Yllättävä arvio: Suomalainen jämävaraus ryöväämässä NHL-paikan – ”Katseet olivat silloin Laineessa ja Puljujärvessä”

Vuoden 2016 NHL:n varaustilaisuus oli suomalaisittain todellinen menestystarina, sillä ensimmäisen viiden pelaajan joukossa valittiin Patrik Laine, Jesse Puljujärvi sekä Olli Juolevi.
Samaisesta varaustilaisuudesta löytyy myös paljon tuntemattomampia suomalaisnimiä, jotka tavoittelevat nyt tosissaan pelipaikkaa NHL:stä.
Näihin tuntemattomampiin suomalaisiin lukeutuu Eetu Tuulola, joka varattiin Calgary Flamesiin kuudennen kierroksen 156. vuorolla.
Viime keväällä mestaruuteen päättyneen Liiga-kauden päätteeksi NHL-tulokassopimuksen allekirjoittanut 21-vuotias voimahyökkääjä nähdään alkavalla kaudella Pohjois-Amerikassa Flamesin organisaatiossa.
The Athletic -lehden asiantuntija Darren Haynes näkee, että 188-senttinen ja 102-kiloinen suomalaisjärkäle voisi koputella jo NHL-ovia ensi kaudella.
– Mitä tulee isoihin, oikea käsi alhaalla ampuviin suomalaisiin laitahyökkääjiin, kaikki katseet olivat vuonna 2016 Laineessa ja Puljujärvessä. Samaan aikaan Flames odotti ylimääräiset 150 vuoroa, jotta he saisivat valittua Tuulolan, joka oli yhtä kookas, mutta ei aivan yhtä taitava (kuin Laine ja Puljujärvi). Hän on itse julistettu voimahyökkääjä, jolla on ominaisuuksia, joita Flamesissa totisesti tarvitaan. Jos hän jatkaa kehittymistään, niin NHL:ssä olisi hänelle paikka alemmissa ketjuissa, Haynes kirjoitti tuoreessa artikkelissaan.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Lehti: Liiga-seura vahvistuu SHL-mestarilla!
- Taisteluparit ovat selvillä – tässä ovat NHL:n pudotuspelien otteluparit
- Jesse Puljujärven NHL-matka tyssäsi – pelikielto uhkaa!
- Leijonille ensimmäinen NHL-vahvistus! Maalipyssy lähtee mukaan MM-kisoihin
- Toimittaja: Maalitykki siirtyy Pohjois-Amerikasta Suomeen: ”Potentiaalinen tähti”
- Ura ohi – entinen Liiga-puolustaja lyö luistimet naulaan
- Lähde: Tässä Leijonat-vahti Lassi Lehtisen uusi joukkue
- Jatkoaika: Näin HIFK:n toimitusjohtaja kommentoi häirintätapausta
- HIFK:n miehiltä epäasiallista käytöstä – pitkäaikainen yhteistyökumppani lähtee!
- LS: SaiPa virittelee hurjaa kaappausta toisesta Liiga-joukkueesta!
- Urheilucast: Henrik Haapalaa viedään yllättävään Liiga-seuraan!
- Lukon tehopuolustaja loikkaa kilpailijan leiriin!
- Tre Kronor -hyökkääjä siirtyy Liigaan – uusi seura selvillä: ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- NHL-konkari sai tarpeekseen – lähtee ovet paukkuen: ”Tämä on perseestä”
- Liigassa rysähti päävalmentajapotkut – Petri Matikainen korvaajaksi!
- Liiga-sensaatio Atro Leppänen siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Lehti: Ilveksellä voi jäädä karusti luu käteen – tähtihyökkääjä tekemässä oharit?
- LS: SaiPa virittelee hurjaa kaappausta toisesta Liiga-joukkueesta!
- Liigan valmentajakaruselli pyörii kuumana – Ville Mäntymaata viedään Tampereelle
- Lehti: Tässä on JYPin ulkomaalaisvahvistuksen ensi kauden osoite