Boston – St. Louis: sirkus palaa Bostoniin

NHL
Boston – St. Louis
Perjantai 07.06 klo 03:00
Taistelu Stanley Cupista jatkuu kiivaana ja sirkus palaa nyt takaisin Bostoniin. Bruins sai huomata, ettei se vie pyttyä ihan pokkaamalla, vaan St. Louis pisti kaiken peliin – kentälle jäi todellakin ihan kaikki. Neljännessä matsissa todella opittiin, etteivät päivät ole veljiä keskenään. Blues tasoitti sarjan selityksittä lukemiin 2-2.
Bruins ei pystynyt neljännessä ottelussa vastaamaan St. Louisin työmäärään. Vieraat eivät saaneet isänniltä hetken rauhaa, vaan Bluesin kone jauhoi väsymättä. Hyökkäys hyökkäykseltä ja riisto riistolta kävi selväksi, että Blues oli ottelussa selkeästi parempi, eikä Tuukka Raskin huippusuorituskaan auttanut tällä kertaa.
Tilanne tosin muuttuu, kun seuraava peli pelataan Bostonissa. Bluesin haltioitunut kotiyleisö on antanut buustia joukkueelle ja jälleen sen on pärjättävä myös vieraissa. Bruinsin on otettava lusikka kauniiseen käteen, tehtävä enemmän töitä ja mietittävä, millä ilveellä se pääsee perjantaiaamuna paremmin maalipaikoille.
Vetosuositus
Petsipappa on ollut johdonmukaisesti finaalisarjassa Bruinsin miehiä, eivätkä tähänastiset tapahtumat käännä asetelmia päälaelleen. Päästessään pelin päälle Bruins on edelleen joukkueista kokonaisvaltaisempi ja luokkaisampi. Blues on tekemässä tästä upean sarjan ja se on näyttänyt, että osaa olla parhaimmillaan kun se on selkä seinää vasten. Hypätään tässä vaiheessa jo aikaisiin kertoimiin kiinni ja annetaan vetosuositus Boston voittaa ottelun (60 min) kertoimella 2,20. Kun markkinat hieman sulattelevat tilannetta, voi Bostonin kerroin hieman laskeakin.
Lunasta paras tarjous in kautta!
Lyö vetoa esimerkiksi otteluun Boston – St. Louis ja kohteeseen veto ”Boston voittaa ottelun (60 min)”. Jos Boston voittaa ottelun varsinaisella peliajalla, saat 220 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos varsinainen peliaika päättyy tasan tai St. Louis voittaa, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€).
Jos et halua lyödä riskitöntä vetoa, voit lunastaa myös 200% talletusbonuksen. Näin saat esimerkiksi 20€ talletuksella heti 60€ pelirahaa. Tallettamalla 100€ saat maksimibonusrahan 200€.
Lyö riskitön 100€ veto näin:
- Avaa pelitili ja tee talletus.
- Lyö veto riskittömästi 100€ asti.
- Jos vetosi häviää, saat rahat takaisin.
[inline-text-ad text=”LUNASTA 100€ RISKITÖN VETO” odds=”” cta=”LUNASTA TARJOUS” url=”http://dspk.kindredplc.com/redirect.aspx?pid=44408&bid=33974″]
Lunasta 200% talletusbonus näin:
1. Avaa pelitili.
2. Tee talletus.
3. Saat talletuksen kolminkertaisena takaisin 200€ asti.
[inline-text-ad text=”LUNASTA 200% talletusbonus” odds=”” cta=”LUNASTA TARJOUS” url=”http://dspk.kindredplc.com/redirect.aspx?pid=44408&bid=33974″]
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Draamaa Vancouverissa: Canucksin päävalmentaja latasi suorat sanat riitapukari Elias Petterssonista
- Finaalipaikasta mieletön vääntö – Ilves venytti otteluparin kuudenteen peliin
- Raumalla huima trilleri! Viidennen välierän ratkaisu tuli jatkoerässä
- Suomi kohtasi Ruotsin – Emil Larmilta hurja kolmas erä
- Jussi Ahokas sai merkittävän tunnustuksen
- Liiga-seuraan isoja muutoksia – seitsemän pelaajaa vaihtaa maisemaa!
- I-P: Topi Rönnin suhteen tehtiin iso päätös
- Kova kohtalo: NHL rankaisi Jesse Puljujärveä
- Huippu-uutinen: Leijonille hurjia NHL-vahvistuksia MM-kisoihin!
- Pelicans varmisti sarjapaikkansa – Jokerit jätettiin taas nollille
- Urheilucast: Henrik Haapalaa viedään yllättävään Liiga-seuraan!
- LS: SaiPa virittelee hurjaa kaappausta toisesta Liiga-joukkueesta!
- Tre Kronor -hyökkääjä siirtyy Liigaan – uusi seura selvillä: ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- NHL-konkari sai tarpeekseen – lähtee ovet paukkuen: ”Tämä on perseestä”
- Liiga-sensaatio Atro Leppänen siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Lehti: Ilveksellä voi jäädä karusti luu käteen – tähtihyökkääjä tekemässä oharit?
- Ura ohi – entinen Liiga-puolustaja lyö luistimet naulaan
- Lehti: Tässä on JYPin ulkomaalaisvahvistuksen ensi kauden osoite
- Sami Vatasen ensi kauden Liiga-seura selvisi!
- HIFK:n miehiltä epäasiallista käytöstä – pitkäaikainen yhteistyökumppani lähtee!