Debyytti edessä! MM-kultaleijona nostettiin NHL-joukkueen kokoonpanoon

NHL-kautensa kahdella voitolla avannut Detroit Red Wings ilmoitti tiistaiaamuna suomalaisittain varsin odotetun uutisen.
Loukkaantumissumasta kärsivät seura on nostanut MM-kultaa Leijonien mukana Bratislavassa voittaneen puolustaja Oliwer Kasken joukkueen mukaan farmiliiga AHL:stä.
24-vuotias Liigan viime kauden paras pelaaja ehti kiekkoilla alkukaudesta yhden pelin AHL-seura Grand Rapids Grinffinsissä, jossa mies avasi myös välittömästi maalitilinsä. Viime kaudella Lahden Pelicansissa hirmutehoja mättänyt puolustaja palkittiin keväällä Liigan parhaana pelaajana.
Red Wings kertoi nostaneensa kokoonpanoonsa Kasken lisäksi myös kolme muuta pelaajaa, Jevgeni Svetshnikovin, Ryan Kuffnerin sekä seuran tuoreen puolustajahankinnan Alex Biegan.
Seuran vakiokaluston nimistä sen sijaan jopa neljä miestä siirrettiin loukkaantuneiden listalle. Hyökkääjät Andreas Athanasiou ja Frans Nielsen sekä puolustajat Trevor Daley ja Jonathan Ericsson ovat kukin toistaiseksi sivussa pelaavasta kokoonpanosta.
Kasken NHL-debyytti lienee edessä keskiviikon vastaisena yönä kotiottelussa Anaheim Ducksia vastaan.
Additionally, the #RedWings placed Andreas Athanasiou (retroactive to Sept. 20), Frans Nielsen, Trevor Daley and Jonathan Ericsson on injured reserve.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Pelicans varmisti sarjapaikkansa – Jokerit jätettiin taas nollille
- Dallasille kammottava takaisku NHL:ssä! Supertähti loukkaantui – nyt tipahti surkea uutinen
- Sport kiinnitti SHL:n mestarin
- Liiga-seura rysäytti – kiinnitti NHL-legendan pojan!
- Jokerit teki jättimäisen muutoksen – kausi katkolla tänään
- Nyt kuohuu – IS: Topi Rönnin kohdalla vireillä raju ratkaisu
- KooKoo rekrytoi kovan nimen uudeksi urheilujohtajaksi: ”Halusimme ammattilaisen”
- Lehti: Liiga-seura vahvistuu SHL-mestarilla!
- Taisteluparit ovat selvillä – tässä ovat NHL:n pudotuspelien otteluparit
- Jesse Puljujärven NHL-matka tyssäsi – pelikielto uhkaa!
- Urheilucast: Henrik Haapalaa viedään yllättävään Liiga-seuraan!
- Lukon tehopuolustaja loikkaa kilpailijan leiriin!
- LS: SaiPa virittelee hurjaa kaappausta toisesta Liiga-joukkueesta!
- Tre Kronor -hyökkääjä siirtyy Liigaan – uusi seura selvillä: ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- NHL-konkari sai tarpeekseen – lähtee ovet paukkuen: ”Tämä on perseestä”
- Liigassa rysähti päävalmentajapotkut – Petri Matikainen korvaajaksi!
- Liiga-sensaatio Atro Leppänen siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Lehti: Ilveksellä voi jäädä karusti luu käteen – tähtihyökkääjä tekemässä oharit?
- Liigan valmentajakaruselli pyörii kuumana – Ville Mäntymaata viedään Tampereelle
- Lehti: Tässä on JYPin ulkomaalaisvahvistuksen ensi kauden osoite