
- Ilveksen Ville Meskanen siirtyy kilpailijan leiriin!
- Lähde: Pelicans pelaajakaupoilla – haaviin NHL-seuran hyökkääjä!
- IL: Veli-Matti Savinainen loikkaa yllättävään Liiga-seuraan!