Yllättävä arvio: TPS-valmentajan asema turvattu jopa kriisin keskellä – potkut toiselle Liiga-valmentajalle?

TPS:n Kalle Kaskisen asema on kohtuullisen turvallinen jopa Liiga-seuran kriisin keskellä, arvioivat vedonlyöjät ja eri kansainväliset yhtiöt.
Esimerkiksi NordicBet nostaa ”ykkössuosikiksi” seuraavien potkujen antajaksi hieman yllättäen SaiPan. Liiga-seura majailee sarjassa seitsemäntenä ennen perjantain kierrosta, silti Tero Lehterän potkut saavat vain kertoimen 2,25.
– Karri Kivi lähti ensimmäisenä Ilveksestä, ja monet ovat odotelleet vaihdoksia myös Turkuun. Urheilutoimenjohtaja Antero Nittymäki teki omat johtopäätöksensä ja irtisanoutui, ja NordicBet pitääkin todennäköisimpänä, että seuraavaksi päävalmentajaa vaihtaa TPS:n sijaan SaiPa, vedonlyöntiyhtiö kertoo tiedotteessaan.
TPS:n potkut ovat vedonlyöntiyhtiön mukaan silti toiseksi todennäköisemmät. Kaskisen potkujen kerroin on 2,5. Kolmanneksi listalla nousee hieman yllättäen Vaasan Sport. Syksyllä pitkän jatkosopimuksen tehneen Ari-Pekka Pajuluoman kerroin on vaikean syksyn jälkeen enää 5,0.
Listan toisesta päästä löytyvät Liigassa pirteästi pelanneet jätit. Vedonlyöjät eivät usko esimerkiksi Kärppien ja Tapparan potkuihin – molempien seurojen kerroin valmentajanvaihtoon on iso 50,00.
Lähde: Betsson Groupin tiedote
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Liiga-sensaatio Atro Leppänen siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- NHL-konkari sai tarpeekseen – lähtee ovet paukkuen: ”Tämä on perseestä”
- Lehti: Ilveksellä voi jäädä karusti luu käteen – tähtihyökkääjä tekemässä oharit?
- Lukko kiinnitti huippulupaavan mestarimaalivahdin
- Sieltä se tuli: Gabriel Landeskog maalasi!
- Kaksi mittavaa NHL-uraa päätökseen
- Rytinä jatkuu! Jesse Puljujärvi moukaroi hurjat tilastot
- NHL:n pudotuspeleihin melkoisia herkkupaloja – Mikko Rantanen jännässä paikassa
- Raiskauksesta tuomittu Töpi Rönni palaa Liigaan: ”Olen kantanut vastuun”
- IL: Lahdessa kiekkofaneilla keitti yli – joukkotappelu jäähallin ulkopuolella
- Lukon tehopuolustaja loikkaa kilpailijan leiriin!
- HS: Jokerit virittelee usean pelaajan siirtojytkyä – Tapparan hyökkääjä tarttui haaviin
- Liigassa rysähti päävalmentajapotkut – Petri Matikainen korvaajaksi!
- Kaksi NHL-supervahvistusta MM-kisoihin!
- Siirto julki – tässä Emil Larmin uusi joukkue!
- Urheilucast: MM-kultaleijona Tapparan haaviin – yksi seura voi torpata siirron
- Liiga-seurat puhelimet kouraan – Kärpistä ja Jokereista tuttu taituri vapaille markkinoille!
- Liigan valmentajakaruselli pyörii kuumana – Ville Mäntymaata viedään Tampereelle
- Jokerit saa huiman vahvistuksen!
- Tapparassa käy ovi! 14 pelaajaa jättää seuran – listalla useita tähtinimiä