Mitkä liekit! Liigan piste- ja maalipörssin kärki vaihtui – Suomeen viime kaudeksi palannut NHL-varaus pitelemättömällä pelipäällä: ”Oli sellainen ookoo-peli”

JYVÄSKYLÄ. Pistepörssin kärki, maalipörssin kärki.
JYPin Julius Nättinen (arkistokuvassa) palasi joukkueineen maajoukkuetauolta keskiviikkona häikäisevällä esityksellä. Viime kauden katastrofijoukkue tuhosi Lukon Ville Heinolan paluupelissä luvuin 5-2. Jyväskyläläisten kultakypärä nakutteli tehot 1+3=4.
Tällä kaudella tehot 15+9=24 iskeneen Nättisen alustuksista kaikki olivat ykkössyöttöjä.
– Hyvältä maistui, sain tauon jälkeen heti maalin. Ei jää painamaan. Nyt sattui osumaan kaikki syötöt, niin tietenkin se on hienoa. Syöttöjä ei ole tällä kaudella paljoa.
– Maajoukkuetauon jälkeen on vähän vaikeaa päästä käyntiin.
Eli peli oli siis hyvä vai huono?
– Oli sellainen ookoo-peli. Oli tilanteita, joissa olisimme voineet olla parempia. Emme olleet parhaimmillamme, mutta pelasimme ehjän pelin, mikä vaaditaan voittoon.
Jyväskylän jäähallin niin sanottu Rautpohjan pääty, johon JYP hyökkää ensimmäisen ja kolmannen erän, on Nättiselle syystä tai toisesta erityisen tehokas viimeistelyn suhteen. Mistä on kyse?
– Joo, en tiedä. Suurin osa maaleista tulee Rautpohjan päätyyn. Sinne on aika moni mennyt.
Nättisen ketjukaverit ovat tuore vahvistus Petrus Palmu ja Pelicansista tullut Miska Siikonen. Hän ja Nättinen ovat pelanneet koko kauden yhdessä. Heidän kanssaan ovat lisäksi kokeilleet muun muassa jo muualle lähtenyt David Tomasek sekä Robert Rooba, mutta näiden pelaajien kemiat eivät klikanneet kyseisen kaksikon kanssa.
– Siinä on erittäin mukava pelata. Kaikki ovat kiekollisia ja osaavat laukoa. On helppoa, kun hakee paikkaa, niin sitten saa syötön ja sen voi antaa vaikka nopeasti takaisin.
Joukkueessa on tällä hetkellä muutenkin kuulemma tosi hyvä draivi.
Suomeen viime kaudeksi AHL-joukkue San Diego Gullsista palannut NHL-varaus on huimassa tikissä, sillä esimerkiksi menneen sesongin runkosarjassa maaleja kertyi 10. Ja nyt niitä on kasassa siis 15!
– Tiedämme, että pystymme haastamaan kenet vaan. Pitää tehdä kovasti töitä ja joukkueena. Se on se meidän isoin vahvuus, sanoo Nättinen, joka meinaa katsoa perjantaina välipäivän kunniaksi Huuhkajien EM-karsinnan Liechtensteinia vastaan Jyväskylän Lutakossa.
LUE JETSISTÄ MYÖS:
Nyt puhuu Jets-luotsi Paul Mauricea kommentoinut Liigan paluumuuttaja Ville Heinola – miksi ura toistaiseksi tyssäsi NHL:ssä? ”Kyllä se tietty harmittaa”
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Draamaa Vancouverissa: Canucksin päävalmentaja latasi suorat sanat riitapukari Elias Petterssonista
- Finaalipaikasta mieletön vääntö – Ilves venytti otteluparin kuudenteen peliin
- Raumalla huima trilleri! Viidennen välierän ratkaisu tuli jatkoerässä
- Suomi kohtasi Ruotsin – Emil Larmilta hurja kolmas erä
- Jussi Ahokas sai merkittävän tunnustuksen
- Liiga-seuraan isoja muutoksia – seitsemän pelaajaa vaihtaa maisemaa!
- I-P: Topi Rönnin suhteen tehtiin iso päätös
- Kova kohtalo: NHL rankaisi Jesse Puljujärveä
- Huippu-uutinen: Leijonille hurjia NHL-vahvistuksia MM-kisoihin!
- Pelicans varmisti sarjapaikkansa – Jokerit jätettiin taas nollille
- Urheilucast: Henrik Haapalaa viedään yllättävään Liiga-seuraan!
- LS: SaiPa virittelee hurjaa kaappausta toisesta Liiga-joukkueesta!
- Tre Kronor -hyökkääjä siirtyy Liigaan – uusi seura selvillä: ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- NHL-konkari sai tarpeekseen – lähtee ovet paukkuen: ”Tämä on perseestä”
- Liiga-sensaatio Atro Leppänen siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Lehti: Ilveksellä voi jäädä karusti luu käteen – tähtihyökkääjä tekemässä oharit?
- Ura ohi – entinen Liiga-puolustaja lyö luistimet naulaan
- Lehti: Tässä on JYPin ulkomaalaisvahvistuksen ensi kauden osoite
- Sami Vatasen ensi kauden Liiga-seura selvisi!
- HIFK:n miehiltä epäasiallista käytöstä – pitkäaikainen yhteistyökumppani lähtee!